Amalia ystävämme Yksinäytöksinen huvinäytelmä   By: Robert Kiljander (1848-1924)

Yksinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

R. KILJANDER

Ensimmäisen kerran julkaissut K. J. Gummerus, Jyväskylä, 1892.

HENKILÖT:

AKSEL. BERTHA, hänen vaimonsa. AMALIA. MIINA TÄTI. STIINA TÄTI. FIINA TÄTI. PALVELUSTYTTÖ.

Tapahtumapaikka eräässä pikkukaupungissa.

Näyttämö kuvaa hauskaa, sievillä huonekaluilla varustettua salia Akselin luona. Perällä ovi, samoin molemmilla puolilla. Näyttämön oikealla puolella on pöytä. Pöydällä kahviastiat, karahvi lasineen, kukkakimppu ja hiljan aukaistu kirjapaketti, jossa on kaksi tai kolme pienempää teosta. Vasempana toinen pöytä, jolla on kirjoitus aineet. Aika: aamupuoli. (Oikea ja vasen luetaan näyttämöltä).

ENSIMMÄINEN KOHTAUS

Aksel. Bertha.

AKSEL (laskee kuppinsa pöydälle): Kiitoksia, Berthaseni, se oli mainiota kahvia! Olet oikein kunnostanut itsesi syntymäpäivänäsi.

BERTHA (neuloen): Hauskaa, että kerrankin olet tyytyväinen.

AKSEL. Kerrankin tyytyväinen? Sinun kanssasi olen aina tyytyväinen, sen kyllä tiedät, mutta se ei estä minua välistä olemasta erittäin tyytyväinen. Noh, nyt vaan pikkuinen savu. (Sytyttää sikarin) Kas niin! (Nojautuu mielihyvällä taaksepäin tuolilla) Onpa tosiaankin oikein suloista istua näin pienessä, sievässä kodissaan kiltin eukkonsa rinnalla ja unohtaa kaikki puuhat ja kaikki asiatoimet, nauttiakseen vain levossa ja rauhassa onneaan. Meillä on todellakin hyvin hauskaa täällä, Bertha!

BERTHA (katsoo yhä vain työhönsä) Kyllä mutta en luule sinun aina noin ajattelevan.

AKSEL. Kuinka? Mitä tarkoitat?

BERTHA. Minun vain johtui mieleeni, kuinka usein näinä viimeisinä aikoina olet kotoa poissa ollut. Toisin oli laita vuosi takaperin.

AKSEL. No, mutta ajattelehan, Bertha, kuinka paljon olen laventanut asioitani sen jälkeen. Olisiko parempi, jos istuisin kotona pitäen sinulle seuraa ja jättäisin asiat sipo silleen?

BERTHA. Eihän toki sitä en tarkoita.

AKSEL. Eikä sitäpaitsi sinullakaan enää ole niin paljon aikaa minun kanssani juttelemaan, sitten kun pikku Ilmarin sait hoidettavaksesi. Itsekunkin tulee pitää huolta velvollisuuksistaan, näetkös!

BERTHA. Sen hyvin ymmärrän; mutta minä vain pelkään tuon alinomaisen ulkona oleskelemisen kääntyvän tavaksi, pelkään, ettet enää viihdy kotona yhtä hyvin kuin ennen. Niin, Aksel, kyllä se vain niin on sinä et minua enää rakasta.

AKSEL. Ohoh tuopa oli suuri uutinen!

BERTHA. Etkä sinä enää ole aivan suorakaan minua kohtaan.

AKSEL. Älä helkkarissa!

BERTHA. Niin sinä näinä aikoina salaat paljon asioita vaimoltasi.

AKSEL. Mutta tämähän alkaa jo kuulua oikein kamalalta.

BERTHA. Laske sinä vain leikkiä, mutta täytyy sinun kuitenkin myöntää, että olen oikeassa. Minkätähden esimerkiksi et tahdo tunnustaa, missä eilen olit koko illan? Kuinka saatat noin suurta epäluottamusta osoittaa Berthallesi, joka sinua niin hellästi rakastaa?

AKSEL. Ahaa siihenkö meidän taas olikin tuleminen! Tiedätkö, Bertha, minä en tosiaankaan luullut sinua noin uteliaaksi.

BERTHA. Uteliaisuudeksiko sitä sanot, jos mielelläni tahdon tietää, mitkä tärkeät toimet sinua niin kauan ulkona kaupungilla pitivät? Etköhän sinä mitä tarkimmin tutkisi minua, jos yhtä kauan viipyisin kotoa poissa?

AKSEL. Tosin sen tekisin, mutta siinä on suuri eroitus. Minullahan näet, on asioita

BERTHA (keskeyttäen): Ja ystäviä ja kumppalia.

AKSEL. No, olkoon niinkin! Enpähän tykkänään liene maailmasta luopunut, vaikka naimisiin olen mennyt, tiedänmä.

BERTHA (huokaa): Et olekaan, sen tietää Jumala! Mutta sellaistahan elämä on!

AKSEL. No, älä nyt ole pahoillasi, Berthaseni; aikanaan saat kyllä kaikki tietää.

BERTHA. En välitä koko asiasta, koska et voi sitä heti minulle sanoa.