Elämän hawainnoita IX: Sowittaja; Paljon uutta; Keron Heikki   By: Pietari Päivärinta (1827-1913)

Kirj.

P. Päivärinta

WSOY, Porvoo, 1899.

SOWITTAJA.

Oli Pohjanlahden rannikkoseutua. Wuosisatojen kuluessa oli meri jättänyt jälkeensä silmän kantamattomia aloja kuiwaa maata. Sywät meren lahdelmat siellä täällä tunkeusiwat sywälle noihin entisiin heittomaihinsa, ikäänkuin suojellaksensa ja syleilläksensä wielä noita siitä poisluopuneita maita, joiden ylitse se ennen niin wallattomasti hyrskyen lainehti. Tämän tähden oli seutu täynnä lahdekkeita, salmia, poukamia, niemiä ja saaria. Entiset wuolaat mereen juoksewat wirrat oliwat merestä kuiwuneella maalla jakaantuneet moneksi pienemmäksi puroksi ja wirraksi, leikellen sen siten moniin osiin ja palstoihin. Hitaasti, mutta warmasti juoksi wirta noita itselleen kulkutieksi anastamiaan uomia myöden meri=emon syliin, sillä lakeat oliwat merenpohjasta liettyneet ja kokoontuneet maat.

Tämmöiset merenjättömaat owat wuosisatoja olleet oiwallisia ja rehewiä heinämaita. Mutta ajan kuluessa sammaltuu, pensastuu ja metsittyy kuiwimmat ja yläwimmät paikat, sentähden syntyy noihin lakeisiin ja aawoihin seutuihin ihanoita metsäsaaria, jotka kaukaa katsoen näyttäwät kauniilta puutarhoilta. Suuret alat noiden metsäsaarten wälilläkin on, milloin tiheämpänä, kulloin harwempana pensaikkona, ollen nekin paikat jo alulla metsää kaswamaan. Silmäsiintoja on taas aiwan puuttomia ja pensaittomia aawoja, joissa ei ole muuta silmään ottawaa kuin niittylatoja ja talwisina aikoina tiheässä olewia heinäpieleksiä. Kun noihin aawoihin wielä yhtyy meren lahdelmat ja poukamat, niin luulisi niitä äkkinäinen meren seljiksi.

Enimmän aikaa maatuneille ja enimmän kohoontuneille paikoille on wahwat ja tiheät kylät ja pitäjät taloineen ja kirkkoineen sijoittuneet, jotka noilta aukeilta katsoen näyttäwät wähäisiltä kaupungeilta tahi kauppaloilta. Noista kylistä owat niiden asukkaat lewittäneet wiljelyksiänsä laajoille aloille, ja mehewästi rehoittawat wiljelyskaswit wahwamultaisessa, kiwettömässä, meren jättämässä ja hywästi wiljellyssä maassa. Weroituksen perustuksella omistawat kylien asukkaat kaikki nuo wähemmän kohonneet lakeat maat niittymaineen, metsäsaarineen ja pensaikkoineen.

Noilla warakkailla yhteiskunnilla on tilaton kansansa, kuten muuallakin. Usea heistä perheelliseksi tultuansa, pyrkii tilallisten mökkyreiksi ja torppareiksi noille sammaltuneille, pensastuneille ja metsittyneille niittymaan osille. Tällä tawalla on mökki tahi torppa ilmestynyt sinne tänne johonkin pensastoon ja metsäsaaren laitaan. Heillä on siellä erityiset aitaukset, joissa he kesäisinä aikoina syöttelewät wähälukuista karjaansa; eipä se muutoin käwisi laatuunkaan, sillä penikulmittain on niiltä tienoilta niittyjä yhteisille laitumille. Usea heistä tulee warsin hywästi toimeen; sillä meren jättämä lieju on aikojen kuluessa tekeytynyt wäkimultaiseksi peltomaaksi, joka wiljelykseen muokattuna antaa heille jokapäiwäisen leipänsä. Kuitenkin on kurjuus ja puutokset tännekin löytäneet tiensä, sillä moni heistä kärsii suurta puutetta ja wiettää perheinensä sangen kituwaa elämää.