Elämän hawainnoita V: Kirjailija; Mutta elääpä hän wielä sittenkin; Wäärä mammona   By: Pietari Päivärinta (1827-1913)

Kirj.

P. Päivärinta

WSOY, Porvoo, 1894.

KIRJAILIJA.

(A. Kiwen kuolon johdosta kirjoitettu.)

Tunsin erään kirjailijan, jonka kanssa minulla oli onni tutustua. Hän oli kyllä saanut kaipaawalle hengellensä kehitystä, mutta onnetar ei ollut hänelle suonut mitään palkallista wirkaa, kukatiesi sentähden, että se tahtoi tehdä hänestä kirjailijan. Hän totteli noita onnettaren oikkuja ja rupesi työhön, jolla hän aikoi puutosta kärsiwän henkensä suojan hengissä pitää! Käwin hänen tykönänsä; talwi oli. Hän istui hataran jäätyneen akkunan edessä, pienen pöydän ääressä kirjoitellen, ja jotkut pienet torkkuset polwien päällä suojana, ett'eiwät raajansa kowin olisi kohmettuneet ja kangistuneet! Siinä asemassa wuoti hänen sielunsa riwi riwiltä paperille. Satuin myös käymään hänen tykönänsä kesälläkin useat kerrat; kerran siellä ollessani tuli sade; katto oli huoneessa niin huono, että wesi rupesi wirtanaan juoksemaan huoneesen ja niin kirjailijan pöydällekin; mutta hän näkyi kyllin jo tuntewan huoneen oikut, sillä ennenkuin wesi ennätti ruweta oikein juoksemaan, siwalsi hän raskaan teoksensa ja kaikki muut siihen kuuluwat paperit pois pöydältä ja pani ne erään wankan kaapin laatikkoon, joka wielä kaikeksi onneksi pidätti sadetta ja niin suojeli paperit kastumasta. Miks'ei hän hankkinut itsellensä parempaa huonetta? kysynette kai. Wastaus on mutkatoin: hän ei woinut. Semmoisessa tilassa ollessaan kirjoitti, kärsei ja toiwoi hän, sillä hän luuli ihmisten sydänten olewan myötäwaikutuksessa hänen oman sydämmensä tunteitten kanssa, joista hän nyt parast'aikaa wuodatti paperille että ihmiset siinä näkisiwät, selwemmästi kuin tähän anti, oman itsensä, oman sydämensä, ja sen oikut ja juonet; että ihmissydänten hyweet tulisiwat kirkkaammiksi, waloisemmiksi ja suuremmaksi hyödyksi ihmisille itsellensä. Tuota kuwasi, tuota tarkoitti hän; tuon peilin lasia hän koki säilyttää kirkkaana, että kaikki siinä näkywät haamut näkyisiwät alkuperäisessä puhtaudessaan, koristelematoinna, liioittelematoinna ja myöskin tahraamatoinna. Jos tuohon suureen kuwa kokoelmaan sattui tulemaan jotakin wäärennyksiä, koki kirjailija niitä huolellisesti poistaa niin paljon kuin suinkin woi. Tuommoista työtä teki hän huoneessansa; siinä hän kasti leipäpalaansa suolaan ja söi, tyydyttääkseen elimiensä waatimuksia; siinä, siinä huoneessa käärei hän itsensä huonoihin waateriepuihin ja heitti itsensä wanhaan sänkyynsä aina silloin kun hänen puutosta kärsiwä ruumiinsa ja wäsynyt henkensä tarwitsiwat lepoa! Semmoinen oli hänen taistelonsa!

Wiimein sai hän ensimäisen teoksensa walmiiksi. Hän tarkasti sen läpi moneen kertaan, ja koetti woimiensa takaa poistaa, mitä siinä oli hänen mielestänsä wäärää. Sitten hän katsoi wielä kerran sen läwitse, ja nyt ei hän enää huomannut mikä siinä olisi wäärää ja poistettawaa; nyt se oli yhtäpitäwä hänen oman henkensä ja tunteittensa kanssa.