Eteenpäin! Kertomus mereltä   By: Jonas Lauritz Idemil Lie (1833-1908)

Kertomus mereltä

Kirj.

JONAS LIE

Suomensi o. ai

Tampereella, Hj. Hagelberg'in kustannuksella 1886. Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa.

SISÄLLYS:

I. Vanha Jan Juhl Aa vuonossa. Sillikuningas. Kylän kuningas II. Juhl'in veneen Kolumbusmatka III. Rakkaus ja sillit IV. Minäkö taipuisin? en, ennen tahdon murtua! V. Hän pesee ja pestään VI. Mietteitä viistopurjeen juurella VII. Hai kala VIII. Rejer on sekä herättäjä että puunhakkaajana IX. Rejer'iä kärvennetään ystävyyden ahjossa X. Rejer tutkii ensimmäistä perämiestä, ja löytää liian pian pohjan XI. Ystävyys ja rakkaus XII. Liian myöhään, neiti Rördam! XIII. Rejer ohjaa Hammernäs'iä kohti XIV. Taloudellisia kokemuksia XV. Sillikuningas XVI. Eteenpäin!

I.

Vanha Jan Juhl Aa vuonossa. Sillikuningas. Kylän kuningas.

Ympäri vuonojen levisi huhu, että kummallinen kala oli saatu. Se oli sen ja sen näköinen, toiset sanoivat sen olleen yhdeksän, toiset kahdeksantoista kyynärän pituisen, muutamat taas luulivat sitä vieläkin pitemmäksi. Se oli saatu rannalta Karnön ulkopuolelta, se oli päältäpäin loistavan sininen, punasinervä ja tulipunainen, niinkuin loistava taivaankaari, altapäin hohtavan valkoinen kuin hopea ja päälaella oli sillä pilkku, tulenvärisen kruunun näköinen.

Luultiin sen olevan sillikuninkaan ja ennustavan äärettömän rikasta kalan saalista.

Ihmiset, suuret ja pienet kokoontuivat, kohta kun joku vene vaan lähestyi rantaa, jäisille, aukeille, tuulisille mäille, mistä he paraiten taisivat katsella yli vuonon, huippumyssyt päässä, paitahihasillaan, ja hameisillaan, aivan niinkuin jokainen tuli suoraan työstänsä. Tämä muistutti väkijoukosta sunnuntai iltapäivin, ainoastaan sillä eroituksella, ett'ei kukaan nyt ajatellut pukuaan naapurien tähden. Arvattiin ja luultiin, ennustettiin, otaksuttiin ja arveltiin...

Kun huhu levisi enemmän, alkoi jokaisen veri kuohua ja mielikuvitus kiihtyä ... jokaista vaivasi ikäänkuin kullanhimo. Kahden, kolmen vuoden jälkeen, jolloin sillin pyyntö oli huonosti onnistunut, nostettiin taas kysymys, ryhdyttäisiinkö silliä pyytämään ja uskallettaisiinko sitä varten uhrata kovalla työllä ansaitut viimeiset roponsa. Torppari tahtoi myödä lehmänsä ja puolet veljen osastaan, hankkiakseen itselleen meripukuja ja ruokavaroja, talonpoika ja tilallinen tahtoivat myödä hevosensa, ottaa lainan ja käyttää viimeiset rahansa veneen, verkon ja vaatteiden ostamiseen ja nuotan lainan maksamiseen, ja niin paljon kuin oli mahdollista jokainen koetella ottaa velaksi maakauppiaalta.

Toiset seisoivat miettiväisinä, toiset taas puhuivat innokkaasti, ja useampien puheesta kuului, että jotain ihmeellistä, satumaista saalista odotettiin.

Eihän suinkaan "helminauhat" turhan tähden jo ennen Mikonpäivää ajelehtineet vuonossa rivittäin niinkuin kirkkaat, punaiset sillin silmät; se ennusti sillin saalista.

"Jokainen ymmärsi nyt, että jotain seuraisi sillikuningasta. Kun vanha koira haukkuu, täytyy pitää silmät auki..."

Yhä enemmän oli kuin ilmassa oleva sähkö olisi heidät hurmannut ja kiihoittanut.

Mitä enemmän huhu levisi vuonoihin, sitä kummallisemmaksi se muuttui ja lopulla niin kummalliseksi, että se poiketessaan niemien ja taipalien läpi ja tunkeutuessaan ahtaisin sivuvuonoihin, oli tullut "tulimerkiksi taivaalla" "kalaksi, jolla oli suuri luuta perässään."