Kahden talonpojan ulkomaan-matka   By: Fritz Reuter (1810-1874)

(DE REIS' NAH BELLIGEN)

Fritz Reuter

Suomentanut

Martti Raitio

Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström Osakeyhtiö 1913

I.

Seinäkello naksutti: tik tak, tik tak.

Oli toinen helluntaipäivä vuonna 185 . Ukko Swart istui nojatuolissaan päivällisen päälle piippuaan poltellen ja mielihyvällä muistellen suloisia luumukeiton möykkyjä, joita eukkonsa oli laittanut hänelle.

Lempeä aurinko paistoi niin lämpimästi sisälle, ja säteet leikkivät lattialla. Ulkona ei tuntunut pienintäkään tuulenhenkäystä, ja syvin hiljaisuus vallitsi myöskin sisällä. Oli hiljaista kuin säkissä; kuului ainoastaan kellon yksitoikkoinen tik tak, ja ukko Swartin silmäluomet tulivat niin merkillisen painaviksi. Tik tak, tik tak. Hän sulki silmänsä, nyökäytti päätänsä, ja kello se vain naksutti tik tak, tik tak.

Rengit ja piiat olivat tänään juhlan kunniaksi koristaneet tuvan kukilla ja koivunlehvillä, ja lehvissä he olivat tuoneet sisään turilaita, jotka nyt lentelivät ympäri huonetta.

Uunin edessä lojui vanha Vahti koira, kuorsasi, huokaili ja ähkyi unissaan, ja penkillä istui kyyrysissään talon musta kissa ja kehräsi torkkuen. Ja kello naksutti: tik tak, tik tak.

Ukko Swart nukkui ja kuorsasi niin, että leuka tärisi, kissa nukkui ja koira nukkui, mutta turilaat eivät nukkuneet. Ne lentelivät suristen sinne tänne, ja eräs niistä, oikein turhamainen vanha jalli, istahti ukko Swartin nenänkärjelle. Oikeastaan se ei ollutkaan mikään kärki; siksi se oli liian leveä ja mukulamainen. Olipa se pikemminkin nappi. No niin, turilas se käyskeli ympäri nappia ja huvittelihe. Mutta tämä oli ukolle vähän haitaksi, hän irvisteli pahoin ja liikutteli suupieliään, mutta siitä ei ollut apua. Vihdoin turilas kyllästyi tähän leikkiin. Se lensi ukko Swartin napilta kissan silmille ja täältä koiran luo, jolle se kuiskasi jotain korvaan. Vahdin luota se lensi taas ukon napille, ja tätä peliä se yhä pitkitti, ikäänkuin haluten oikein kiusata heitä kaikkia ja tehdä heistä pilaa.

Kissa kehrää, koira murisee, ukko Swart mutisee, turilas surisee ja niin kului kokonaiset kolme tuntia.

Kun nyt taas oli ukko Swartin vuoro ja hän irvisteli ja väänteli suutaan, astui hänen naapurinsa, ukko Witt, tupaan.

»Päivää kans', naapuri! No, kuinkas sinä voit? Tahdoin vain katsahtaa, oletko yksin kotona.»

»Niin oikein, Witt, olen yksin.»

»No, Swart, oletko harkinnut asiaa?»

»Olenpa kylläkin. En ole muuta tehnyt koko kolmeen tuntiin. Siitä saakka kun söin päivällistä olen istunut tässä ja harkinnut ja ajatellut asiaa.»

»Kuulehan nyt», sanoi Witt, »minun mielestäni on parasta, että istahdamme tähän asiata punnitsemaan kerta vielä.»

»No, tehkäämme niin.»

Ukot sytyttivät piippunsa ja istahtivat pöydän ääreen vielä kerran asiata tuumailemaan.

Heidän edessään oli olutkannu, ja siihen he usein kurkistelivat, ja sitten ruvettiin tuumailemaan.

»Asia on semmoinen kuin se on», sanoi ukko Swart.

»Niin, Swart, se on aivan totta, se.»

»Kukapa voi tietää, mikä oikeastaan olisi parasta?»

»Tämä on kovin mutkallinen asia», sanoi Witt.

»Kovin mutkallinen», sanoi Swart ja raapi korvansa taustaa.

»Olenhan minä aina sanonut, ettemme tässä selville pääse», sanoi Witt.

»Mutta mitä hyötyä on tästä tyhjästä puhelemisesta? Minkä tulee tapahtua, se tapahtuu, ja asia selvenee kyllä itsestään lopulta.»

»Niinhän minäkin aina olen sanonut.»

»Emmeköhän pane maata koko asian päälle, huomiseksi?»

»Minun mielestäni on kaikki nyt selvillä», sanoi ukko Witt.

»Niin, sikäli kuin minä voin huomata, olemme me yksimieliset tässä suhtein, niinkuin kruununvouti sanoo», arveli Swart.

»Se on minunkin mielipiteeni.»

»No, asia on siis päätetty!»

»Niin, hyvästi sitten, naapuri! Kovasti meitä tässä koeteltiin, ennenkuin asia tuli selväksi.»