Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta   By: Julius Krohn (1835-1888)

Kirj.

Julius Krohn

Suomal. Kirjall. Seuran kilpapalkinnon saanut teos.

Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag, Helsinki, 1908.

SISÄLLYS:

Esipuhe Johdatus Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta I. Kalevalan yhtenäisyys II. Kalevalan runollinen kauneus ylimalkaan III. Wäinämöinen IV. Ilmarinen V. Pohjolan neito VI. Lemminkäinen VII. Kullervo VIII. Aino Viiteselitykset

Esipuhe

Lukuvuonna 1874 5 pidin Helsingin nais akatemiassa luentoja suomalaisen kirjallisuuden historiasta. Näitä varten olin tarkemmin tutkinut Kalevalaa niin hyvin sen kaunotieteelliseen arvoon kuin myös syntymisen historiaan nähden. Edellinen tutkimus on ollut ensimmäisenä alkuna nyt yleisön eteen astuvaan kokeesen, jälkimmäinen vielä tekeillä olevaan teokseen. Akatemian hajottua täytyi tämän mielityöni monien muitten tointen tähden väistyä syrjään, niin että siihen ainoasti harvoina lomahetkinä saatoin palata. Vasta 1880, sen jälkeen kun Suom. Kirj. Seura oli palkintonsa haettavaksi julistanut, ryhdyin jälleen siihen täydellä voimalla. Näin valmistui määrä ajan kuluessa nyt käsillä oleva kaunotieteellinen katsahdus ynnä joku osa tieteellisestä tutkimuksesta. Palkinnon saatuani oli tietysti minun velvollisuuteni mitä pikimmin toimittaa koko teos valmiiksi; mutta kova taudinkohtaus syksyllä 1881 esti minut kaikista kirjallisista toimista koko vuoden ajaksi. Sen jälkeen on työ taas jatkunut, mutta hitaasti, aineen äärettömän laveuden ja vaikeuden tähden. Nyt huomatessani, etten vieläkään ennen kuin myöhemmin talvella 1884 voi saada loppua käsistäni, olen siis päättänyt päästää kaunotieteellisen osan erikseen julkisuuteen, täten toki edes osaksi suorittaakseni velkaani Suom. Kirj. Seuralle.

Se seikka, että nämät arkit jo ovat maanneet kaksi vuotta valmiiksi painettuna, lienee jonakuna selityksenä ja puolustuksena siihen, eitä mielipiteeni parista kohdasta on muuttunut.

Yhtenäisyyden todisteitten seassa näet on s. 15 mainittu, että kotka, jota varten Wäinämöinen 2:ssa runossa oli jättänyt puun kaskeensa, sitten kiitollisuudesta kantaa hänet Pohjolaan. Tätä paikkaa nyt epäilen, koska kaikissa käsikirjoituksissa tuuli ajaa Wäinämöisen rantaan. Huomautus s. 89, että Ilmarin emännän luonnoton kovuus Kullervoa vastaan on orjuuden ainaisia vaikutuksia, on otettu Cygnaeus'en tunnetusta teoksesta, josta sen arvattavasti olin lukenut, vaikka sitten lähteen unohtanut ja luullut omaksi ajatuksekseni.

Viimein saan ilmottaa noudattaneeni sitä peri ajatusta, että Kalevala on kaunotieteelliseltä kannalta katsottava nykyisessä muodossansa, semmoisena, miksi sen Lönnrot on kokoonpannut. Tosin yksi ja toinen pikkuseikka, esim. Lemminkäisen vakuutus, ettei hän omasta puolestaan huoli, kun vaan neidot hyvin elää taikka se osa Pohjolan neidon vastauksesta kosivalle Wäinämöiselle, jossa hän kertoo rastaalta kuultuja neuvoja y.m.s. ei löydy epillisissä runoissa, niinkuin kansa niitä laulaa. Mutta ne ovat kuitenkin kansanrunoista, jos kohta lyyrillisistä, otetut, ja Lönnrot'illa on ollut siinä sama oikeus kuin talonpoikaisillakin laulajoilla, sillä niistäkin moni pistää aineesen alkuaan kuulumattomia palasia toisista runoista sekaan, joita toiset laulajat eivät laula siinä yhteydessä.

Menköön nyt tämä koe ulos Suomen yleisöön ja sytyttäköön se, kuinka puutteellinen muuten lieneekin, toki siihen pannun rakkauden kautta nuoreen sukupolveen samallaista rakkautta tähän aineeseen, niin että pian saataisiin suuremmalla kaunotieteellisellä opilla ja taidolla tehtyjä valaistuksia kansamme jaloimmalle hengentuotteelle.

Helsingissä, Marrask. 14 p. 1883.

J. Krohn.

Johdatus.