Kuninkaita maanpaossa I   By: Alphonse Daudet (1840-1897)

Kirj.

Alphonse Daudet

Ranskasta ["Les rois en exil"] suomensi Kasimir Leino.

Kansan Romaanikirjasto 1.

Helsingissä 1907, Suomalainen Kustannus Osakeyhtiö Kansa.

Oulussa 1907, Oulun Uudessa Kirjapainossa.

SISÄLLYS:

Alphonse Daudet Tekijän esipuhe I. Ensimäinen päivä II. Eräs kuningasmielinen III. Hovi St. Mandéssa IV. Kuningas »juhlii» V. J. Tom Lewis, ulkolaisten asioitsija VI. Maanpakolaiset »mustalaiset» VII. Kansanhuveissa

ALPHONSE DAUDET.

Ranskan uusaikaisen, luonnonmukaisen eli naturalistisen kirjailijakoulun johtajana on tavallisesti totuttu pitämään Les Rougons Maquart sarjan ja muiden jättiromaanien realistista tekijää Emile Zolata , joka sotaisalla julkaisullansa »Medanin iltamia» astui kirjalliselle kilpatantereelle muutamien häntä nuorempien kirjailijain kanssa ja jonka teoksista useat ovat suomenkielellekin käännetyt.

Löytyy kuitenkin arvostelijoita, joiden mielestä todellisin realisti uudempien ranskalaisten kirjailijain joukossa on Alphonse Daudet . Niinpä sanoo esim. Jules Lemaître, joka on käsitellyt Daudetin tuotantoa pitemmässä arvostelusarjassa, että Daudet on »vilpittömin realisti, mikä koskaan on kynää käyttänyt, juuri hän on tosirealisti eikä Zola, sen todistaa jo Daudetin sommittelutapa: Zola tekee ylimalkaisia havaintoja, mutta Daudet tekee havaintonsa yksityisten impressionien avulla, jotka ovat mitä voimakkaimmat ja välittömimmät; sielutieteellisiä partioretkiä tapaa hänellä harvoin, vaan esiytyvät hänen henkilönsä enimmäkseen toimivina, eläen n.s. hetkielämää. Itse sommittelu on rikasta ja kun havaintoja kannattaa mielikuvitus, syntyy tästä yhteistoiminnasta mitä miellyttävin kokonaisuus, joka ei ole tarpeellista romanttisuuden lentoakaan vailla». Lemaîtren mielestä on viehätys Daudetin runouden pääominaisuus ja juuri tämä kohottaa ne Zolan luomain rinnalle, jopa niiden yläpuolellekin; monen mielestä on Daudetin viehättävä esitystapa pääsyynä siihen, että hän osasi vetää puoleensa sekä Zolan että Victor Cherbuliezin lukijakunnan. Daudet viehättää kaikkia, jatkaa hän, ja valloittaa kaikki sydämet, olkootpa nämä uudenaikaisia, henkeviä ja hienostuneita lukijoita, naisia, runoilijoita taikka naturalistisen tyylin ihailijoita. Kuitenkin myöntää Lemaître, että Daudet moninaisen ja monivivahteisen tunne elämänsä vuoksi on sangen vaikea kuvata muutamilla pääviivoilla, paljo vaikeampi kuin tuo voimakas pessimistinen kohtalorunoilija Zola, jopa vaikeampi kuin aina hermostunut Goncourtkin. Tästä monivaihteisesta tunnerikkaudesta huolimatta pitää sama arvostelija häntä sopusointuisimpana ja tasaisimpana runoilijana, jonka melkein voi lukea klassikkojen pyhitettyyn joukkoon.