Macbeth (Suomi)   By: William Shakespeare (1564-1616)

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi 1885.

Näytelmän henkilöt:

DUNCAN, Skotlannin kuningas. MALCOLM, hänen poikansa. DONALBAIN, MACBETH, hänen sotaväkensä päälliköt. BANQUO, MACDUFF, LENOX, ROSSE, MENTETH Skotlannin ylimyksiä. ANGUS, CATHNESS, FLEANCE, Banquon poika. SIWARD, Northumberlandin kreivi, englantilaisen sotajoukon päällikkö. Nuori SIWARD, hänen poikansa. SEYTON, Macbethin adjutantti. Macduffin poika. Englantilainen lääkäri. Skotlantilainen lääkäri. Sotamies. Portinvartija. Vanhus. Lady MACBETH. Lady MACDUFF. Lady Macbethin kamarirouva. HEKATE ja kolme noitaa.

Lordeja, sotaherroja, sotamiehiä, murhamiehiä, seuralaisia ja lähettiläitä. Banquon haamu ja muita näkyjä.

Neljännen näytöksen loppupuoli tapahtuu Englannissa, kaikki muut tapaukset Skotlannissa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus

Aukea paikka. (Ukkosen jylinää Ja leimauksia. Kolme noitaa tulee.)

1 NOITA. Kons' yhdymme taas; mi merkki sen, Rajuilmako, leimaus, ukkonen?

2 NOITA. Häly taistelun kun laannut on Ja voiton tuo tai tappion.

3 NOITA. Siis ennen laskemist' auringon.

1 NOITA. Ja paikka mikä?

2 NOITA. Nummen rinne.

3 NOITA. Macbethkin silloin saapuu sinne.

1 NOITA. Tulen, harmio.[1]

2 NOITA. Konna huutaa.

3 NOITA. Heti, heti!

KAIKKI. Häijy on kaunis ja kaunis on häijy; Sumussa ja pilvissä noidat ne leijuu.

(Katoavat.)

Toinen kohtaus.

Leiri Foresin lähellä.

(Miekankalsketta kuuluu. Duncan kuningas, Malcolm, Donalbain, Lenox ja seuralaisia tulee. Soturi verissään kohtaa heidät.)

DUNCAN. Ken tuossa verissään? On näkö hällä, Kuin kapinasta uuden uutukaista Hän tietäisi.

MALCOLM. Se sama mies on, joka Soturin oivan, karskin lailla iski Mun kahleist' irti. Terve, urho veikko! Nyt kuninkaalle kerro, kuinka sodan Ol' lähtiessäs laita.

SOTURI. Epävarma, Kuin kahden uupunehen uijan, jotka, Taidolleen haitaks, toisiins' iskevät. Macdonwald julmus kapinoitsijaksi Omansa aivan: kihistenpä versoo Hänessä muukin konnuus länsisaarilt' Avukseen kernit sai ja gallowglassit; Ja onnetar, hymyillen kirotyölle, Sai petturille portoks; mutta turhaan: Macbeth, jot' urhoks syystä mainitaan, Ilkkuillen onnetarta, maalla miekka, Jok' yhä vielä veritöistään höyrys, Miehuuden sankarina raivas tiensä Tuon orjan luokse suoraan; Ei kättä paiskannut, ei hyvästellyt, Vaan vatsan halkas leukapieliin saakka Ja kallon nosti meidän muurillemme.

DUNCAN. Oi urho serkku! Uros ansiosta!

SOTURI. Kuin päivän koita julmat ukonilmat Ja myrskyt haaksirikkojatkin seuraa, Niin hurman lähde tääkin turmaa huokui. Kuningas skottein, huomaa, huomaa! Tuskin Miehuuden aseill' oli oikeus lyönyt Käpälämäkehen nuo käppäät kernit, Kun Norjan herra, etuansa käyttäin, Aseilla kirkkailla ja virkein voimin Jo täytti päälle.

DUNCAN. Mut Macbeth ja Banquo? Heit' eikö säikyttänyt tuo?

SOTURI. Heh, kyllä: Kuin jänis leijonaa, tai varpu kotkaa. Olivat, totta puhuin, niinkuin tykit Ladatut kaksin kerroin jyrinällä; Niin he Kahdesti kaksin kerroin löivät vastaan. Veressä kylpeäkö teki mieli, Vai uutta Golgathaako kuuluks tehdä, En tiedä minä Apua huutaa haavani; ma voivun.

DUNCAN. Kuin sanas kaunistaa sua haavas; maineen On maku kummassakin. Haavur' tuokaa.

(Soturi saatetaan ulos.) (Rosse tulee.)

Ken tuossa tulee?

MALCOLM. Jalo Rosse thani.[2]

LENOX. Mi kiire hänen silmistänsä vilkkuu? Hoin katsoo se, ken jotain suurta tietää.

ROSSE. Jumala kuningasta varjelkoon!

DUNCAN. No, mistä matka, jalo thani?