Marjapojat   By: Theodolinda Hahnsson (1838-1919)

Kirjoittanut Th. Hahnsson.

Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström 1894.

I.

Aurinko paistoi helteisesti aholle, jossa eräs kahdentoista vuotias poika poimi marjoja tuohiseensa ja lauleli:

Kankaalle karjan, Mättäälle marjan Lamponen toi. Hei heli hoi!

Metsässä toimin, Marjoja poimin; Luoja ne loi, Köyhille soi,

Kypsimmät annan Poijes, ja kannan, Minnekkä vie Suorana tie.

Joku rapsahdus kuului, ja poika huusi:

Kuka siellä kuukuelee, kettuko vai jänis?

Oohoh, eikö suutarin Sakki miestä metsän elävästä erota?

Noh, kun olisikin ollut mies, mutta olipa pieni muona Matin Joju vain. Marjassako sinäkin olet?

Marjassa niin. Mutta ne ovat niin hemmetin raakoja vielä, eikä niille herroille pahuuksille raakilat kelpaa.

Hyi, Joju, kuinka tuolla tavalla kiroilet!

Mitä kiroilen? Enhän minä ole kironnut.

Olet hyvinkin, ja vieläpä kaksi kertaa.

Enhän minä ole pahan nimeä maininnut. En ole milloinkaan tuollaisia sanoja kiroukseksi kuullut sanottavan. Kylän miehet ja isäkin sanovat paljon rumemmin, kun kiroilevat.

Mutta kyllä se vain sitä on, ja se on paha tapa sinulla. Kansakoulussa sanoi opettaja, että kiroileminen on kova synti.

Sanoi se niinkin, ettei saa siunata, mutta semmoinen puhe vasta hullua on.

Ymmärsit opettajan aivan väärin. Hän sanoi, ettei saa turhaan siunata ja mainita Jumalan nimeä.

Niin no, helkkarissa, enhän minä sitä "turhaan" sanaa kuullut, kun Liisan Kallu neulalla selkääni pisti.

Kuules, jos nyt lupaat olla kiroilematta, niin minä annan sinulle tuokkosellisen marjoja.

Sinäkö?

Niin minä.

Mitä hyötyä sinulla siitä on, etten minä kiroile enkä siunaa?

Ei mitään, mutta soisin vain, että oppisit pois pahasta tavasta.

Paha minä olen aina ollut. Äiti tuuppii ja sanoo, että olen paha, ja isä sanoo: "älä ole vallaton" ja kylän väki sanoo, vaikka muut ovat kuria tehneet: "sen on muona Matin paha poika veitikka tehnyt". Mutta minä siitä viisi välitän. Voi Jestas kun nuot mäkäräisetkin purevat niin onnettomasti.

Tuollaisesta siunaamisesta opettaja kielsi, se on Jumalan nimen turhaan lausumista.

Totta minun täytyy jotakin sanoa, kun mäkäräiset purevat. En minä vain viitsi joka sanaani punnita. Mutta mihinkä sinä marjasi viet?

Sakki rallatteli:

Minnekä tie Suorana vie.

Kyllä se kaupunkiin täältä suoraan menee.

Ei maar menekkään.

Kuules, sinusta varmaan tulisi opettaja, kun saisit koulua käydä.

Ei, pappi minusta tulisi.

Olisi se sentään kurjaa, kun täytyisi käydä koulua.

Oi, minäpä vasta iloinen olisin, jos saisin oikein suuressa koulussa käydä ja tulla papiksi.

Olet sinä kumma sentään! Sitä minä en vain viitsisi, en, vaikka sanottaisiinkin hyväksi, kuten kaikki sinua kiittävät. Minä en enään menekkään kouluun syksyllä; annettakoon vain tukkapörröä, mutta kouluun en mene.

Mennään vain yhdessä ja ollaan hyvät ystävät.

En mene. Nyt lähden kotia. Tule sinäkin, mennään yhdessä kaupunkiin. Ensimmäisistä marjoista maksetaan siellä aina enemmän kuin maalla.

En tule, minä tahdon viedä ensimmäiset marjani pappilaan. Kun näkevät tuohiseni, niin kaikki ilostuvat, ja ensi kerralla saan kupillisen kahviakin, ja sitten ottavat minulta marjoja koko kesän, vaikka kuinka paljon veisin. Monen täytyy tuoda pois marjansa, kun niitä on runsaasti saatu, mutta minulta ottavat aina.

Kai maar he sinulta ottaisivat, vaikka ensimmäiset kaupunkiin veisit.

Ei, he ovat pyytäneet minua tuomaan heille varahimmat.

Mistä hiidestä sen tietäisivät, että sinä minun kanssani kaupungissa olet ollut?

Tiedänhän itse.