Naimisen juoruja Kuvaelma kansan elämästä   By: Pietari Päivärinta (1827-1913)

Kuvaelma kansan elämästä

Kirj.

P. PÄIVÄRINTA

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1882.

JOHDANTO.

Eräässä paikkakunnassa on muiden joukossa kaksi talonpojan taloa; Kolkkila on toisen ja Kirrilä toisen nimi. Talot ovat siksi liki toisiaan, että talojen asukkaat tuntevat hyvin toisensa sisällisestikö? ei, ei, niin tarkoin eivät he ainakaan kaikin tunteneet toisiansa, vaan tuo tunteminen oli paremmin ulkonaista tuntemista, nimittäin semmoista tuntemista, kuinka rikkaita kummankin talon asukkaat olivat, kuinka paljon heillä oli maallisia tavaroita, kuinka paljon heillä oli lapsia, kuinka he olivat komeoita, kuinka paljon heillä oli kunniaa j.n.e., semmoista tuntemista oli ainaki suurimmalla osalla noiden talojen asukkailla toisistansa. Kertomuksessamme nimitämme kummankin talon isäntää talojensa nimellä, toista Kolkiksi ja toista Kirriksi.

Katselkaamme kummankin noiden talojen sekä sisällisiä että ulkonaisia asioita erikseen.

Kolkkila oli vielä velkainen talo ja sen isännällä ja emännällä oli niin paljon lapsia, että heitä määrittävä luku oli lähinnä kymmenen numeroa, alhaalta päin lukien. Lapset elivät kaikki ja olivat terveitä ja virkkuja lapsia; heistä oli toiset isompia, toiset pienempiä, tiettypä se. Talon isäntäväki olivat tyhjästä alkaneet elämänsä, jonka vuoksi eivät he vielä olleet saaneet kaikkia velkojansa maksetuiksi. Mutta Kolkki oli laittanut maansa ja koko taloutensa hyvään voimaan. Sentähden tulivat he ison lapsilaumansa kanssa hyvästi toimeen, semminkin kun hyvä järjestys oli kaikissa talouden toimissa heidän alituisena apunaan. Kaikki heidän lapsensa olivat puhtaissa ja terveissä vaatteissa, eikä heidän elämästään eikä toimeen tulostaan puuttunut mitään, sillä ne oli aina kodista saatavina, jos kohtakin vielä velkaakin oli. Kolkki oli niitä miehiä, joihin nouseva valistus alkoi tunkea säteitänsä ja lämmittää ja elähyttää jäykkää suomalaista rintaa. Hänelle tuli useammat sanomalehdet ja nuorta kirjallisuutta rakasti hän hartaasti. Sentähden osti hän aina parhaat ilmestyvät kirjat ja kirjastonsa paisui ajan pitkään melkoiseksi kirjastoksi. Hän oli välttävä kirjoitus ja laskumies ja mitä hän itse osasi, sitä hän opetti lapsillensakin. Kaikki hänen lapsensa olivat hyviä lukijoita ja kotona oleva kirjasto tuli heille rakkaaksi ja suureksi elämän ohjeeksi. Vanhemmat rakastivat keskenänsä toisiansa ja lapsiansa, ja lapset vuorostaan vanhempiansa.

Kaiken tuon ulkonaisen elämänsä tietäen ja tuntien perheensä sisällisenkin tilan, piti Kolkki itseänsä ja perhettänsä ihmisinä. Usein hän tunsi sisällistä iloa ja rauhaa tykönänsä siitä, että hän ihmisenä, kansalaisena ja perheen isänä on täyttänyt kalliin kutsumuksensa. Hänen ilonsa tuli oikeen täydelliseksi silloin, kuin hän huomasi ison, terveen lapsilaumansa, sillä hän huomasi silloin, että Jumalakin häntä rakastaa, koska on uskonut hänelle niin paljon lapsia. Väliin kun joku suuttui Kolkille, soimasi hän häntä tavallisesti ainakin takapuolella velkakirjoilla, mutta Kolkki ei tuommoisista, mielestänsä tuhmista puheista, ollut millänsäkään, vaan antoi ne mennä toisesta korvasta sisälle ja toisesta ulos. Kaikki kunniakkaat ja tunnolliset ihmiset kunnioittivatkin Kolkkia kunnollisena ja tunnollisena kansalaisena ja perheen isänä ja tuo oli enempi Kolkin mielestä kuin tuhmien ihmisien parjaaminen ihan viattoman asian tähden. Lyhyen kuvauksemme täydentämiseksi ja lopulliseksi selitykseksi saatamme sanoa, että Kolkki oli uuden ajan, oli edistyspuolueen miehiä, sanan täydellisessä merkityksessä, ja siitä selvästä syystä oli hänen väkensä myös henkisissä riennoissa eteenpäin pyrkiviä.