Nummisuutarit   By: Aleksis Kivi (1834-1872)

Näytelmä viidessä näytöksessä

Kirj.

ALEKSIS KIVI

1919.

JÄSENET:

SEPETEUS, lukkari. TOPIAS, suutarimestari. MARTTA, hänen vaimonsa. ESKO, hänen poikansa. IIVARI. MIKKO VILKASTUS, puhemies. NIKO, merimies. JAANA, hänen tyttärensä, Topiaksen hoitolapsi. KRISTO, nuori seppä. KARRI, talonisäntä. KREETA, kasvatteensa. JAAKKO, puusuutari. SAKERI, Martan veli, viralta pantu polisi. ANTRES, kraatari ja klanetin puhaltaja. TEEMU, viulun soittaja. EERIKKI, lautamies. LEENAN KALLE. TEEMUN isä. ANNA muori. Eräs nainen Karrin talossa. Häämiehiä ja kuokkavieraita.

Näytelmäpaikka Hämeessä.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

(Topiaksen huone: perällä ovi ja akkuna, oikealla pöytä, vasemmalla sivu ovi ja enemmän edessä samalla sivulla rahi ja siinä suutarin kaluja. Jaana istuu pöydän ääressä, kutoen sukkaa, Esko rahin vieressä, neuloen).

ESKO. Jaana! Käskihän äitini, lähteissänsä kylään, että matkalle, nimittäin hääretkelleni, itsiäni sonnustan, ja sulhais vaatteisin puettuna olen, koska hän takaisin palajaa?

JAANA. Ja käski sun ullakosta ottaa päälles isäs hännystakin, hatun, punaisen västin ja polvipöksyt.

ESKO. (panee työnsä pois). Peijakas! Tästä rientää täytyy, sillä askeleen otan, jota ei nauraa tule. (Menee perältä ulos).

JAANA. Ennen minua hän nai ja on hänellä siis oikeus periä viisisataa riksiä, niinkuin määrää jälkeensäätös, ja minä paitsi jään. Mutta riksit monet tuhannet eivät ole Kristoni verranvastaiset, kuin vaan hänen kerran omakseni saan ja omaksensa joudun minä; ja nytpä, luulen, kohta toivoni perille pääsen. (Kristo tulee). Kristo! Kuinka rohkenet tulla tänne!

KRISTO. Onhan ämmä tiessään?

JAANA. Läksi kirkonkylään.

KRISTO. Ja Topias itse perunamaata perkaavan näkyy. Mutta missä ovat poikansa, missä se harjastukkainen Esko?

JAANA. Hiljaa! Ullakossa hän parhaallaan pukee itsiänsä sulhaiseksi.

KRISTO. Sulhaiseksi?

JAANA. Hän paikalla lähtee häihinsä Mikko Vilkastuksen kanssa.

KRISTO. Asiasta tulee siis jotain?

JAANA. Tulee kaiketi. Nyt kiirehtivät, koska suutarille käskyn käräjiin annoit, saadaksesi naimalupaa.

KRISTO. Ja sentään ala ikäisenä naittavat poikansa; mynti on hän vasta puolen vuoden päästä.

JAANA. Nytpä äitinsä on kutsumassa tänne lukkaria lupauskirjaa isän puolesta tekemään.

KRISTO. Niin menee meiltä viisisataa riksiä. Nummisuutarin poika ne riistää meiltä, ja sinä olet kuitenkin vanhempi häntä. Tuhat tulimmaista! Se kaistapäinen korpraali, miksi teki hän näin kummallisen jälkisäätöksen? »Kumpi heistä ennen naiduksi tulee», niin seisoo säätös kirjassa. Onko tämä järjellinen ehto, jolle hän perintö oikeuden perustaa! Kaikki yhdelle tai puolet kummallenkin määrätty, niin emmepä tietäisi tästä sydäntä karvastelevasta kiusasta nyt. Vahingosta en huoli, mutta se kiusa! Olispa toisin toki, luulen minä, käynyt, jos ei kova onni sulle suutaria edusmieheksi pannut olis, mutta tätä ehkä äitisi kuollessa jo tarkoittivat ja ovat siis tarkoituksensa päässä nyt. Rutto sen suutarin niskaan!

JAANA. Marttaa enemmin kuin Topiasta meidän moittia tulee; vaimonsapa tässä vallitsee ja neuvot antaa, ja totella saa niin suutari kuin poikansa ja minä. Minua on hän aina tuimasti kohdellut, etenkin siitä asti, koska näkivät, ettei ollut heillä toivoa minusta tyhmän poikansa vaimoksi, ja tätä varroit he kauvan.

KRISTO. Hän on se mainittu suutarin Martta.

JAANA. Olis nyt isäni tässä, mutta voi että taisi hän jättää vaimon ja lapsen ja karata vieraille maille!

KRISTO. Hänestä olen jotain kuullut.

JAANA. Isästäni! Mitä olet kuullut?

KRISTO. Että löytyy hän Suomessa taas; Turussa hänen nähneet ovat, niinkuin kerrotaan.

JAANA. Mutta rangaistus uhkaa häntä.