Perhe Kuvauksia jokapäiväisestä elämästä   By: Fredrika Bremer (1801-1865)

Kuvauksia jokapäiväisestä elämästä

Kirj.

FREDRIKA BREMER

Suomentanut ["Familjen H."] T. H. [Theodolinda Hahnsson]

Helsingissä, G. W. Edlund'in kustannuksella. 1882.

SISÄLLYS:

Herra F. A. Brockhausille Leipzig'iin.

ENSIMMÄINEN OSA:

Perille tulo. Tee. Kuvat. Julian kirje. Helena. Sokea. Emilia. Sulhot. Viisi päivää häitten edellä Hääpäivä

TOINEN OSA:

Päivälliset. Sotkeloa kaikellaisista. Sokea Kevät ja Rakkaus Vyhti sekaantuu Kornetti. Kornetti. Kornetti. "Huhuu! Huhuu!" Teetä ja illallista Mitä lukiani luultavasti huutavat Viimeiset vehkeet

Herra F. A. Brockhausille Leipzig'iin.

Korkeasti kunnioitettava Herra!

Teidän kirjeenne on minussa iloa ja kiitollisuutta herättänyt, jonka tahtoisin todeksi näyttää siten, että pyyntönne mukaan "kertoisin yhtä ja toista elämästäni sekä koko sivistykseni kehityksestä". Mutta tuopa käynee vaikeaksi, koska tässä ainoastaan pintapuolisesti saatan mainita sisällistä elämääni koskevista seikoista, joissa juuri pää asiallisesti on koko elämäkertani.

Kerran, jolloin tässä maailmassa minua ei enään olemassa ole, tahtoisin hengettärenä tänne palata kertomaan ihmisille suurimmista kärsimyksistäni ja nautinnoistani, kaikesta, mitä olen rakastanut ja kokenut. Eikä silloin kenenkään tarvitsisi minua peljätä! Sillä vaikka minä sydän yöllä tulisinkin jonkun taistelevan, levottoman sielun, luokse, tekisin sen vain saattaakseni hänen mielensä rauhallisemmaksi, hänen yölamppunsa kirkkaammaksi sekä itseni hänen ystäväksensä ja sisareksensa.

Kuitenkin sopinee nytkin jo luoda ystävällisiä silmäyksiä tuon verhon taakse, joka peittää ulkomuodoltaan hyvinkin vähäpätöistä ja tavallista elämää. Siis nähtäköön, että olen syntynyt Auran rannalla, että kumminani oli useita Turun oppineita ja kunnioitettavia provessoreita ja noista silmäyksistä (jos niissä on näkiävoimaa) selvinnee silloin vaikutus, johon tässä saatiin ainoastaan hämärästi viitata. Kolmen vuoden vanhana vietiin minä pois kodistani Suomen maasta, ja siitä ajasta olen säilyttänyt vain yhden ainoan muiston. Tämä muisto on eräs sana , on voimakas nimi; pelolla ja rakkaudella Suomen kansa pakanuuden synkkinä aikoina mainitsi tuota sanaa, ja vielä tänäkin päivänä mainitaan sitä samoilla, mutta kuitenkin kristin opin valon jalostuttamilla tunteilla; usein luulen tätä sanaa kuulevani ukkosen jyminässä, kun se vaeltaa vapisevan maan ylitse, ja myöskin tuulen vienossa leyhkässä, joka lohduttaa ja virkistyttää luontoa; tuo sana, tuo nimi on Jumala !