Purimossa Viisinäytöksinen näytelmä   By: Kaarle Halme (1864-1946)

Viisinäytöksinen näytelmä

Kirj.

KAARLE HALME

Otava, Helsinki, 1900. Oy Kuopion Uusi Kirjapaino.

HENKILÖT:

Teofilus Grön , entinen rustmestari ruotuväessä. Purimon holhooja. Kamrerska , hänen sisarensa. Hilma , Purimon emäntä. Roope , Purimon isäntärenki. Kalle , Miina , Purimon palvelusväkeä. Tilta , Kaisa . Purimon ruotimuori. Kirkkoherra . Kirkkoherska . Ylioppilas , kirkkoherran poika. Nimismies . Eräs herra . Jahtivouti . Virveli , piiskuri. Vinnari , vanginkuljettaja. Iso Röyhiö , talon isäntä. Oravaisen Jussi , mökkiläinen. 1:nen neiti . 2:nen neiti . 3:mas neiti . 1:nen isäntä . 2:nen isäntä . 3:mas isäntä . 1:nen emäntä . 2:nen emäntä . 1:nen mies . 2:nen mies . Hääväkeä ja kyläläisiä.

Tapaus Hämeessä.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Pääsiäislauvantai. Ilta päivä. Purimon hakotanhua. Oikealla kota ja peräkulmassa vaja. Kodan ja vajan välissä veräjä, joka vie miespihaan. Perällä hirsiaita ja veräjä, joka vie kylätielle. Vasemmalla talli ja navetta. Keinu seinään kiinnitettynä. Keskellä tanhuata hakotukki.

KALLE (pitkä mekko yllä, karvalakki takaraivalla ja kintaat kädessä, hakkaa tukin vieressä hakoja. Laulaa):

Eikä se käki kaukana kuku, Vainioaidan takana vaan. Hai lia laa! laulan vaan: Vainioaidan takana vaan.

(Lyö kirveensä tukkiin, korjaa lakkiaan, sylkäsee, ottaa uuden haonoksan ja jatkaa):

Eikä se kulta kaukana nuku, Oman tuvan oven takana vaan. Hai lia laa! laulan vaan: Oman tuvan oven takana vaan.

MIINA (kodan ovella). Tule hyvä poika kantamaan sakkasaavia

KALLE (laulaa):

Vars' on tallissa, karv' on märkä Palattu pappilasta vaan

MIINA (huutaa). Kalle!

KALLE (lakkaa hakkaamasta). Häh?

MIINA. Tule saavia kantamaan!

KALLE (sylkäsee). Hm! Missäs se Tilta sitten on?

MIINA. Ties hänet. Tule pian nyt!

KALLE (hakkaa ja laulaa).

Hai lia laa! laulan vaan: Palattu pappilasta vaan.

MIINA. No, tule nyt, äläkä hailuta siellä! Ihan käsiinhän tämä päivä loppuu tällä tavoin.

KALLE (lyö kirveensä tukkiin). No, mikäs helkkunan hoppu sinulla nyt sitten on? (Menee kotaan.)

MIINA. Ole vaiti hoppuinesi! Kas niin, tanko olalle vaan! (Tulevat kantaen sakkasaavia Miina edellä ja Kalle perässä.) Meidänkö tanhualla sitä aaveita kuunnellaan tänä yönä?

KALLE. Tässäpä sitä ennenkin... Mitäs sitä saavia niin hemputat! Astu oikeen, kun kerran astut!

MIINA. Sinä nyt olet! Eipä sua juuri viitsi pyytää. (Menevät navettaan.) No, mene matkaas nyt hakovaari!

KALLE (menee hakkaamaan, laulaa):

Rengaskenkä ja liinukkavarsa, On minun papallani vaan

(Puhuu.) Kuules, Miina!

MIINA (navetassa). No?

KALLE (lakkaa hakkaamasta). Kuuletkos sinä!

MIINA. Kuulenhan minä.

KALLE. Tiedätkös mitä?

MIINA. En tiedä!

KALLE. Minä alan haistella jotain.

MIINA. Vai alat. No mitä sitten?

KALLE. Ett'ei meistä kahdesta taida tullakaan mitään. Sinä olet vetänyt minua nenästä jo kauvan aikaa.

MIINA (tulee navetan ovelle. Nojaa ovipieleen). Kuinka niin nenästä?

KALLE. Niin vaan. Luuletkos, etten minä ole nähnyt, miten sinä hyvittelet Roopea!

MIINA. Hyvittelen Roopea?

KALLE. Katsos nyt taas, kuinka viaton sinä olet. Hyi saakeli! (Alkaa hakata.)

MIINA. Häpeä vähän, kun tuolla tavalla haukut! (Menee navettaan kun näkee Roopen tulevan. Kalle alkaa vihellellä.)

ROOPE (tulee pihaveräjästä, kantaen pieniä tikapuita, vasaraa ja muutamia suutteita. On pyhävaatteissa). No mitäs sinä ajattelet mies?

KALLE. Mitä ajattelen?

ROOPE (menee keinun luo, pystyttää tikapuut ja kiipee ylös). Olenhan sanonut, että Purimon työt pitää aina käydä etukynnessä. Juhla on ihan oven suussa ja sinä vielä hakoja kalkuttelet.

KALLE. Ehtiipä tästä vielä.