Romaneja ja kertomuksia Lyhyet kertomukset   By: Various

Lyhyet kertomukset

Helsingissä, 1876 80. Uuden Suomettaren kustantama. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa.

SISÄLLYS:

Romaneja ja kertomuksia sarjan sisältö Tarina, syntymäkaupungistani saatu Sokea sisareni, Charles Dickens Maalarin maine, Xaver Riedl Herran vuosi, J. H. Riehl Mitä mummo kertoi, J.

Romaneja ja kertomuksia sarjan sisältö:

1. 1876.

Tarina, syntymäkaupungistani saatu K. J. Gummerus: Peritäänkö vihakin?

2. 1877.

Walter Scott: Quentin Durward

3. 1877.

Mór Jókai: Pakolaisen päiväkirja Charles Dickens: Sokea sisareni Wilhelmine von Hillern, synt. Birch: Kotka Wappu

4. 1877.

Xaver Riedl: Maalarin maine J. H. Riehl: Herran vuosi J: Mitä mummo kertoi Holger Drachmann: Kaksi laukausta

5. 1878.

Walter Scott: Perth'in kaupungin kaunotar

6. 1879.

Kristofer Janson: Per ja Birgit Lydia Jannsen: Ojamylläri ja hänen miniänsä Kristofer Janson: Marit Skjölte

7. 1879.

W. H. Riehl: Laupeuden työt Kristofer Janson: Liv Ivan Turgenev: Luutnantti Jergunovin juttu Charles Dickens: Sisar Rosa

8. 1879.

Kristofer Janson: Lumottu Mór Jókai: Rakkaita sukulaisia

9. 1880.

Zacharias Topelius: Nuoruuden unelmia

TARINA, SYNTYMÄKAUPUNGISTANI SAATU.

Englannin kielestä suomennettu

Tuolla pikku maakaupungilla, jossa olen syntynyt, on oma tarinansa, joka on hyvin tunnettu monelle siinä kaupungissa, vaikk'en luule sitä ennen painetuksi. En tiedä siis miks'en sitä kertoisi niin hyvin kuin sitä voin.

Täyteensä sata viisitoista vuotta sitten, kun Yrjö Toinen oli Englannin kuninkaana, eli tässä kaupungissa eräs satulamaakari. Tällä satulamaakarilla, jonka nimi on Ranson, oli tytär ja vieläpä työkisällikin. Aina siitä saakka kuin maailmaan tarinoita ja tarinan kertojia syntyi, ovat kisällit ottaneet tavaksi rakastua mestariensa tyttäriin joka totta puhuen ei olekkaan mikään niin kummallinen asia. Niinpä vanha Ransonin kisälli, Richard Hayes hyvin mielellänsä katseli mestarinsa tytärtä, kuuli hänen puhuvan ja vaihti hänen kanssansa muutamia sanoja tosiaankin paljoa mieluisemmin kuin vanha herra ja ylipäänsä kukaan muukaan saattoi uneksia, paitsi tytär ja kisälli itse. Mitä vanha Ranson olisi tehnyt, jos hän olisi tämän aavistanut, sitä en tiedä. Mutta luultavasti olisi hän antanut kisällille kelpo selkäsaunan ja tämä kentiesi olisi yrittänyt vastarintaa. Kuinka lieneekin, melkein varmana pidän, ettei rakkaus sen kautta olisi sammunut, vaan päinvastoin käynyt vielä kiihkeämmäksi. Nämät arvelut siksensä, palatkaamme kertomukseemme. Kisällin elämä ei ollut hupainen, sillä vanha Ransonin käsitteet siitä, miten kisällejä piti soveliaasti kohteleman, olivat perityt kuningas Elisabetin kunnian rikkaista ajoista ja olivat sitten kalliina perintönä kulkeneet pitkän esi isäsarjan kautta, kunnes olivat sijaantuneet Ransonin pääkalloon. Hän uskoi, että kaikissa kisälleissä on auttamaton luonnollinen taipumus korttien lyöntiin, ryyppäämiseen sekä kaikenlaiseen muuhun rentustelemiseen. Hän uskoi että, jos ei mestarien silmä ollut alituisesti heitä valvomassa, he heittäisivät työnsä hunningolle, ryöstäisivät raha laatikon ja tekisivät kaiken maailman rosvotöitä. Tätä satulamaakarimme lujaa uskoa eivät saattaneet mitkään todistelemiset kumota.

Richard Hayes oli vakava, kunniallinen ja ahkera poika, mutta tähän aikaan oli hänen mielensä hyvin taipusa vaeltamaan pois työstä, niin että satunnaisesti joskus joku pienempi vahinko kohtasi vanhan mestarin työ aineita.

"Sinä olet laiska konna". sanoi mestari eräänä aamuna aikasin. "Täällä syöt ja juot, etkä tee mitään hyötyä".