Sekavia solmuja Huvinäytelmä 3:ssa näytöksessä   By: J. Lamberg

SEKAVIA SOLMUJA

Huvinäytelmä 3:ssa näytöksessä

Muovaellut

J. LAMBERG

Apuna käytetty: Dillingin "Kotoisia kohtauksia".

Palkittu 1:sellä palkinnolla U. P. Alaupseeri yhdistyksessä.

Helsingissä, J. C. Frenckell ja Poika, 1894.

HENKILÖT:

Kaarlo Kiipula , etevä rakennusmestari. Liina , hänen vaimonsa. Anna , Liinan sisar. Riikka , hyvin liukaskielinen Oortta , hiukan ontuva Annan ja Liinan tätejä. Liisa , vähäkuuloinen Yrjö Varro , leskimies, hammaslääkäri ja Kiipulan lapsuuden ystävä. Katri , Kiipulan palvelustyttö. Lähetystön puheenjohtaja . Neljä lähetystön jäsentä .

Tapaus Helsingissä. Aika nykyinen.

Näyttämö:

Tavallisen hyvin kalustettu huone, ovia on perällä ja vasemmalla sivulla yksi ja oikealla kaksi. Esiripun noustessa ompelee Liina jotain koruompelusta ja Varro istuu sohvalla.

LIINA. Ei se nykyjään niin säännöllisesti ole koskaan tullut, en tiedä missä hän kuleksinee.

VARRO. Ai, ai! Näyttää siltä kuin sopu olisi vähenemään päin tässä talossa. Minun luullakseni ei Kaarlo suotta aikojaan lurjustele kaupungilla, koska hän on raitis ja kunnon mies. Oletteko koskaan kysyneet missä hän on ollut silloinkun hän viipyy tavallista kauemmin?

LIINA. Ei se kysymisestä parane, hän tavallisesti antaa vaan kierteleviä vastauksia, ja syyttää raittiuspuuhiaan.

VARRO. Suokaa anteeksi että utelen perhesalaisuuksianne, mutta ehkä olisi jotakin hyötyä noin vasta alkaville kuulla kokeneen aviomiehen neuvoja, näissä niinkutsutuissa kotirettelöissä. Luultavasti itsekin myönnätte minun olevan vähän kokeneemman tälläisissä asioissa, koska olen kolme vuotta ollut naimisissa ja vuoden leskenä. Eikös siitä ole vasta yksi vuosi kuin te muutitte tähän siunattuun säätyyn?

LIINA. Niinhän se, Jumala paratkoon on.

VARRO. Ja kuinka vanha teidän perintöruhtinaanne, eli toisin sanoen pikku Kaarlonne on?

LIINA (huokaus). Kahdeksan kuukautta.

VARRO. Niin, niin! vanhuus ei ole aina kunniaksi. Voisihan tuo pikku vesseli olla puolta nuorempi niin ... no kukapa sen nyt niin tietää, mutta luulen kumminkin että silloin ei Kaarlo, teidän mielestänne, tulisi liian myöhään kotio.

LIINA (loukkaantuneena). Miksi niin arvelette?

VARRO. Suokaa anteeksi niinkuin tiedätte niin tapani on aina puhua ajatukseni suoraan. Tämä teidän avioliittonne on osaksi luettava niitten, nykyjään, ikävä kyllä, useesti tapahtuviin pakollisiin avioliittoihin, joista harvat ovat onnellisia; jos molemmilla puolisoilla olisi hyvä tahto niinkuin, suokaa anteeksi, teidän miehellänne on, niin teidänkin avioliitto olisi monelle esikuvana. Minä en ymmärrä sitä, miksi panette niin vähän arvoa sellaiselle miehelle kuin teillä on, te kyllä tiedätte kuinka suuressa piirissä hän on kunnioitettu ja arvossa pidetty, eikä suinkaan suotta, sillä monelle on ollut opiksi hänen esitelmänsä ja keskustelunsa työväen sekä raittiusyhdistyksissä, joihin, ikävä kyllä, hänellä on liian vähän aikaa ottaa osaa. Ja täällä kotona hän ei voi vaikuttaa mitään, se on ihmeellistä. Minäkin, vanha mies jo melkein, ikävöin hänen seuraansa, sillä hänen lauseensa eivät ole teeskenneltyjä, vaan niistä uhkuu tosipuhdasta henkeä. Hän ei varmaankaan teille puhele koskaan?

LIINA. Ooh! Kyllä hän puhuu liiaksikin ... niinkuin tekin (menee).

VARRO (yksin). Se oli sama kuin korjaa luusi, no oli menneeksi polttina viidestä rinnasta (aikoo mennä).

KAARLO (tulee ovessa vastaan). No terve terve! Oletkos kauvankin jo odottanut? Sinä et usko kuinka hyvällä päällä minä nyt taas olen ja arvaas mistä syystä?