Suomen kansan Arwoituksia ynnä 189 Wiron arwoituksen kanssa   By: Elias Lönnrot (1802-1884)

SUOMEN KANSAN ARWOITUKSIA

ynnä 189 Wiron arwoituksen kanssa

Koonnut

ELIAS LÖNNROT

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia. 5 Osa.

Toinen lisännetty painos.

Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainossa. 1851.

Imprimatur: G. F. Aminoff.

Alkulause.

Kuusikymmentä wuotta on nyt kulunut siitä ajasta, kun Frantsilan senaikuinen kappalainen, majisteri Christfrid Ganander, toimitti kokouksensa Suomalaisista Arwoituksista präntätyksi seuraawalla esipuheella.[1]

Että Suomalaiset Arwoitukset eli tapaukset nyt ulosannetaan, se tapahtuu seuraawaisten syitten wuoksi.

Ensin arwoitusten iän ja wanhuuden wuoksi: ne owat jo Wanhassa Testamentissa olleet tawalliset; ja edespantiin pidoissa ja muissa tiloissa wastattaa. Tuomarein kirjan 14 luwussa, w. 12 15, luetaan, kuinka se sankari Simsoni edespani Philistealaisille tämän tapauksen: ruoka läksi syömäristä ja makeus wäkewästä.[2] Ne wanhat Göthit, meidän esiisämme[3] tässä waltakunnassa, koetteliwat arwoituksilla toinen toistansa kuinka tarkka peränajatus, hywä äly ja taito itsekullakin oli, niinkun wanhat ikuiset sadut sen näyttäwät. Ei ainoastansa wälinsä pidoissa ja juomingeissa, ja muutoin aamu= ja ehtopuhteilla arvoituksia arwoiteltiin, mutta myös, koska ylkä eli nuori mies tuli tytärtä pyytämään, niin hänen eteensä asetettiin kolme eli usiampi arwoitus, koetella niillä hänen tajuansa, ja jos hän ne osasi wastata ja selittää, niin hän sai tyttären, mutta muutoin ei, waan luettiin typeräksi ja kelwottomaksi. Samoin nähdään Jothein,[4] meidän esi=isäimme Suomalaisista ja Ruotsalaisista saduista, että kolme eli yhdeksän arwoitusta laskettiin kuoleman ansainneille wangeille, jotka oliwat henkensä rikkoneet, ja jos he osasiwat ne wasta, niin he henkensä säilyttiwät (2).

Sitälikin niin erinomattain näistä Suomalaisista arwoituksista tutaan Suomen kansan sywä perään=ajatus ja hywä äly, että somaisiin wertauksiin, jotka luonnon tunnosta otetut owat, sisälle kietoa ja peittää asiat. Ja nähdään näistä arwoituksista, että Suomen wäki ajattelee ja kuwailee niin tarkasti kuin suinkin joku muu kansa maan päällä, etteikä heidän tajunsa ole muita halwempi (3).

Wielä niin näistä arwoituksista opitaan Suomen kielen runsaus ja soweliaisuus kaikenlaisia asioita ulostoimittaa. Näissä, niinkuin myös runoissa ja Suomalaisissa sananlaskuissa, on Suomen kieli wanhassa puhtaudessaan säilynyt (4).

Edespäin niin nämät arwoitukset siinä tarkoituksessa ulosannetaan, että nekin, jotka on hitaammat älyämään, ja kehnot kirjamiehet ja huonot lukijat, erinomattain lapsiwäestä ja nuorista, tulisiwat houkutelluksi ja yllytetyksi wähintäsäkin näitä haluisemmasti lukemaan, niinkun lystin wuoksi ja huwiksi, ja niin huomaitsematta oppisiwat kirjaa lukemaan.

Wihdoin niin lukija taitaa hawaita, että monta arwoitusta on yhdenkaltaiset, mutta wähä toisilla sanoilla. Ja minä olen aistanut näitä kootessani, että ne muutteleiwat maanpaikkain puheenparren jälkeen, jonka tähden minä ne olen waikka yhdet ja samat ylöskertonut; jota ei lukija taida pahaksua (5). Monta arwoitusta kuuluu rumalta ja riwolta, mutta ei merkitse niin pahaa. Usiammat niistä olen peräti poisjättänyt (6); ja se on uskottawa, että monta muuta arwoitusta wielä meidän maassamme on, joita en ole tainnut tawoittaa. Kootkoot ja lisätkööt muut toiste ne, kun jälillä löytää taitaan (7). On kuitenkin meillä Suomalaisilla nyt tässä koossa usiammat arwoitukset, kun yhdelläkään toisella kansalla, esimerkiksi Ruotsalaisilla, joista muutamia kymmenkuntia on pränttiin tullut ja ulosannetut (8).