Loppiaisaatto eli Miten haluatte   By: William Shakespeare (1564-1616)

eli Miten mielitte

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1899.

Näytelmän henkilöt:

ORSINO, Illyrian herttua. SEBASTIAN, nuori ylimys, Violan veli. ANTONIO, merikapteeni, Sebastianin ystävä. Toinen merikapteeni, Violan ystävä. VALENTIN, herttuan seuralaisia. CURIO, Herra TOPIAS RÄIHÄ, Olivian eno. Herra ANTREAS KÄLPPÄINEN. MALVOLIO, Olivian hovimestari. FABIO, Olivian palvelijoita. Narri, OLIVIA, rikas kreivitär. VIOLA. MARIA, Olivian kamarineitsyt. Hovimiehiä, pappeja, merimiehiä, oikeudenpalvelijoita, soittoniekkoja y.m.

Tapahtumapaikka: Kaupunki Illyriassa ja läheinen merenrannikko.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Huone herttuan hovissa. (Herttua, Curio ja hoviherroja tulee. Soittokunta perällä.)

HERTTUA. Soitelkaa, jos on lemmen ruokaa soitto. Sit' antakaa niin täydest', että halu Kyllyyttään sairastuu ja siihen sammuu. Tuo sävel uudelleen! Noin, noin se sammui, Hiveltäin korvaa niinkuin lounan henki, Jok' yli lemmenkukkavuoteen huokuu Ja tuoksun tuo ja vie. Vait, vait! Jo riittää. Niin vieno se ei ole nyt kuin äsken. Oi, lemmetär, kuin liehakoit ja liekut! Kuin valtameri avara on helmas, Mut joka siihen joutuu, olkoon vaikka Kuink' arvokas ja ylväs, tuokiossa Se laskee arvossa ja arviossa. Niin mielihaaveita on lempi täynnä, Ett' on se itse suurin mielihaave.

CURIO. Ajoonko mennään?

HERTTUA. Mitä ajoon?

CURIO. Peuraa.

HERTTUA. Jalointa peuraani jo ajoss' olen. Oi, ensi kerran kun Olivian näin, Niin tuntui, kuin ois puhdistunut ilma; Ma tuokiossa muutuin peuraks itse, Ja haluni, kuin julmat villikoirat, Mua vielä vainovat. (Valentin tulee.) Hän mitä sanoo?

VALENTIN. Anteeksi, prinssi! Puheilleen en päässyt; Tään vaan sain vastuun hänen neitsyeltään: Ett' itse taivaskaan ei ennen nähdä Saa hänen kasvojansa peitteetöinnä, Kuin lämminnyt se seitsemän on kesää; Vaan hunnutettuna hän käy kuin nunna Ja silmää syövin suolavesin kastaa Huonettaan päivittäin, näin höystääksensä Kuollutta veljen rakkautta, jonk' ijäks Surevaan muistoons' aikoo tallettaa.

HERTTUA. Noin hellärakenteinen sydän, joka Veljelleen lemmenvelan moisen maksaa, Se kuinka lempiikään, kun kultanuoli Muut siinä asustavat taipumukset On tappanut! kun maksa, aivot, sydän Avujen suurten ylväät istuimet On kaikki halluss' yhden valtaherran! Nyt kukkamaille! Suloaatteillaan Siell' uinuu lempi lehväteltassaan.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Merenrannikko. (Viola, laivakapteeni ja laivamiehiä tulee.)

VIOLA. Ja mikä tämä maa?

KAPTEENI. Illyria, neiti.

VIOLA. Mit' Illyriassa minä? Veljenihän Elysiossa on. Mut ehkä hän Ei hukkunut: vai mitä, merimiehet?

KAPTEENI. Siin' "ehkä", että itse pelastuitte.

VIOLA. Ah, veli raukka! Mutta ehkä hänkin.

KAPTEENI. Niin maar; ja lohduks yksi "ehkä" vielä: Siis tietäkää: kun laiva meiltä särkyi, Ja te ja aniharvat pelastuneet Veneessä keinuitte, niin veljenne, Hädässä neuvokkaan, näin köyttäytyvän Tukevaan, laineill' uiskelevaan mastoon Ja, kuin delphiinin seljässä Arion, Elävän ystävyksin aallon kanssa Niin kauas kuin voin nähdä.

VIOLA. Tuossa kultaa! Omapa pelastukseni se kuiskaa Mun toivolleni hänen pelastustaan, Ja puhees sitä tukee. Maan sa tunnet?

KAPTEENI. Hyvinkin: täst' ei kolmen tunnin matkaa Mun syntymä ja kasvinseudulleni.

VIOLA. Ken täällä hallitseepi?

KAPTEENI. Herttua, Yht' ylväs luonteeltaan kuin nimeltäänkin.

VIOLA. Ja nimensä?

KAPTEENI. Orsino on.