Veden päällä liikkuva kaupunki   By: Jules Verne (1828-1905)

Kirjoittanut Jules Verne.

(Suomennos.)

Ensimmäisen kerran julkaissut K. E. Holm 1876.

Ensimäinen luku.

Maaliskuun 18 päivänä tulin minä Liverpooliin. Great Easternin piti muutamain päiväin kuluessa lähteä New Yorkiin, ja minä tulin päästäkseni siinä meren yli. Se oli huvimatka, ei sen enempää, ja kulku meren yli tässä jättiläis aluksessa oli minulle houkuttelevaista. Koska tilaisuus oli tarjolla, aioin minä käydä Pohjois Amerikassa, mutta tämä oli vain syrjä asiana. Etupäässä ajattelin Great Easternia ja sitte vasta tuota Cooperin kautta kuuluisaksi tullutta maata. Tämä höyrylaiva onkin todella mestariteos laivanrakennustyön alalla. Se on enempi kuin laiva, se on veden päällä oleva kaupunki, kreiviskunta, Englannin maasta irroitettu, joka, meren yli purjehdittuansa, menee yhdistymään Amerikan mannermaahan. Minä ajattelin tätä suunnattoman suurta rakennusta veden päällä kuljetettavaksi, sen taistelua tuulia vastaan, joista se ei ole milläänkään, sen rohkeutta voimatonta merta vastaan, sen välinpitämättömyyttä aalloista, sen turvallisuutta elementin keskellä, joka viskelee aluksia semmoisia kuin Warrior ja Solferino kuin lastuja. Mutta mielikuvatukseni jäi kauvas todellisuudesta. Kaikki nämä seikat näin minä matkalla ja paljon vielä muutakin, mikä ei kuulu merimenoihin. Kun Great Eastern ei ole ainoastaan purjehduskone, kun se on pienoinen maailma ja kun se kuljettaa maailman muassansa, niin tarkastaja ei ole kummastuva tapaamastansa siellä, niinkuin isommalla näyttämöllä, kaikkia inhimillisiä omaisuuksia, mielettömyyksiä ja himoja.

Erottuani rautatien pysäyspaikalta menin minä Hotel Adelphi nimiseen ravintolaan. Great Easternin lähtö oli kuulutettu Maaliskuun 20 päiväksi. Minä halusin nähdä sen viimeiset valmistukset matkalle lähtiessään ja pyysin sen päälliköltä, kapteini Andersonilta lupaa, saada heti muuttaa laivaan, johon pyyntöni hän kohteliaasti myöntyikin.

Seuraavana aamuna menin minä Merseyn rannoilla oleville laivanveistämöille. Kääntösiltoja myöten pääsin Mew Prince nimiselle rantasillalle, joka on eräänlainen maahanlaskupaikka niille luikuisille veneille, jotka ylläpitävät yhdistystä Liverpoolin esikaupungin Birkenheadin kanssa, joka on Merseyn vasemalla rannalla.

Sinne tullessani höyrysi siellä vähäinen höyryvene, joka oli määrätty Great Easternia palvelemaan. Minä astuin sen kannelle, joka jo oli täpötäynnä höyrylaivaan aikovia työmiehiä ja käsityöläisiä. Kellon Viktoria tornissa aamulla seitsemää lyödessä lähti höyryvene liikkeelle, seuraten suurella nopeudella Merseyn nousevaa vettä.

Tuskin oli se lähtenyt rantasillalta, ennenkuin siellä keksin pitkälännän miehen sitä ylimyksellistä ulkonäköä, joka Englannin upseereissa on niin omituista. Luulin hänessä tuntevani erään ystäväni, kapteinin Indian sotaväessä, jota en ollut nähnyt moniin vuosiin. Mutta erehtyä mahdoin, sillä kapteini Mac Elwin ei voinut olla Bombaysta lähtenyt, ilman että minä olisin siitä tietoa saanut. Paitsi sitä oli Mac Elwin iloinen nuori mies, huoleton ja lystillinen toveri, kun tämä sitä vastoin, joskin hänessä pistivät silmiini ystäväni kasvon murteet, näytti murheelliselta ja ikäänkuin jonkun salaisen mielikarvauden rasittamalta. Kuinka asianlaita lieneekin ollut, niin ei ollut minulla aikaa tarkemmin sitä tutkia, sillä höyryvene eteni äkisti, ja se tähän yhdennäköisyyteen perustunut vaikutus haihtui kohta sielustani.