Vuosisatojen perintö 1 Arpaa heitettäissä   By: Betty Elfving (1837-1923)

Kirjoittanut Aura [Betty Elfving]

I OSA

ARPAA HEITETTÄISSÄ

Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström 1902.

Epäluulo vieroitti ensin yksityiset mielipiteet. Nyt tunkeutui se, nostaen vihaa, niiden kansojen keskeen, jotka silloin yhdessä muodostivat Svean valtakunnan. Suomalaiset luulivat itsensä kavalletuiksi, pahoin kohdelluiksi, ja se tuntui sitä ilettävämmältä, kun se tuli niiden puolelta, joiden edestä he olivat uhranneet verensä ja henkensä.

Fr. Cygnæus.

JOHDATUS.

Suomen aavoista, monasti ylistetyistä vesistöistä on Saimaalla etusija. Keskellä milloin hymyilevän valoisia milloin synkän, vakavia vuoriselänteitä leviää Saimaa laajana kuin meri, ja katselijan eteen aukenee tummanvihreiden rantojen sylissä loppumattomasta yhä uusia saaria ja salmia, luotoja ja kareja. Yhdestä sen lahdesta Viipurin läänin Lapveden pitäjässä pistää niemimaa pohjoiseen. Sitä rajoittaa etelässä Salpausselkä ja sen muita sivuja huuhtovat Saimaan aallot. Tämän niemen muinoin tuuheata lehtimetsää kasvavassa kärjessä sijaitsi aikanaan köyhä kylä, arvoton muille kuin sen omille asukkaille, joista seudun kauneus ja oma koti erämaassa olivat kallisarvoisempia kuin koko muu maailma. Tämä, Lappeenrannaksi sanottu paikka, oli vanhastaan tunnettu niiden tavaroiden purkauspaikkana, joita pohjoisesta tuotiin 5:den peninkulman päässä olevaan Viipuriin. Isonvihan jälkeen perustettiin siihen samanniminen kaupunki, joka, sittenkun Viipuri oli menetetty, sai sotaisen merkityksen puolustuskohtana idästä päin tulevia vaaroja vastaan. Sitä varten rakennettiin linna kärjen pohjoisimpaan päähän tahi oikeastaan likeiselle saarelle, mutta kun sillä ei luultu olevan lujempaa vastustusvoimaa, ympäröittiin itse kaupunki tykitetyillä multavalleilla. Piankin tuli ilmi, että nämä puolustustoimet kyllä olivat tarpeen.

Kaarle XII:nen sotainen ura oli 1718 päättynyt. Peljättynä ja ihailtuna, rakastettuna ja vihattuna oli hänet kaatanut ei vihollisen vaan, kuten väitettiin, omista riveistä lähtenyt luoti. Ruotsi seisoi perikatonsa partaalla ja Suomessa oli kurjuus ylimmillään. Tahdottomana välikappaleena oli valtakunta viimeisiin ääriin saakka myöntynyt kuninkaan vaatimuksiin, ollen tottuneena hänen edeltäjiensä aikana näkemään kuninkaan persoonassa kansalaisen kunnian ja onnen turvaajan. Se tapa, millä Kaarle XII oli väärinkäyttänyt valtaansa, aiheutti yrityksiä saada rajaton yksinvalta supistetuksi. Ensimmäiset askeleet kävivät kansanvaltaiseen suuntaan, mutta ohjakset luisuivat pian ylimystön käsiin, joka sitten saattoi Kaarlen jälkeläisen, Fredrik I:sen, pelkäksi varjokuvaksi, mutta aateliston kaikkivaltiaaksi. Se suunnaton joukko upseereja, joka 1721 vuoden rauhan jälkeen kasaantui Ruotsiin, synnytti mielissä levottomuutta, joka tavalla jos milläkin pyrki pääsemään ilmoille. Rauhan toimet eivät soveltuneet niille, jotka osasivat käyttää ainoastaan miekkaa, semminkin kun heillä suurimmaksi osaksi tuskin oli jokapäiväistä leipää, ja parempiosaiset kohtelivat heitä ylönkatseella, jos he hädässään turvautuivat porvarilliseen elinkeinoon.