Kittyn päiväkirja Kuvauksia hengellisistä liikkeistä Englannissa viime vuosisadan keski-ajoilla   By: Elizabeth Rundle Charles (1828-1896)

Kuvauksia hengellisistä liikkeistä Englannissa viime vuosisadan keski ajoilla

Kirj.

ELIZABETH CHARLES

"Helenan perheen" tekiä.

Suomentanut Edv. Tarkki

Tampereella, Emil Hagelberg'in ja Kumpp. kirjapainossa, 1879. Emil Hagelberg'in kustannuksella.

I.

Keskiviikkona toukokuun 1 p. 1745.

Äitini oli aina tapa sanoa, että hän sinä päivänä, jona minä täyttäisin kuusitoista vuotta, antaisi minulle kirjan; johon päivästä päivään saisin kirjoittaa muistoon, mitä tapahtui. Kymmenennestä vuodestani saakka tämä oli ollut hartaana toivonani; sillä äitini piti itse päiväkirjaa, ja kun jotakin kodissamme oli mennyt nurinpäin, kun esim. veljeni Jack oli ollut puoleton ja isäni oli suuttunut häneen, taikka kun meidän molemmat palveliamme olivat äitini kärsivällisyyttä koetelleet, niinkuin koska Betty oli ollut tavallista itsepintaisempi ja Roger tavallista tyhmempi, silloin äitini oli tapa paeta omaan pieneen kammioonsa ja jonkun ajan perästä palata sieltä, tyyneys semmoinen kasvoissaan, joka koko kotimme ylitse levitti päivänpaistetta ja rauhaa.

Tuossa pienessä kammiossa ei ole muita huonekaluja kuin vanha keinutuoli, jossa meitä lapsia niin usein tuuditettiin nukuksiin, sekä valkea liina päällä, jossa nähdään viisi kirjaa: raamattu, Herbertin virret, piispa Taylerin "Pyhä elämä ja autuas kuolema," Tuomas Kempistä sekä äitini oma päiväkirja.

Noita neljää painettua kirjaa minun oli lupa lukea, mutta, paitsi raamattua, ne kaikki minusta näyttivät kovin ikäviltä ja kolkoilta eikä ollenkaan semmoisilta, että niitten johdolla taisi tulla sen suloisen lempeyden perille, joka äitini kasvoissa ja äänessä ilmestyi.

Minä päätin sentähden mielessäni, että salaisuutena raamatun ohessa oli päiväkirja, jota minä en koskaan tohtinut avata, niin suurta halua kuin siihen välisti tunsinkin, erinomattain sitten kuin siinä kerta, koska se oli jäänyt auki, olin nähnyt isäni ja Jack'in nimen. Siinä oli näet merkkejä samanlaisia kuin omassa käytöskirjassani niiltä päiviltä, joina läksy oli ollut erittäin kankea, ja koko mailma, tuulet, laululinnut ja mehiläiset, jopa omat sormenikin näyttivät olevan minulle esteeksi, ja minä en voinut kyyneliäni hillitä. Semmoisia merkkejä äitini oli tapa sanoa "haltiatar Faineanten jäljiksi."

Äitini äidin äiti oli näet franskalainen, joka hugenottina Nantesin säännön julman peruuttamisen tähden oli paennut Englantiin, ja äitimme osasi itse ja opetti meille lapsillekin esivanhempiensa kieltä.

Noita merkkejä nähdessäni tuumailin itsekseni, oliko äidillänikin kankeita läksyjä opittavana, ja minun teki mieli silmäillä lehtiä ja ottaa asiasta selko. Aivan oikein, niissä oli kyyneliä, ja minun juohlahti mieleeni, tulisiko minunkin päiväkirjaani samanlaisia merkkejä.

Lehdet ovat nyt niin valkoiset ja puhtaat, ja kannet niin kiiltävät ja sileät! Uusi, kaunis kirjani on yhtä heleä kuin se elämä, joka on minun edessäni, ja se mailma, jonka hymyilevä näkö ala avaantuu minulle.