Books Should Be Free Loyal Books Free Public Domain Audiobooks & eBook Downloads |
|
Taistelu Roomasta II Historiallinen romaani By: Felix Dahn (1834-1912) |
---|
![]()
Historiallinen romaani
Kirj. FELIX DAHN
Suomentanut Werneri Tukiainen ["Ein Kampf um Rom"]
Ensimmäisen kerran julkaissut
Yrjö Weilin Helsingissä 1905. SISÄLLYS: V. Vitiges II
VI. Totila I
Totila II
VII. Teja
VIIDES KIRJA VITIGES II
ENSIMMÄINEN LUKU.
Saavuttuaan leiriin kuningas Vitiges tapasi kaiken mitä suurimmassa
epäjärjestyksessä. Yleinen hätä tempasi hänet surustaan ja antoi
hänelle tarpeeksi tekemistä. Hän näki sotajoukon täydellisessä hajaantumistilassa ja useihin
puolueihin jakautuneena. Hän huomasi selvästi, että koko goottien kansa olisi ollut
auttamattomasti hukassa, jos hän olisi luopunut kruunusta tai jättänyt
sotajoukon oman onnensa nojaan. Useita pienempiä joukkoja hän näki jo lähtövalmiina. Muutamat aikoivat liittyä Ravennan kreiviin, Grippa vanhukseen. Toiset aikoivat mennä kapinallisten puolelle, toiset lähteä Italiasta
ja paeta Alppien yli. Oli sellaisiakin, jotka puolsivat uutta kuninkaanvaalia. Tässäkin
asiassa olivat eri puolueet aseet pystyssä toisiaan vastaan. Hildebrand ja Hildebad pitivät vielä niitä koossa, jotka eivät
tahtoneet uskoa kuninkaan paenneen. Vanhus oli sanonut, ettei hän, jos Vitiges todellakin oli paennut,
lepäisi ennenkuin valapattoinen kuningas oli saanut samanlaisen lopun
kuin Teodahad. Hildebad haukkui konnaksi jokaista, joka näin ajatteli Vitigeksestä. He olivat miehittäneet kaupunkiin ja kapinallisten leiriin johtavat
tiet ja uhkasivat väkivallalla pysähdyttää jokaisen, joka aikoi sinne
päin. Herttua Guntaris oli saanut tiedon syntyneestä hämmingistä ja
marssi hitaasti joukkoineen kuninkaallista leiriä kohti. Kaikkialla Vitiges tapasi levottomia ryhmiä, lähdössä olevia
joukkueita, kuuli uhkauksia ja haukkumasanoja, näki uhkaavia aseita.
Millä hetkellä tahansa saattoi kautta leirin alkaa hirmuinen verilöyly. Nopeasti ja päättäväisesti hän riensi telttaansa, otti kruunukypärän
päähänsä ja kuninkaansauvan käteensä, nousi uljaan sotaratsunsa
Boreaksen selkään ja ajaa karautti pitkin telttakatuja seuralaisenaan
Teja, joka piti hänen päällään Teoderikin sinistä kuninkaanlippua. Keskellä leiriä hän tapasi joukon miehiä, naisia ja lapsia
goottilainen, kansasta muodostettu sotajoukko kuljetti aina ne mukanaan
joka uhkaavan näköisenä vyöryi länsiportille päin. Hildebad käski miehensä portille keihäät tanassa. "Päästäkää meidät ulos", huusi joukko. "Kuningas on paennut, sota on
lopussa, kaikki on hukassa. Me koetamme pelastaa itsemme." "Kuningas ei ole sellainen raukka kuin sinä", sanoi Hildebad tuupaten
etumaista miestä hiukan taaksepäin. "Hän on petturi", huusi tämä. "Hän on hylännyt ja pettänyt meidät
muutamain naisen kyynelten vuoksi." "Niin", kiljui toinen, "hän on tapattanut kolme tuhatta veljistämme ja
sitten paennut." "Valehtelet", sanoi levollinen ääni ja Vitiges ilmestyi kulman takaa. "Terve, kuningas Vitiges", huusi jättiläismäinen Hildebad. "Tässä hän
nyt on. Enkö sitä teille sanonut, te raukat. "Mutta jo sinun oli aika tullakin muuten täällä olisi käynyt
huonosti." Silloin Hildebrand saapui oikealta muutamain ratsumiesten kanssa. "Terve, kuningas Vitiges, terve, kruunu päässäsi", huusi vanhus. "Ajakaa ympäri leiriä, kuuluttajat, ja kertokaa mitä olette nähneet.
Koko kansa huutakoon: 'Eläköön, kuningas Vitiges ja hänen koeteltu
uskollisuutensa!'" Mutta Vitiges kääntyi surullisena poispäin vanhuksesta. Ratsumiehet kiitivät salaman tavoin joka suunnalle. Pian kaikui
kaikilta kujilta jyrisevä huuto: "Eläköön, kuningas Vitiges". Joka
paikassa yhtyi äsken vielä niin kiihtynyt joukko huutoon. Kuningas silmäsi tuskansekaisella ylpeydellä tuhatlukuista joukkoa. Ja kreivi Teja kuiskasi hänelle: "Kuten näet, olet pelastanut
valtakunnan." "Eteenpäin, vie meidät voittoon", huusi Hildebad. "Guntaris ja Arahad
tulevat tänne päin. He toivovat tapaavansa meidät päättöminä ja
julkisessa riidassa keskenämme... Continue reading book >>
|
Genres for this book |
---|
Fiction |
History |
Literature |
eBook links |
---|
Wikipedia – Felix Dahn |
Wikipedia – Taistelu Roomasta II Historiallinen romaani |
eBook Downloads | |
---|---|
ePUB eBook • iBooks for iPhone and iPad • Nook • Sony Reader |
Kindle eBook • Mobi file format for Kindle |
Read eBook • Load eBook in browser |
Text File eBook • Computers • Windows • Mac |
Review this book |
---|