Elämän hawainnoita X: Pöyhkeä isäntä; Kauppias=mummo; Matkustaja   By: Pietari Päivärinta (1827-1913)

Kirj.

P. Päivärinta

WSOY, Porvoo, 1899.

PÖYHKEÄ ISÄNTÄ.

Niin, hän oli wankan talon ainoa poika. Hänen wanhempansa oliwat noita säästäwäisiä, työteliäitä ja osaansa tyytywäisiä, rehellisiä ihmisiä, joita ei ollut turmellut mikään ulkoa päin tunkeentunut paha. Kunnioitettuna paikkakuntansa järkewimpinä, esikuwallisina ihmisinä, waikuttiwat he hiljaisuudessa kansalaistensa kesken, auttaen aineellisilla waroillansa hätääntyneitä ja jakaen hywiä neuwoja hakewille, niin paljon kuin heidän woimansa kummassakin kohdassa riittiwät. Tämmöisen elämäntawan wallitessa kohosiwat he paikkakunnan warakkaimmiksi ihmisiksi ja eihän se kumma ollutkaan, että niin käwikin, sillä "rehellisyys maan perii". Ankaran Jumalan pelon ohessa käyttiwät he itsensä alhaisesti, eiwätkä häwenneet kaikissa tilaisuuksissa ja paremmissakin paikoissa pitää kotitekoista waatetta. Tämän tähden ei heitä kuitenkaan kukaan halweksinut, eikä heitä mistään pukunsa wuoksi poisajettu; päinwastoin kunnioitti moni ylhäinenkin heitä juuri yksinkertaisuutensa ja hurskaan mielenlaatunsa tähden, sillä kaikki käsittiwät, että siinä on juuri Suomen kansan elämän ehto ja perustus.

Wankka talo oli heillä, Kämälä nimeltänsä. Waltawan ja wuolaan wirran törmällä seisoi uhkea kartano aiwan liki sywää ja leweää suwannetta. Tyyninä kesäpäiwinä kuwasteli se tyyneen weden kalwoon siwusoutajan mielestä niinkuin Ahdin linna, mutta semmoiselta ei se hänen mielestänsä todellisuudessa tuntunut, koskapa hän tiesi tunnossaan, että tuon mahtawan talon huoneissa oli lämminsydämisiä kansalaisia.

Niin tuo poika ainoa Gabriel poika. Kuta niukempi luonto oli heille ollut, sitä suuremmalla rakkaudella he tuota ainokaistansa rakastiwat. Wanhukset käsittiwät aiwan hywin sen, että he owat welkapäät lapsensa eduksi uhraamaan kaikki tarmonsa ja neronsa. Hartaasti katsoiwat he häneen ja toiwoiwat niin paljon he kokiwatkin kaswattaa häntä kaikissa hywissä tawoissa ja totuttaa tuntemaan jo nuorena hywän ja kelwollisen kansalaisen welwollisuuksia.

Usein käskiwät he hänet kamariinsa, sitten kuin hän oli suuremmaksi tullut, ja niissä tilaisuuksissa he koettiwat ikäänkuin koetella, oliwatko ne neuwot juurtuneet ja kaswaneet, joita he oliwat hänelle opettaneet. Hywähän siitä aina tuli, sillä eihän poika koskaan loukannut wanhempiensa mieltä, seisoihan waan toisen jalkansa nojalla toisella ronkallansa muurin nojalla, nojaten horjuwaa ruumistansa muuria wasten ja tukien sen puolen poskea kämmenellänsä. Näyttipä hän usein semmoiseltakin kuin hän olisi ollut hywin liikutettuna, sillä hän loi usein silmänsä maahan ja sanoi alakuloisesti: "niin isä, niin äiti" .

Tällä tawalla riensi aika eteenpäin poika kaswoi ja wanhemmat wanhentuiwat ... jälkimmäiset toiwoiwat ja edellinen odotti; poika alkoi nyt jo olla täysi mies.

Wiimeiseltä huomasiwat wanhemmat, ettei heidän elämänsä toiwolla ollut halua mihinkään työhön. Totta kyllä on, ettei hän ewännyt mennä koskaan niihin keweihin toimiin, mihin hänen talouden hoitoon tottunut ja poikaansa helliwä isänsä hänet milloinkin määräsi. Mutta hän toimitti kaikki hänelle uskotut toimet wälinpitämättömästi ja weltosti, ikäänkuin hän olisi tehnyt ne nukuksissaan, hywästi tai huonosti, samapa se hänelle.