Elegioja   By: Veikko Antero Koskenniemi (1885-1962)

Kirj.

V. A. Koskenniemi

WSOY, Porvoo, 1918.

SISÄLLYS:

Elegioja Sydän Kuutamolla »Jää hyvästi» ja »Näkemiin» Kesäyössä Lehdokki Kaivatulle Unohdettu soihtu Elokuu 1914 Huomisehtoo Vanha Markku Runo vapaalle Puolalle Tervehdys akateemiseen juhlaan 19/1 1918 O Herra, siunaa Suomen kansa Leijonalippu Runo Suomen vapaudelle Etruskilainen vaasi Prometheus Endymion Ekho Pan ja vuohipaimenet Hippokrene lähteellä Paimenen hauta Polykrates ja hänen ystävänsä Masinissan hääyö Ovidius Tomissa Planeettain laulu Pääsiäislaulu Leivonen Sydänkesällä Syksyn ylistys Inspiraatio Kaakkuri Onnellisin päivä Tomu

ELEGIOJA

1

RUNOTTARELLE

Oi sinun luokses, sun rinnoilles minun henkeni kaipaa! Uskoton ollut oon, eksynyt luotasi pois. Juoda sun huulies mettä ja kuulla sun ääntäsi kaihoon, tuntea laulujen vuon täyttävän rintani taas. Maisen pyyteen heikkona orjana kulkenut oon ma, ah, sinut unhoittain, etsinyt riemuja maan, löytänyt kiiltävän valheen ja hetkien leikkivän unhon, mutta en suuruuttas, mutta en riemujas sun. Ei pisar ainutkaan mun vuotanut kaihoni maljaan, jonka ma kurkoitin maisia riemuja päin, en ole kuumain huulteni pyyntöön kaikua kuullut, niinkuin tyhjyyteen kuiskannut kaihoni oon. Oi sinun puolees taas, sinä valkea, silmäni nousee keskeltä turhuuden, kahleista valheen ja yön. Vain sinun henkäykses minun sieluni kirkkahaks saattaa, vain sinä taivahinen, vain sinä voimakas oot, kruunaat onnella pääni ja onnella rintani täytät, juhlaks arkeni teet, karkeloks kulkuni mun, annat mun leipääni viinin ja kyyneleihini lohdun, rauhan öljyä tuot mieleni myrskyihin, nähdä sa suot runon siintävät kentät ja, ah, sinun kanssas täysi on tyhjyyskin, laulava hiljaisuus. Oi, tosi oot sinä ainut keskellä aikojen valheen, keskellä turhuuden, valkeus keskellä yön.

Oi sinun luokses, sun rinnoilles minun henkeni kaipaa!

2

KEVÄÄLLE

Niin olet tullut taas, Kevät, valkein aamuin ja illoin tuoksuen tullut sa oot, laulaen tullut sa oot. Oi kevät, ihmehen ihme, sun tullessas maailma nuortuu nuoreks uudestaan, nuortuu ja voimakas on. Niin myös lapselle maan suot uskoa, unta ja voimaa, kirkkaudestasi taas juoda mun silmäni suot. Mut tänä aamuna miks sädeharppuas soittavan kuulen sormien vieraiden, kuoleman sormien, nyt: oi, Kevät, kerran saat käsin täysin taas sinä maille, mutta, ah, poissa ma oon, poiss' olen mullassa maan, poikain lauluun lehdossa ei minun ääneni yhdy, neitojen leikkejä ei silmäni seurata voi, kun kevätnurmella piirissä valkein harsoin ja hunnuin vinhaan karkelo käy, taikka kun solmeavat tyttöset kukkaisseppeltä leikin sankarin päähän, poikasen päähän ken voiton ja kukkaset vei. Villin ruusun ja valmun ja orvokin keskellä kasvaa outoja kukkia maa, outoja tuoksuja tuo ilmojen rannoilta tuulet ja pilvet kullassa loistaa, niinkuin nyt, kuin nyt, mutta en niitä ma nää, Niin tulet kerran taas, Kevät, valkein aamuin ja illoin, mutta, ah, poissa ma oon, poiss' olen mullassa maan.

3