Inger, Östråtin rouva Viisinäytöksinen murhenäytelmä   By: Henrik Ibsen (1828-1906)

VIISINÄYTÖKSINEN MURHENÄYTELMÄ

Henrik Ibsen

Suomensi Joel Lehtonen

Ensimmäisen kerran julkaissut Arvi A. Karisto Osakeyhtiö 1919.

Suomennoksen on teettänyt

"SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN EDISTÄMISRAHASTON"

varoilla rahaston toimikunnan

KAUNOKIRJALLINEN OSASTO.

HENKILÖT:

Rouva Inger Otontytär Römer , valtakunnan hovimestarin Nils Gyldenlöven leski. Elina Gyldenlöve , hänen tyttärensä. Valtaneuvos Nils Lykke , tanskalainen ritari. Olaf Skaktavl , lainsuojaton norjalainen aatelismies. Nils Steninpoika . Herra Jens Bjelke , ruotsalainen päällikkö. Björn , kamaripalvelija Östråtin linnassa. Finn , sisäpalvelija. Einar Huk , linnanvouti. Muita palvelijoita, talonpoikia ja ruotsalaisia huoveja .

Tapahtumapaikka: Östråtin aateliskartano lähellä Trondhjemin vuonoa; aika: v. 1528.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

(Huone Östråtissa. Taustalla olevasta avoimesta ovesta näkyy ritarisali heikossa kuunvalossa, joka silloin tällöin kirkastuen lankeaa sisään vastapäisessä paksussa muurissa olevasta kaari ikkunasta. Oikealla ulko ovi; siitä etualalle päin verholla varustettu ikkuna. Vasemmalla ovi, joka vie sisähuoneisiin; lähempänä etualalla suuri avonainen liesi, joka valaisee huonetta. On myrskyinen ilta.)

Kamaripalvelija Björn ja sisäpalvelija Finn istuvat lieden ääressä. Viimemainittu puhdistelee kypäriä. Heidän vieressään maassa on miekka ja kilpi sekä muita aseita.

FINN

(lyhyen vaitiolon jälkeen).

Ken oli Knut Alfinpoika?

BJÖRN.

Herrasväki sanoo, että hän oli Norjan viimeinen ritari.

FINN.

Ja tanskalaiset tappoivat hänet Oslon vuonolla?

BJÖRN.

Jokainen pikku poikakin sen tietää.

FINN.

Knut Alfinpoika oli siis viimeinen ritarimme? Ja nyt hän on ollut jo kauan kuollut. (Pitäen kypäriä koholla edessään.) No, sittenpä voit riippua kiiltäväksi hangattuna ritarisalissa; sillä sinä et ole enää muuta kuin tyhjä pähkinänkuori; ydin sen söivät madot jo monta vuotta sitten.

Kuules, Björn, eikö sopisi sanoa, että Norjan maakin on tuollainen tyhjä pähkinänkuori kuin tämä kypäri, kiiltävä päältä, madonsyömä sisältä?

BJÖRN.

Pidä suusi ja tee työsi! Onko kypäri valmis?

FINN.

Välkkyy kuin hopea kuun paisteessa.

BJÖRN.

Pane se siis pois. Kas tuossa, raavi ruoste miekasta.

FINN

(kääntelee ja katselee miekkaa).

Maksaako se vaivaa?

BJÖRN

Mitä sanot?

FINN.

Ei ole terää.

BJÖRN.

Se ei kuulu sinuun. Anna se tänne. Tuossa on kilpi.

FINN

(jatkaen).

Tässä taas ei ole ripaa!

BJÖRN

(murahtaen).

Annas, kun sinussa olisi ripa, niin tarttuisin

FINN

(hyräilee tuokion itsekseen).

BJÖRN.

Mitä nyt taas?

FINN.

Tyhjä kypäri, terätön miekka, rivaton kilpi. Luulenpa, ettei kukaan voi moittia Inger rouvaa siitä, että hän antaa aseitten riippua kirkkaina salin seinällä, eikä punaa niitä tanskalaisten veressä.

BJÖRN.

Hm, lorua, onhan meillä nyt maassa rauha.

FINN.

Rauha? Niin, kun talonpoika on ampunut viimeisen nuolensa ja susi vienyt läävästä hänen viimeisen lampaansa, niin on heilläkin rauha keskenään. Mutta on se vain merkillistä ystävyyttä! No, niin; oli miten oli. On aivan paikallaan, kuten sanoin, että sota asut riippuvat kiiltävinä salissa; sillä tunnet kai vanhan sananparren: »ritarismies yksin on mies», ja kun meillä ei tässä maassa enää ole ritaria, niin ei ole miestäkään, ja missä ei ole miestä, siellä saa nainen olla isäntänä; ja siksi

BJÖRN.

Siksi kiellän sinua loruamasta! (Nousee.) Ilta tulee. Kas tuossa; saat viedä kypärin ja kilven paikoilleen saliin.

FINN

(hiljaisella äänellä).