Haapakoskelaiset Romaani Itä-Suomesta   By: Jacob Ahrenberg (1847-1914)

Romaani Itä Suomesta

Kirj.

JAC. AHRENBERG

Suomensi Aatto S.

K. E. Holm, Helsinki, 1893.

I.

Haapakosken vanhalla kartanolla Kymin pitäjässä oli tiluksia kummallakin puolen tätä historiallista jokea. Emätila, alkuaan vähäpätöinen tilus, oli siitä Viipurin puolella. Ostolla, vaihdolla ja perinnöllä oli sitä laajennettu joka taholle. Sen paraana arvona eivät kuitenkaan olleet pellot eikä niityt, vaan muhkeat metsät, jotka ikään kuin jostakin kohtalon oikusta olivat saaneet olla aivan rauhassa sekä kirveeltä että tulelta. Vielä tuottavampi oli lohenpyynti, jota monen miespolven aika oli harjoitettu kauneissa koskissa, jotka kuohuivat joen povessa lepäävien saarien ympäritse.

Itse päärakennus oli joen vasemmalla rannalla korkealla harjulla, joka haarautuu Savonselästä, siitä hiekkaisesta harjujonosta, joka muutamia peninkulmia ylempänä tultuaan Salpausselän poikki kulkee pitkin joen vartta ja etelämpänä Haminan luona vähitellen alenee siksi yksitoikkoiseksi hietatasangoksi, joka ympäröitsee tätä vanhaa rajalinnaa.

Haapakosken kartanolla oli kuten kaikillakin rajakartanoilla ollut kirjavat vaiheet. Sen ensimmäisestä omistajasta, ritari Yngve Niilonpojasta, oli kansan kesken tarinoita ja lauluja. Ne kertoivat salaperäisestä rikoksesta, joka jotenkuten liittyi siihen yleiseen uskoon, että ritarilla oli kultainen taikatorvi. Se torvi kaiullaan houkutteli seudun nuoret neitoset ritarin linnaan. Kerran oli torvi taas kaikunut ja houkutellut turmioon ritarin oman tyttären. Rangaistukseksi siitä oli ukon tuli lyönyt linnaan ja polttanut sen poroksi. Tämän muinaisen linnan paikalla kasvoi nyt mitä tavallisesti kasvaa sellaisissa paikoissa, joissa ihmisiä on asunut ja oleskellut. Ohdakkeita, koiruohoa, nokkosia ja takiaisia seisoi miehen korkuisena metsänä linnan sijalla. Torven sai perillinen pelastetuksi tulesta ja ripusti sovitusuhriksi alttarin viereen pitäjän pieneen, harmaakiviseen kirkkoon. Siinä se riippui monen miespolven ajan, kunnes venäläiset ison vihan aikana ryöstivät herran huonetta ja veivät saaliinansa myös tämän ritaritorven.

Kuin eräs Helsingin professori monta vuotta sitte toimitti tutkimuskaivamisia muinaislinnan paikalla, sai tarina vielä enemmän vauhtia ja luotettavuutta kansassa, semminkin kuin professori lienee löytänyt suippopäisiä taikakiviä ja pienen hopeaisen kuvan tuosta onnettomuuden torvesta. Sittemmin ei ole kuultu tiluksesta muuta kuin että sitä joka hallitsijan vaihdoksessa laajennettiin. Kuin Keith ja Lacy iskivät miekkansa Elisabet Petrovnan aikana Suomen maahan, tuli kartano halaistuksi kahtia. Sen osan, joka oli itärannalla, antoi voittaja lääniksi Moskovan yliopiston perustajalle kreivi Shuvaloville. Yhden ainoan kerran lienee kreivi salaperäisen ritari d'Eonin seurassa, jonka sukupuolesta oppineet vielä tänäkin päivänä kiistelevät, käynyt näillä tiluksillaan, vetänyt koskista ylös pari lohta, metsästellyt jonkun aikaa ja kadonnut sitte sieltä ainiaaksi.

Se osa tiluksista, joka oli joen länsipuolella, jäi entisen omistajan Stålsköld Hornin haltuun.