Hengenvakuutus Kertomus   By: Franz Hoffmann (1814-1882)

Kertomus

Nuorille ystävilleen kirjoittanut

FRANZ HOFFMANN

Suomentanut A a.

Helsingissä, 1891. G. W. Edlund'in kustannuksella. Helsingin Sentraali Kirjapainossa.

SISÄLLYS:

I. Herra Heimberger II. Asiamies III. Säästetty ja menetetty IV. Jumalan koetus V. Pilattu VI. Liian myöhään

Ensimmäinen luku.

Herra Heimberger.

Kirkas aamupäivä paistoi ystävällisesti puhtaasta ikkunasta suureen, sievään tupaan, joka huonekalujen ja muun tavaran yksinkertaisuudesta huolimatta kuitenkin oli sangen mukavan näköinen. Harmailla paperilla peitetyillä seinillä riippui monta, ell'ei juuri kallisarvoista niin kuitenkin sangen hyvää vaskipiirrosta kauniissa kultakehyksissä; ikkunain väliä koristi suuri peili, jota leveä vanhanaikuinen piironki kannatti. Oikealla, ihan ikkunan vieressä, oli mukava mustalla nahalla päällystetty "mummontuoli", jonka paikoittain kulunut muoto osoitti jokapäiväistä käyttämistä. Sen vieressä näkyi suuri työpöytä, jonka monet laatikot olivat täynnä kirjeitä ja asiapaperi tukkuja. Vastapäätä komeili punainen, villapeitteinen sohva ja sen edessä pöyhkeili kirjavan lattiamaton päällä suuri pyöreä pöytä. Paitsi niitä kaluja oli tuvassa vielä muutamia tuolia määrätyillä paikoillaan ja oven vieressä, joka luultavasti vei makuukammariin, seisoi vahva, raskas, tummasta samankaltaisesta puusta kuin piironkikin veistetty kaappi, jossa silminnähtävästi säilytettiin liina ja muita pitovaatteita, Senkaltainen oli huonekalusto, ei juuri kallisarvoinen, mutta porvarillista varakkaisuutta osoittava ja mukava.

Aamuna, jolloin herttainen aurinko uteliaasti kurkisti hupaiseen huoneesen, istui sisäänkirjoittaja Heimberger sohvan toisessa kulmassa aamiaisella ja toisessa hänen puolisonsa, Anna rouva. Kaikessa yksinkertaisuudessaan sillä pöydällä oli ainoastaan kahvia, maitoa ja tuoretta nisuleipää näkyi ateria maistuvan isännästä oivalliselta. Hyvillä mielin nautti hän vähitellen karvasta, hyvänhajuista juomaa ja söi lisäksi muutamin leipiä, joitten kovat kuoret murenivat kuin lasi hänen hyvien hampaittensa välissä. Hän näkyi olevan noin lähes neljänkymmenen vuotinen mies. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ikäänkuin pölynkarvaiset, mutta muuten oli hänellä sangen hyvä terveys. Terveyttä ilmoittivat kumminkin hänen vilkkaat, säihkyvät silmänsä ja hänen kookas, voimakas vartalonsa, yhtä paljon kuin hänen koko entisyytensä, sillä hän ei ollut sairastanut ainoatakaan kertaa eläessänsä, eikä kertaakaan enentänyt lääkärin tahi apteekkarin tuloja, Hänen hyvää ruokahaluansa todistivat leivät, jotka kummallisen nopeasti katosivat hänen hampaittensa väliin ja hänen hyvää mieltänsä iloiset katseet, joita hän tuon tuostakin loi huomaamatta vaimoonsa.

Anna rouva istui äänettä sohvan kulmassa vaipuneena ajatuksiinsa ja katseli vakavasti ja miettien pääkaupungin sanomalehteä, jota hän joka aamu luki kahvipöydässä tahi kumminkin kiireesti silmäili. Kun hän siinä lepäsi puhtaassa aamupuvussaan, hoikkine vartaloineen ja lempeine älykkäine silmineen, runsaat mustat hiukset tuskin mahtuen valkoiseen myssyyn, täytyi hänen vaikuttaa jokaiseen sangen miellyttäväisesti ja siis olikin ihan luonnollista, ett'ei hänen miehensäkään, herra sisäänkirjoittaja, voinut olla sitä tuntematta, vaikka rouva, kuten äsken mainittiin, sillä kertaa näkyi antautuneen sangen tavattoman vakavan, milt'ei alakuloisen ja surullisen mielialan valtaan. Muutamia minuuttia tarkasti hän vaimoansa keskeyttämättä hänen mietteitänsä; mutta viimein, kun hän yhä enemmän näytti vaipuvan synkkiin ajatuksiinsa, pudisti hän hiljaa päätänsä, kumartui hänen puoleensa ja taputti häntä hiljaa olkapäälle. Rouva säikähti hieman ja katseli, ikäänkuin heräten unesta, suurilla ruskeilla silmillään miestänsä vähän hämillään.