Ihmekös tuo Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä   By: Matti Kurikka (1863-1915)

Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä

Kirj.

Matti Kurikka

Jyväskylän Kirjapaino 1885.

Ensimmäinen kohtaus.

IMPI. (Tulee oikealta peräovesta.) Niin kuuma siellä. (Menee pianon ääreen). Ei, ei ole halua tähänkään! (Kääntyy toisaalle.) Voi sentään! Mitä rupean tekemään? Miksikä tulin lainkaan tänne pääkaupunkiin, kun ei Anttianikaan kuulu? Olisin pysynyt siellä kotihonkieni siimeksessä ja kuunnellut käkösen laulua, siellä ei olisi ollut ikävä. Pääkaupungin hauska elämä! Minä viis heidän hauskuuksistaan. Joll'en Anttia odottaisi, lähtisin jo huomenna täältä. Ei täällä saa puhua, ei kävellä, ei mitään tehdä, ilman että heti muistutetaan: ei se sovi, ei niin saa tehdä. Kaikki pitää käydä "niinkuin muutkin ihmiset tekevät", vanhentuneitten, hullujen kaavojen mukaan... Heidän iltahuvinsa! Istutaan kuni vaksitytit näyttelyssä! Ennen tanssisin Hollolan polskaa talonpoikien kanssa, ennenkuin otan osaa heidän franseeseihinsa. Hupaiselta tuntuisi ainoastaan silloin, jos oman Anttini kanssa tanssia saisin, ja niinpä lienee muittenkin laita. Hm! Tietysti se hauskaa on, kun saa oman kultansa kyljessä hypiskellä. Mutta meneppäs jonkun satunnaisen tuttavan kanssa kauniista ilmasta ja teaattereista juttelemaan, miltä silloin franseesi maistuu?

SOHVI. (Tulee kiiruusti sisään.) Neiti!

IMPI. No!

SOHVI. (Läähättäen.) Hän tuli.

IMPI. Tuliko? Hän! Puhu jo!

SOHVI. Antakaahan minun vähän huo'ata. Juoksin tahallani, tuodakseni teille tiedon niin pian kuin mahdollista.

IMPI. Tuliko hän?

SOHVI. Kuulkaa sitten, kun minä kerron. Ehkä mä saan istuutua sentään.

IMPI. Istu vaan.

SOHVI. No, niin. Minä menin rantaan. Kävelin, kävelin siellä kauan aikaa edestakaisin, mutta laivaapa ei tullutkaan.

IMPI. Mitä sitte turhia loruatkaan. (Aikoo mennä.)

SOHVI. Odottakaahan toki. Kärsivällisyyttä! Kyllä se sitten vihdoin viimeinkin tuli, vaikk'ei tuo oikein ensialussa tahtonut olla tullakaan. No, minä siinä sitten seisoa törrötin ihmisjoukossa ja tarkastelin matkustajia, mutta en minä nähnyt ketään sen näköistä, millaiseksi te häntä selititte. Onneksi sattui eräs merimies minulle olemaan vanha tuttava. Minä kysyin häneltä, tuliko laivalla ketään matkustajaa, ja tämäpä tiesikin.

IMPI. Mitä hän tiesi?

SOHVI. Mutta älkäähän keskeyttäkö, neiti! Komea poika, terve ja pulska, vähän partaa leuassa.

IMPI. Hyvin mahdollista!

SOHVI. Ja mustat komeat viikset.

IMPI. Juuri niin!

SOHVI. Iältään noin 25:n vuoden ikäinen.

IMPI. Ei hän ole kuin 21:n vanha.

SOHVI. Älkäähän toki! Kyllä minä hänen ikänsä tiedän, kun hän ennen muinoin oli minun sulhonanikin.

IMPI. Mitä, sinun sulhonasi? Mitä siinä tyhmyyksiä latelet! Tuovilako sinun...

SOHVI. Ei Tuovila, vaan se merimies.

IMPI. Siitäkö sinä puhut!

SOHVI. Enhän minä tällä tavoin pääse koskaan Tuovilaan asti, kun te aina keskeytätte.

IMPI. No jatka, jatka!

SOHVI. Tämä merimies se sitten kertoi, että oli sitä tullut laivalla eräs nuori kauppias Amerikasta, Tuovila niminen.

IMPI. Jumalan kiitos!

SOHVI. Ja näytti, kuka se Tuovila oli. Minä menin hänen luokseen ja sanoin teiltä terveisiä.

IMPI. (Riemastuneena.) Todellako! Ja hän?...

SOHVI. No, hänkös riemastui ja sanoi menevänsä asumaan seurahuoneelle. Lähetti teille paljon terveisiä ja pyysi teitä kirjoittamaan itselleen, milloin hän saa tulla teitä tervehtimään. Lisäsi vielä, että hän ei saa hetkeäkään rauhaa, ennenkuin pääsee teidän puheillenne.

IMPI. Niinkö hän sanoi?

SOHVI. Juuri niinkuin sanoin.

IMPI. Hyvä, kiitoksia vaivoistasi. Minä kirjoitan kohta kirjeen valmiiksi; viethän sinä sen hänelle?

SOHVI. Ka, miks'ei! Mielelläni juoksen minä, neitiseni, teidän asioillanne. (Menee.)

Toinen kohtaus.