Jutelmia   By: L. Dilling

Kirj.

L. Dilling

Tekijän luvalla suomentanut Uno von Schrowe

Helsingissä, Wickström'in ja Kump:nien jaettavana. J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa, 1885.

SISÄLLYS:

Ikävä juttu 1. Rasmussenin perhe 2. Perhe lisääntyy 3. Ludvig serkku tulee Grönlidiin 4. Donnerin rouva tahtoo oppia panemaan kurkkuja etikkaan 5. Vanha Rasmussenin matami ennustaa poutaa, vaan tulee sadetta 6. Kiusallinen seikka 7. Ratkaisu 8. Jutun loppu Puhdas lippu Vehreitä seppeleitä Katonpanian äiti Vanha Gunhild

IKÄVÄ JUTTU.

1.

Rasmussenin perhe.

Grönlidin patrona Rasmussen oli mies, jota onni aina oli suositellut.

Paitse kaunista maataloa ja muutamia tuhansia taalareja korkoja, jotka hän oli perinyt isältänsä, nimismies Rasmussen vainajalta, oli herra Rasmussenilla ollut sekin onni, että hän oli saanut vaimon.

Koska tämän viimeksimainitun onnen voi melkein kuka tahansa saavuttaa, ja se useinkin asianhaarain mukaan pidetään onnettomuutena, täytyy minun kiireimmiten lisätä, että hän oli saanut kiltin, hienon ja oivallisen vaimon, mikä ei satu joka miehen osaksi.

Paitse kaikkia näitä hyviä ominaisuuksia oli Rasmussenin matamilla vielä yksi, joka oikeastaan olisi ollut kaikkein ensiksi nimitettävä: hän oli hyvin sivistynyt.

Hän oli nimittäin kymmenen vuotta ollut emäntäpiikana erään amtmanni Falkin luona, mutta oli, naimisiin jouduttuansa, niin usein kertonut olleensa siellä seuranaisena, että hän lopulta itsekin sen melkein uskoi.

Asia oli niin että hän kahdeksantoista vuoden ikäisenä oli tullut amtmannin perheesen, ja nämä, jotka olivat ystävällisiä ja suoraluontoisia ihmisiä, kohtelivat häntä paremmin sukulaisena kuin palvelijana.

Hän söi heidän pöydässänsä ja oli aina sisällä askareet kyökissä suoritettuansa, ja amtmannin tytär, joka oli paria vuotta nuorempi kuin neitsyt, oli hauskuudekseen väliin olevinansa opettajatar ja antoi muutamia pisaroita omasta viisaudestansa tipahdella hänellekin, ja neitsyt Pedersen, niinkuin häntä siihen aikaan nimitettiin, pääsi niinkin pitkälle opissa, että taisi lausua franskankieliset nimet romaneissa, soitti "Ukko Noaa" ja eräitä muita helppoja kappaleita pianolla ja lauloi koko joukon lauluja muun muassa pari italialaistakin yhtä epätarkasti kuin neiti Falk itse, eikä enempää voinutkaan vaatia emäntäpiialta.

Hän läheni jo pitkin askelin naimattomille naisille niin kovin peloittavaa kahdeksattakolmatta ikävuotta eikä yhtään kosijaa ollut vielä ilmaantunut; silloin tuli Rasmussen amtmannille pehtoriksi.

Hän alkoi heti niin innokkaasti neitsyen suloja ja keittotaitoa ihaella, että hän jo eräänä päivänä kysäsi tältä, tahtoisiko hän ruveta elinajaksensa hänen emännöitsijäksensä, ja neitsyt antoi myöntävän vastauksen.

Rasmussen oli varakas, kaunis nuori mies, ja ainoa vika, jonka neitsyt hänessä saattoi löytää, oli että hänen nimensä oli Rasmussen.

Hän oli nimittäin aina uneksinut saavansa muuttaa arkipäiväisen nimensä Pedersenin joksikin oikein ylhäiseksi tahi ainakin joksikin, jolla ei olisi tuota inhoittavaa alhaisoa osoittavaa päätettä "sen".

Mutta kun on emäntäpiikana ja ikää kahdeksankolmatta vuotta, ei saa niin liioin saivarrella miestä valitessa, etenkin kun ei ole useita valittavissa.

Siksipä neitsyt Pedersen aivan lyhyen mietintöajan perästä päätti tehdä herra Rasmussenin onnelliseksi antamalla hänelle kätensä ja sydämmensä.

Puoli vuotta myöhemmin kuoli vanha nimismies Rasmussen ja jätti talon perinnöksi pojallensa, ja "kun vuosi oli kulunut," niinkuin romaaneissa luetaan, tapahtui nuoren, Pederseninä syntyneen, Rasmussenin matamin juhlallinen tulo Grönlidiin paikan uutena valtiattarena.

Kun valloittaja marssii sisään, on vanha valtias tavallisesti pakoitettu väistymään tieltä, ja niin kävi Grönlidissäkin.