Kertomus maaseudulta   By: Alli Nissinen (1866-1926)

Kirj.

Alli Nissinen

O. W. Backman, Kuopio, 1893.

Oli lauantai ilta Heinäkuun loppupuolella. Tahvolan mäki oli kotiutunut etäisiltä niityiltä kotosalle maaseutua viettämään. Kaikki olivat erinomaisen iloisella ja kevyellä mielellä; olihan saatu hyvänlaisesti heiniä kokoon. Mutta omituisen juhlalliseksi muuttui vielä mieliala, kun tiedettiin, että taloon oli tullut vieraita aina Amerikasta asti.

Tahvo isännän veli, Risto Kölli oli saapunut vanhaan kotitaloonsa pari päivää sitte. Hän oli ollut poissa kauan aikaa ja nähnyt matkoillaan monta eri maata ja kansaa. Olipa hän ansainnut rahojakin ja tuli nyt niiden kanssa kotimaahan takaisin.

Ijältään oli Risto viidenviidettä, ruumiiltaan vankka ja tukeva. Katseensa oli tyyni ja älykäs. Tukkaan ei ollut vielä harmaata ilmestynyt.

Tämä kaikki hänestä tiedettiin ja kerrottiin tarkalleen väen kesken. Kehuttiinpa häntä vielä hyvin viisaaksi ja ymmärtäväiseksi mieheksi. Kaikkien uteliaisuus oli kovin jännitettynä, kuin tiedettiin, että Risto oli luvannut lauantai iltana kertoa matkoistaan koko talonväelle.

Kun kaikki olivat saaneet tavanmukaisen lauantai kylpynsä ja pukeutuneet puhtaisiin vaatteisiinsa, joudutti Kerttu emäntä ruokaa pöytään. Ja tavallista nopeammin sitte syötiin.

Kesäinen ilta oli ihanimmallaan; hämärää tuskin huomasi. Nurmikkoisesta pihasta kohosi viehkeä tuoreen heinän lemu. Väki asettui istumaan mikä portaille, mikä nurmikolle portaiden eteen. Isäntä ja emäntä asettuivat vistin penkille, rakkaan vieraansa läheisyyteen.

"No, aloitappas nyt!" sanoi Tahvo isäntä hyväntahtoisella äänellään.

"Mielelläni, hyvä Tahvo", vastasi Risto. "Mutta anna anteeksi, jos eivät matkaini kokemukset ole teille juuri kaikin puolin mieluisia kuulla. Mutta katsos, se nyt on sillä tavoin tässä maailmassa että se, mikä on hyödyllistä ja opettavaista, ei aina ole hauskaa!"

"Sen tiedän hyvin, enkä hämmästy, jos meitä moititkin. Ymmärrän kyllä, että me täällä sydänmailla olemme monessa suhteessa hyvin takapajulla."

"Paljonhan olisi matkoistani kerrottavaa", alkoi Risto, "mutta tahdonpa nyt aluksi kertoa teille mitä matkoillani olen oppinut. Olen oppinut siellä kaksi asiaa: työtä tekemään ja säästämään. Ja ne asiat olen oppinut perinpohjin.

"Ja vaikka te nyt juuri olette tulleet kovasta viikon työstä, täytyy minun kuitenkin nuhdella teitä hitaudesta! Tosiaankin, arvelette te. Niin, tosiaan! Kun läksin kotimaastani ja tulin Ruotsiin, näin jo siellä vireämpää työn tekoa kuin meillä. Ja vielä vireämmin tehdään työtä muissa maissa. En liioittele, jos sanon, että ulkomailla tekee yksi mies kolmessa tunnissa saman työn, johon täällä menee viisi tuntia. Sen ajan, jonka nopeammalla työn teolla voittaa, voipi sitte käyttää tietojensa kartuttamiseen. Tieto on hyvä jokaiselle.

"Tiedän hyvin, että hitaus on suomalaisen luonteen ominaisuus. Mutta luonne ja tavat muodostuvat vähitellen olojen mukaan. Ei ole kovin kauan siitä, kun savupirtit olivat tavallisia Suomessamme. Eikä ole kauan siitäkään, kun Suomen talonpoika vietti melkein koko talven loikoen pirtin uunilla. Samoin kuin savupirtit ovat poistuneet uloslämpiävien pirttien tieltä, ja samoin kuin talvi unien sijaan on tullut työ, (jospa hidaskin), samoin on kaikki työntekomme tuleva vireämmäksi, kun vaan tulemme huomaamaan, mikä hyöty meillä siitä on.

"Elkää luulko, että minun oli niin helppo muuttaa hidasta työtapaani, mutta pakko on hyvä opettaja. Kun isäntäni huomasivat miten hitaasti työskentelin, eivät he antaneet minulle enää päiväpalkkaa, vaan antoivat minun tehdä summatyötä. Tämän perästä sain tehdä lujasti työtä, ansaitakseni kunnollisen työpalkan, mutta vihdoin totuin siihen ja lopuksi ansaitsin puolentoista päivän palkan yhdessä päivässä.