Kertovaisia runoelmia Alkuperäisiä   By: Various

Alkuperäisiä

Helsingissä, Kansanvalistus seuran kustantama.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1890.

SISÄLLYS:

Suonio:

Hyljätty äiti Karkuri

Kantelettaren runoja:

Pispa Heinrikki ja Lalli Annikki ja Kesti Lalmanti ja Inkeri Klaus Kurki ja Elina rouva Antero ja Kaloniemen neito Kuollutta kultaansa itkevä neito

P. Cajander:

Vapautettu kuningatar Runolaulaja Scipio Africanus Leena Vaivais Aapo Kehräjä äiti

J. H. Erkko:

Valvojaiset Vanha mummo

B. F. Godenhjelm:

Kaupin linna Gezelius Kuusen alla

J. P. Hannikainen:

Lauluun pyyntö

Jussi:

Hovin herra

Arvi Jännes:

Hakkapeliitta Poku

Aleksis Kivi:

Äiti ja lapsi

Kaarlo Kramsu:

Ilkka Hannu Krankka Jaakkiman Verends Taneli Luukkonen

Minna Krohn:

Silmälasit

G. Lbk.

Sotavanhus pidoissa

J. Mustakallio:

Munkazcy

Oksanen:

Eräs nälkätalven kuvia Koskenlaskijan morsiamet

U. von Schrowe:

Mierolais äijä Pieni mierolainen Pesijä Morsian

Tuokko:

Birger Jarlin linna

Wäinö:

Ferencz Renyi

Asiallisia selityksiä. Muutamia sanain selityksiä.

Hyljätty äiti.

Köyh' asuu akkanen töllissään, Leipäänsä kyynelin kastaa; Hän istuu siin' ypö yksinään; Häll' eikö heimoa, lasta?

Näin istuiss' aikahan menneesen Pois kauas miettehet lentää, Pois kauas aikahan kultaiseen Ja vedet poskille entää.

Ain' ollut näin ei hän yksinään; Häll' oli poikansa silloin; Nyt missä lie, mihin viipyikään? Taas hänet nähnehe milloin?

Se häll' oli kallehin kalleus, Pimeässä silmien valo, Se kurjuudessakin lohdutus, Se päivän koittavan salo.

Raskaimmat raatoi äit' orjan työt Vaivoistaan nurkahtamatta; Hän valvoi päivät, hän valvoi yöt Lepoa muistelematta.

Pojasta, toivoi hän, tulee mies Jalompi vanhempiansa, Ja maineensa rinnalla jää kenties Myös muistonen kantajastansa.

Ja poika varttui kuin honka maan, Ei vertaa häll' ole toista; Ja missä parhaita mainitaan, Nimensä kirkkainna loistaa.

Mut onness' uudessa halvaksi Hänestä käynyt on äiti; Hän saadun lemmen jo unhoitti, Ja yksin kantajan heitti.

Se äiti köyhä ja kurja on, Oi suomen lape, isänmaasi. Kuink' olla hälle, sä armoton, Voit kylmä kuin talvinen paasi?

Jo palaa jälleen sun äitis' luo Hänt' ota hellähän hoivaas! Taas hälle lempesi täysi suo! Hän itkien kaipaavi voimaas.

Ja jos vaan mökkiinsä astahdat, Kohoova katto on kohta. Ja laajaks seinät käy ahtahat; Kuin keisarin linna se hohtaa.

Ja äitis vanhan ja vaivaisen Näet nuoreks nuortuvan taasen, Ja kruunun painavi kultaisen Hän otsaansa kirkkahasen.

Ja kummastellen kaikk' kansat on Näin lausuvat keskenänsä: "Mik' ihme outo ja verraton! Sen lapsi loi lemmellänsä."

Suonio.

Pispa Heinrikki ja Lalli.