Kihlaus; Yö ja päivä   By: Aleksis Kivi (1834-1872)

Näytelmiä yhdessä näytöksessä

Kirj.

ALEKSIS KIVI

1919.

KIHLAUS

Näytelmä yhdessä näytöksessä

HENKILÖT:

AAPELI, kraatareita ja vanhoja nuoria miehiä. EENOKKI, EEVA. JOOSEPPI, Aapelin oppipoika.

(Aapelin huone: perällä ovi, oikealla pöytä ja sen vieressä rahi, vasemmalla tulisija, jonka ääressä Jooseppi seisoo liikutellen kauhalla pataa, joka kiehuu tulella. Eenokki tulee.)

EENOKKI. Päivää, Jooseppi!

JOOSEPPI (kääntyen ympäri ja kumartaen syvästi, hellittämättä toki kauhaa kädestänsä). Päivää!

EENOKKI. Sainpa mestariltas tärkeän kutsumuksen löydyttää itseäni tässä hänen huoneessansa noin tähän aikaan.

JOOSEPPI. Niin on asia.

EENOKKI. Miksi kutsui hän minua ja missä on hän itse?

JOOSEPPI. Eikö ole teillä jo tietoa?

EENOKKI. Ei yhtään, ei yhtään, poikaseni.

JOOSEPPI. Tässä tapahtuu tänäpän kihlaus.

EENOKKI. Kihlaus! Hm! Vai kihlaus. Kenen hän nai?

JOOSEPPI. Hä, Herrojen Eevan.

EENOKKI. Vai Herrojen Eevan. Tuliko mies juonikkaaksi, hurjapäiseksi, villityksi, tai mistä kieppasi hän tämän rohkeuden?

JOOSEPPI. Preivin kirjoitti Herrojen Eeva tällä tavalla mestarilleni eilen illalla: »Kraatari Aapeli! Lyhyesti tahdon tietä antaa, että, jos Jumala niin on sallinut, niin valmis olen kohta tulemaan aviopuolisoksenne. Tulkaat minua kyydittämään täältä luoksenne; sillä herrat jätän minä tämän ijankaikkisen pilkun päällä. Sen olen nyt vahvasti tykönäni päättänyt.» Niin seisoi preivissä.

EENOKKI. Ja mestaris tämän luettuansa rupesi tuumailemaan ankarasti?

JOOSEPPI. Pasteeraili, pasteeraili edestakaisin permannolla, raappien niskatukkaansa.

EENOKKI. Kihelöitsipä miehen päässä; mutta sitä en ihmettele. Millä tavalla luonnistui asia?

JOOSEPPI. Yölläpä vasta leikki nousi. Kovin levoton oli mestarini. Milloin pasteeraili hän, milloin heitti hän itsensä taasen vuoteelle, mutta samassa pyörähti hän ylös jälleen ja rupesi uudestaan pasteerailemaan raappien aina niskaansa. Kolme kertaa kävi hän valelemassa päätänsä kaivolla. Hän pelkäsi aivoansa, näette.

EENOKKI. Eikä ihme; sillä onpa sitä pehmitetty. Tuumaile ja harkitse, harkitse ja tuumaile joka uusi muudi, leikkaus ja sauma, niin kysytäänpä viimein kuinka on päävärkin laita. Mutta mielinpä kuulla kuinka kävi lopulta.

JOOSEPPI. Tultuansa kolmannen kerran kaivolta höyryvällä päällä, herätti hän minua, ilmoitti syyn levottomuuteensa, luki preivin eteeni ja pyysi minulta neuvoa oman tuntoni nimessä. Katsokaas mikä veljellisyys!

EENOKKI. Rakkaus lievittää ja avaa sydämmen, sielun ja mielen. Mutta minkä neuvon annoit mestarilles?

JOOSEPPI. En kieltänyt enkä käskenyt.

EENOKKI. Oikein! Tapani tosin on puhua aina aatokseni ulos, mutta yksi asia löytyy, jossa olen vaiti kuin myyri. Älä kiellä miestä ottamasta naista, johon hän kerran on iskenyt silmänsä, hän ottaa hänen kuitenkin, ja joskuspa kuiskataan naisen korvaan sun kieltävä neuvos, jonka lunttu tuskin Paratiisin niituilla antaa sulle anteeksi.

JOOSEPPI. Minä en kieltänyt enkä käskenyt, vaan pyysin hänen heittämään kaikki Jumalan neuvopöydälle. Tämä vaikutti ja heti nukkui hän kuin tallukka ja minä samoin. Hän aamulla taasen kyllä käytteli neulaansa vinhasti, mutta toisaalle tyyräilit aatoksensa, sen huomasin, koska silloin tällöin mulautin salaa katsoa hänen päällensä. Niin neuloi hän hetken, mutta äkisti keihästi hän neulallaan uuden tyynynsä, naulitsi sen hirveän lujasti pöytään, rynkäsi ylös, puki päällensä parhaat vaatteensa, lähetti sanan teille, tullaksenne tänne, mutta itse läksi hän noutamaan morsiantansa, Herrojen Eevaa.