Kootut teokset III: Näytelmät   By: Juhana H. Erkko (1849-1906)

Kokkimajori Sotaiset veljekset Tietäjä Aino Kullervo Pohjolan häät

Kirj.

J. H. ERKKO

Otava, Helsinki, 1909

SISÄLLYS:

KOKKIMAJORI. Näytelmä yhdessä näytöksessä SOTAISET VELJEKSET. Näytelmä yhdessä näytöksessä TIETÄJÄ. Viisinäytöksinen runoelma AINO. Runo viidessä näytöksessä KULLERVO. Runomuotoinen murhenäytelmä viidessä näytöksessä POHJOLAN HÄÄT. Kolminäytöksinen runo

KOKKIMAJORI

Näytelmä yhdessä näytöksessä

HENKILÖT:

HAUSSI. SANNA. SALLA, edellisten tytär. SALMO, Sallan entinen koti opettaja. MEIJERHOFF, majori. PAAVO, palvelija. MUUTAMIA TYÖMIEHIÄ.

Tapaus eräässä Suomen kaupungissa.

Näkymö kuvaa Haussin kartanon esikäytävää, josta vasempaan katsojista viepi ovi asumuksiin ja oikealla on puutarha; keskellä näkymöä seisoo pyöreä pöytä ja sen ympärillä tuolia. Ilta aurinko laskeumaisillaan valaisee paikan.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

MEIJERHOFF. Sitten PAAVO.

MEIJERHOFF. Saa nähdä konsa kypsynee tää soppa. Kuukautta kaksi on se kiehunut, Nyt ropina jo kuuluu kaupunkihin. En tulta lisää enkä sammuta, Suon padan imeltyä, hautua. Kun tulelta se kerta temmaistaan, Hyvältä silloin mahtaa hajahtaa. Se sallittu, kun kestää aikansa, Suloinen tuoksu näissä huoneissa. Pikentit, passarit ja palvelijat! Miss' ovat täältä? tänne joutukaat! Soittaa kelloa. Paavo tulee. Iloinen herra tänne kutsu! Missä On hellä rouva niinkuin hyacinthi? Kas täällä suussa purppuraisen illan Jutella hauska ois ja naurahdella. Niin rakas mulle koko perhe on, Ett'en voi löytää pöytää herkullista, Johonka niin mä ihastua voin. Kas niin, no juokse! tuosta voidetta Saat nivelilles hiukan, hupakko. Antaa Paavolle rahaa. Paavo kumartaa syvästi. Vaan kuule! käännä vielä naamasi! Miss' on nyt hellin, muista rakkahin Tään jalon perheen kaikist' asujoista Suloinen Salla, missä hän nyt on Sinervin silmin, kultakiharoin?

PAAVO. Hän sairas on; hänessä yskää lie.

MEIJERHOFF. Tuon yskän tuskan ehkä ymmärrän. Vaan kerro, keit' on käynyt vieraita!

PAAVO. Salassa eilen Sallaa lohdutti Tääll' uljas Salmo.

MEIJERHOFF. Uljas saakeli! Vai uljas sanot!

PAAVO. Silloin syleilivät Niin hartahast' ett' oikein kadehdin.

MEIJERHOFF. Voi kirnuhun sä sotke kateutes Ja juuston heraan juttus hämmennä! Mun katkeruutta tuota täytyy kuulla, Jot' ikinä en todeksi voi luulla.

PAAVO. Sen, luulen, todeks' uskoa jo voi, Jost' ympäriinsä kielikellot soi. Syrjään. Ja sehän totuus mua miellyttää.

MEIJERHOFF. Vai niin! kas sepä uutta on, kas se! Vai niin on läsnä kypsymistä keitos.

PAAVO. Vaan teitä rouva rakastaa ja herra, Kuin lastansa, sen voitte uskoa. Syrjään ja koomillisesti surumielin. On sokeutta sekin rakkaus.

MEIJERHOFF (erikseen). Kyll' ymmärrän tuon rakkauden juuret. Ne syvällä ei piile, vaikk' on suuret: Mun tarakassani on herran toivot Etäälle päästä, lentää korkealle Ja ylemmäks' ei ylty rouvan aivot, Kuin turhuuden ja loiston kukkulalle. Paavolle. Tuon ymmärtää voin sekä uskoa.

PAAVO. Vaan Sallaa majori ei rakasta.

MEIJERHOFF. Pois juokse tästä! Sin' et tyhmyyttä Saa sekoitella järjen mietteihin! Sanoinko etten Sallaa rakastais?

PAAVO. Ei, majori, vaan

MEIJERHOFF. Pötki sanomaan, Ett' täällä herraa, rouvaa vuotetaan!

PAAVO. Mut Sallaa ei?

MEIJERHOFF. Hänt' ennen kaikkia! Vai, lurjus, pilkkaa tehdä uskallat?