Kuppari-Maija   By: Heikki Meriläinen (1847-1939)

Kirj.

Heikki Meriläinen

J & K Höglund, Kajaani, 1901.

Maijalla ei ollut kotia koko ikänään. Naimisissakin oli hän ollut yhtä kodittoman Pietin kanssa, joka neljän vuoden perästä kuollessaan jätti Maijan kaulaan kaksi alastonta ja turvatonta lasta. Näitten ja itsensä elättämiseksi päätti nyt Maija heittäytyä hierojaksi ja kuppariksi, kun muutakaan tointa, paitsi kerjäämistä, ei ollut tarjolla.

Ensi aluksi sai Maija työtä ainoastaan laitakylissä, ulkona varsinaisten hierojain ja kupparien työpiiristä. Näitä laitakyliä myöten kulki hän useammassa kirkkokunnassa ja oli jo voittanut monta kiitosta, niin että Maija itsekin jo uskoi itsensä oivalliseksi hierojaksi ja tarpeen sattuessa kuppariksikin. Senpä tähden hän nyt aina taloon tultuaan ei kauan siekaillut, ennenkun meni isännän tai emännän viereen istumaan ja ilman hevertelemättä alkoi hienoilla sormillaan hyppelöidä ja nytystellä niskasuonia, jota tehdessään alkoi jahkailla ja ihmetellä:

Ai ihmettä, minkälaisilla makuroilla ja mokuroilla on kaulasuonet! Voi tokiinsa ettette ole vikoja jo ennen hierottaneet, kun tuommoiseksi, ihan yhdeksi karikoksi ovat menneet kaulasuonet! Kas, kas, kun ovat kiinteällä, kuin viulun kielet. Ai, ai, että ette ole jo ennemmin hierottaneet, ja jospa sitä jonkunmoisella hierojalla hierottaisikin, niin ne eivät tietäisi näistä mitään, hivelevät vaan päällisin puolin, kuin jäniksen käpälällä. Vaan minä ne kiepeät suonet kaivelenkin ihan luita ja ytimiä myöten ... kas tuossakin suoni miten on kiikkaalla, ihan kuin kanteleen kieli... Ai, ai, kyllä näissä olisi kätösen loimet, ennenkun ne olisivat syntymäasullaan, vaan kyllä niiden minun käsissäni täytyisi kuontua.

Tämä läksy oli Maijalla aina suussa, niin pian kun hän vaan taloon tultuaan oli ruvennut isännän tai emännän kaulasuonia hieromaan. Oli hän tämän läksynsä kertonut jo vuosia sitten ison Hannulan isännällekin, vaan ei hän silti ollut päässyt pitempään työhön Hannulan isännän kanssa, kuin ainoastaan sen pikku hetken, minkä hän omin lupinsa hieroi. Mutta nyt oli Hannulan isännän selän kirvestänyt, ja Maija sattui juuri tulemaan Hannulaan. Hänet nähtyään emäntä oikein iloissaan huudahti:

Siinä paha, kussa pahaa mainitaan. Olimme juuri päässeet sanomasta, että kun tulisi edes se Maija tuota isännän selkää hieromaan, kun meidän entinen hierojamme Teppanan Riikka on urennut Korpistenmäen puoleen.

Onko kirvestänyt isännän selän? keskeytti Maija emännän puheen, ja mustat silmät leimahtivat kirkkaammiksi kuin koskaan ennen, ja alaspäin riippuvat löpäkät kasvotkin kävivät ihan hohtaviksi ihastuksesta.

Onhan se kirvestänyt, eikä vähän, jatkoi emäntä. Ihan niiltään nimiään eilen illalla tuolla ulkona käydessä oli ampunut ja eläs pätö asiassa, oli vaan tyhjää rekeä kartanolla nostanut lumittumasta syrjälleen, niin siinä oli rouhassut että älä oli päässyt. Tuskin pääsi omin jaloin huoneeseen ja selkänsä tiessä makaa nyt tuolla kamarin sängyn päällä eikä kärsi hievahtaakaan. Yön on volissut kuin lapsenpiinassa.

Ei ole hätää. Älkää hätäilkö, kun minä satuin tulemaan, vakuutti Maija töppösiä jaloistaan riisuessaan. Ja kun oli päällysvaatteensa riisunut ja pannut naulaan, ei malttanut Maija sukia puoleksi hartona olevia hapsiaankaan, vaan sanaa puhumatta läksi kiirehtimään isännän luokse kamariin, johon mennessään vasta kaksin käsin oikoi kasvoillaan riippuvia mustia hiussuortuvia korvainsa taakse ja kamarin ovea aukastessaan huudahti:

Päivää, isäntä! Kuinka isäntä jaksaa? Minkä sanottuaan meni suoraa päätä isäntään käsiksi.

Tuon selänhän tuo rouhasi, sanoi isäntä lyhyesti ja aikoi kertoa miten vähässä asiassa se tuli, mutta ei kerinnyt kun Maija alkoi selkäsuonia kopristella ja puheli: