Books Should Be Free
Loyal Books
Free Public Domain Audiobooks & eBook Downloads
Search by: Title, Author or Keyword

Kuusten juurella Romaani   By: (1847-1939)

Book cover

First Page:

KUUSTEN JUURELLA

Romaani

Kirj.

HEIKKI MERILÄINEN

Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1922.

Ensimäinen luku.

Lumiräntää satoi koko päivän. Ilma oli sakea ja harmaa kuin piimävelli. Näytti siltä, ettei siinä seiväs kaatuisi, jos pystyyn heittäisi.

Kivelän Mikko ei koko päivänä yrittänytkään ulkotöille, kiskoskeli vain vasupäreitä ja teki vasuja talven tarpeiksi. Niitä hän vain teki ja oli koko päivän vähäpuheisempi kuin tavallisesti, juuri kuin paha ilma olisi häneen vaikuttanut ja painostanut. Kuitenkin teki hän töitään tavallista roppelammin ja kun sai aina vasun valmiiksi, viskasi sen loukkoon, ikäänkuin olisi sille tehtävälleen ollut hieman kyllissään. Samalla hän kuitenkin tarttui toisiin päreisiin, ja vasu rupesi syntymään entistä mukaa.

Ilta oli jo hämärtynyt niin pimeäksi, ettei päiväksi enää tiennyt. Aunokin, Mikon vaimo, oli ulkoaskareensa lopettanut ja pirttiin tultuaan riisui päällysvaatteensa päältään, pudisteli ja rapisteli niistä enimmän märkyyden pois ja ripusteli ne uunin lähelle nauloihin kuivumaan. Hän riipaisi päästäänkin harmaankirjavan päähuivinsa, räpsäytti siitäkin irtonaisen märkyyden pois ja ripusti uunin savupellin varteen, riisui kenkänsä ja sukkansa jaloistaan ja asetti ne uunin kupeelle pystyssä olevien halkojen neniin kuivamaan. Sitten hän istahti uunin luo tuolille kuin levähtämään päivän askareistaan. Mutta kun Mikko roppelehti ahkerana tehtävässään, ei Auno malttanut siinä istuallaan kauan olla, vaan hyppäsi siitä ja avojaloin mennä sipsutti karsinaloukkoon rukkinsa luo, tarttui siihen kaksin käsin ja kantoi sen pöydän sivulle, missä Mikon lamppu paloi, nähdäkseen kehrätä samalla tulella, jolla Mikkokin teki töitään. Hän kävi karsinaloukosta karttajaisvasunsa rukin luo, mutta ennenkuin istui rukkinsa taa, katsahti karsinalasin edessä lattialla olevaan kehtoon, jossa vuoden vanha pienokainen nukkua sihotti mitään tietämättömänä. Auno istui nyt rukkinsa taa ja valkoraitaisella esiliinallaan kaksin käsin pyyhkäisi kasvojaan, ikäänkuin olisi niistäkin tahtonut pyyhkiä pois ulkona sataneen märkyyden. Mutta nyt hän ei tavalliseen tapaansa tarttunut rukkiinsa, eikä pannut sitä pyörimään vaikka istuikin rukkinsa takana. Kädet jäivät hervottomina helmaan, suu näpistyi visuun ja kurkku näytti nielaisevan jotakin. Auno pyyhkäisi taas esiliinallaan silmiensä aluksia ja sanoi alakuloisesti:

Milloin häntä saanee ja saaneeko koskaan mieltään irti sieltä Mäkelästä. Ei koko päivänä ole silmäni alukset kuivuneet, niin raskaalta on tuntunut syntymäkotini hävitys... Missä on lapsuutensa elänyt omien vanhempien luona... Nyt menee kuin tuhka tuuleen.

Mitä vielä. Mitä tuosta surisi, virkkoi Mikko. En välitä koko asiasta enempää kuin Jumala lehtikerpusta. En välitä vaikka kääntäisivät nurin ja nuolisivat koko Mäkelän. Sen viimeisen tuomion päivä kun tänäpäivänä on valjennut, niin sielläpä nyt erotelkoot lampaat ja vuohet omiin karjoihinsa.

Aunon kurkusta näkyi taas menevän pala alas. Hän pyyhkäisi taas esiliinallaan silmäinsä aluksia ja sanoi:

Älä puhu leikkiä, on työtä tosissakin.

Kun Mikko ei siihen jatkanut, niin Auno sanoi:

Sinua se ei niin läheltä koske kuin minua, kun minun silmäni ovat Mäkelässä auenneet. Mäkelän pientareilla ja niityillä olen ensimäiset elämäni askeleet teutaroinut. Lapsuudenkoti, jossa on huolettoman nuoruuden päivät viettänyt, ei mene koskaan mielestä. Hyvä oli olla vanhempien turvissa, ja jos isä ja äiti vielä olisivat elossa, niin ei olisi ryöstöherran vasara paukkanut tänä päivänä Mäkelässä. Mutta eipä tullut pojista pahaistakaan kalua: vajaassa neljässä vuodessa menettivät ja tuhlasivat semmoisen talouden, maan ja mannun ryöstömiehen vasaran alle.

Se meni ja menköön vaan... Continue reading book >>




eBook Downloads
ePUB eBook
• iBooks for iPhone and iPad
• Nook
• Sony Reader
Kindle eBook
• Mobi file format for Kindle
Read eBook
• Load eBook in browser
Text File eBook
• Computers
• Windows
• Mac

Review this book



Popular Genres
More Genres
Languages
Paid Books