Kuvauksia ja unelmia Valikoima kertomuksia   By: Fredrika Charlotta Tengström Runeberg (1807-1879)

VALIKOIMA KERTOMUKSIA

Kirjoittanut Fredrika Runeberg.

Suomensi Ilta.

Ensimmäisen kerran julkaissut G. W. EDLUND 1900.

SISÄLLYS:

Siv. Aikyn...................................1 Simrit..................................9 Manalan neito..........................19 Salik Sardar Khaanin puoliso...........27 Kielo..................................48 Tuulahdusten leikki....................51 Köynnöskasvi...........................55 Intiaanin nainen.......................59 Suomenvaimo Saimaanniemellä............63 Kamtshatkalaisen vaimo.................70 Hildred................................75 Odaliski...............................84

AIKYN.

Hiljaa lauloi iltatuuli univirttänsä laineelle, joka laskeusi levolle. Koivujen lomasta välkähti auringon luoma pitkä, väräjävä valojuova järven pinnalla. Ylt'ympärillä seisoivat kukkaset, kastehelmet lehdillään. Hiljaa humisten laskeusi lepo yli maan.

Uinuiko nainen rannalla? Ei hän itsekään tiennyt, mutta unta hän näki.

Hänen vieressään seisoi enkeli. Nainen nousi tarjotaksensa enkelille kukkaa kädestään. Se oli ruusu, ruusu tumma ja hehkuva, mutta lehdillä näkyi vain muutamia harvoja kastepisaroita. Siltä ainakin näytti.

Ankaraksi kävi katse enkelin. "Tunnetko minua?" kysyi hän. "Minä se olen, joka kokoan kaikki naisen sydämen syvyydestä vuotaneet kyyneleet. Niistä tulee helmiä, joilla taivaan saleja koristetaan. Toisetkin enkelit tuovat sinne koristeita: rubiineja synnyinmaan edestä vuodatetusta sydän verestä, äidin valvontain ja isänhuolten helmivöitä ja moninaisia kalleuksia taivasta varten, kukin laatunsa mukaan. Mutta, vaimo, vitkaan maksat verosi sinä. Katso kuinka harvoja pisaroita ruusulla näkyy. Aikoja on ollut, jolloin sinäkin suoritit täyden mittasi, mutta pitkään aikaan et enään ole sitä tehnyt. Olen ollut kohtaasi kärsivällinen. Nainen, luuletko yksin saavasi veroasi välttää? Riennä kyynelmittaasi täyttämään sinäkin!"

Timanttimaljaan vierivät nyt pisarat ruusulta, mutta voi, ne melkein katosivat sen pohjalle, niin vähän niitä oli.

Vavisten lankesi nainen polvillensa. "Valoisa tytär taivaan, armahda maan heikkoa lasta! Elä ankarasti veroasi vaadi! Jos täytynee mun kyyneleillä korvata sydämeni rikkaus, sen kyyneleettömyys, oi, silloin lannistuu sieluni."

"Katso", sanoi enkeli, "mitta on täytettävä, vielä puuttuu paljon."

Vielä kerran vavahti nainen: "Valoisa enkeli, salli mun samota kautta aikain etsiäkseni kyyneleitä, suo vaeltaani päivän maihin, pohjolan jäihin, salli etsiäni, ehkä löydän jonkun huomaamatta vierähtäneen kyyneleen, jolla voisin mittaani edes osaksi täydentää! Liian vähän olen vielä itse veroa suorittanut, jotta kykeneisin yksin maljaa täyttämään." Hän katsahti ylös lukeaksensa enkelin kasvoista vastauksen, mutta silloin lankesi auringon viimeinen säde värähdellen yli vetten ja sattui hänen silmäänsä. Enkeli oli kadonnut.

Mutta katso, naisen sydän on etsinyt kätketyt kyyneleet, huomaamatta maahan vierähtäneet. Tahdotko nähdä niistä muutaman, hyytyneen pisaran maasta pohjolan pimeillä perillä? Ehkä sitten haluat nähdäksesi jonkun polttavan kuumankin päivän mailta?

Tunturilla raivoaa lumimyrsky. Ei saata ihmissilmä aueta sen pauhaavaa pyörrettä katsomaan. Helpompi venosen kulku kautta Jäämeren hurjan aallokon, myrskyn jääkappaleita vaahtona viskellessä, kuin nyt poron matka kautta lumen aaltomaisten syvyyksien. Muukalainen matkustaa yli tunturin. Ei edisty matka. Poro pysähtyy, muukalainen pysähtyy, opas pysähtyy. Missä löytänee muukalainen oppainensa suojaa? Haudanneeko lumimyrsky heidät helmaansa? Syönevätkö sudet heidät suuhunsa?