Kypron prinsessa 4-näytöksinen satunäytelmä   By: Zacharias Topelius (1818-1898)

4 näytöksinen satunäytelmä

Kirj.

Z. TOPELIUS

Suomentanut Eino Leino

Werner Söderström, Porvoo, 1901.

HENKILÖT.

CHRYSANDROS, Kypron kuningas. CHRYSEIS, hänen tyttärensä, suomalaisten Kyllikki. ANEMOTIS, (Tuulikki) LYDIA, DAFNE, Chryseiin neitoja. NAIDION, DORIS, MEDON, kuninkaan sotapäällikkö. MEGAPONTOS, kuninkaan ylimmäinen juomanlaskija. LEMMINKÄINEN. TIERA, hänen sotatoverinsa. HELKA, hänen äitinsä. AINIKKI, hänen sisarensa, PANU, tulen henki. AALLOTAR, veden henki. ILMATAR, ilman henki. VELLAMON NEITOJA. ULAPPALAN SOKEA PAIMEN. LAPPALAINEN ORJA. KYPROLAISIA SOTILAITA. KÖÖRI, tyttöjä ja nuorukaisia.

Tapahtumapaikka ensin Kypro, sitten Kaukoniemi Suomessa lopuksi Pohjola. Aika määräämätön.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Kypro, jumalien lehto. Taustana meri. Keskellä näyttämöä Afroditen kuvapatsas. Sen edessä alttari ja lähde.

Ensimmäinen kohtaus.

LEMMINKÄINEN lepää mukavassa asennossa ruohistossa lähteen vieremällä. Hänen ympärillään ANEMOTIS, LYDIA, DAFNE ja NAIDION.

ANEMOTIS. Näin lepäjä, kaunis poika!

LYDIA. Nuku nurmen vehreällä!

DAFNE. Unohda ulapan viimat!

NAIDION. Viini voimas vahvistavi.

(Tarjoo hänelle pikarin.)

LEMMINKÄINEN. Kuink' ihana ilman henki tällä kukkarantasella! Vedet vilppahat solisee, tuul' lemuja leyhyttävi, vielä vienoinen kätönen viinin tulta tarjoavi. Vuodata hyvä mehusi jalo marja maan ihanan! O, jumalat, teitä kiitän, jotka mun johitte tänne meren myrskyisen kidasta satamaan suloisen saaren, kussa keskellä kevähän, keskellä ilon ikuisen, lemmen luojatar asuvi marmorissa, mahtavana niinkuin päivätär päreä yön sylistä astuessa. Autuus! On nimesi nainen!

ANEMOTIS (ojentaa omenata). Ota kaunoinen omena!

LYDIA. Vieno on rypäle viinin.

DAFNE. Annan sulle aprikoosin.

NAIDION. Ethän ruusua hyleksi?

LEMMINKÄINEN. Neidot! Neljäksi palaksi tahtoisin itseni tasata, nelinkerroinpa hymyisi nyt mun onneni omani.

ANEMOTIS. Rukoile jumalatarta!

LEMMINKÄINEN. Kylmä on povi kivinen, tiedän toisen lämpimämmän.

ANEMOTIS. Virkistä voimasi väsynyt, poika parka! Kerro meille, miltä vierailta vesiltä laskit näille lahtiloille? Thessalian tasankomailta, Thrakianko suvisuloista, Argonauttein aaltoloilta, mailtako Pontuksen pimeän, kussa miesten pään menoksi Skyytti takoo taikanuolta? vai tulitko tuulen teitä haahdessa seikkailuhalujen, kuin tuli Odysseus ennen rannoilta ikuisen Troian?

LEMMINKÄINEN. Kauvempata, kaunis tyttö! Ylitse meren yheksän, halki hallan kymmenennen tänne laivalla lasetin polon alta pohjantähden. Saari on vehreä vedessä, lumme lunten kauloama, myös toki kerkeän keväimen, siellä on kotini kallis, luona Saimaan saarekkahan, varrella vaahtoisen Imatran, kuss' ei iske ihmisjalka, ovet kuolon kuumottavat, mutta suurna, mahtavana sydän sykkii suuren luonnon. Siellä on Suomeni ihana.

ANEMOTIS. Mitä on mehuja siellä?

LEMMINKÄINEN. Punaisia puolukoita.

LYDIA. Viikunoita?

DAFNE. Taateleita?

NAIDION. Myrttejä?

LEMMINKÄINEN. Ei mitänä!

ANEMOTIS. Ei viiniä?

DAFNE. Maa parka!

LYDIA. Ei viikunoita?

NAIDION. Raukka ranta!

LEMMINKÄINEN. Mutta siell' elävi laulu, lempi armahin asuvi! Ah, minull' on äiti...

ANEMOTIS. Kuinka sieltä saavuit saarellemme?

LEMMINKÄINEN. Haahdellani honkaisella. Tuli kauppi Tyyrin mailta polon pohjolan vesille, meren kultaa meiltä etsi, aluksen anastin heiltä ynnä sen sisällön, lasit, purppurat, papyyruskääröt. Mies tunsi mailman kaiken, mulle luotsiksi lupausi.

ANEMOTIS. Et siis ole kreikkalainen. (Huolimattomasti.) Mikä olet sa miehiäsi?

LEMMINKÄINEN. Barbaari.

ANEMOTIS (hämmästyneenä). Pahinta uotin...

(Kaikki tytöt vetäytyvät syrjään.)

LEMMINKÄINEN. Aivan barbaari! Tytön jos näen korjan, kaunokaisen, heti jääksi jähmetyn ma.

NAIDION. Kentauri! Poseidon auta!