Laara Kuvaus Savon kansan elämästä   By: Unknown (1862-1920)

Kuvaus Savon kansan elämästä

Kirj.

Kauppis Heikki

WSOY, Porvoo, 1921.

ENSIMMÄINEN OSA.

I.

Miettiväisinä istuivat mökin joukot pienessä tuvassaan, joka oli rakennettu kanervikko aholle. Tuvan edustaa suojusti pystypuista ja havuista köhilöity katos; siihen oli heitelty hujanhajan kaikenlaista arvotonta tavaraa, joka halpuutensa vuoksi säilyi ovettomassakin suojassa. Tuvan toisella sivulla rähjötti kolmiseinäinen kommakko lehmää varten, ja kolmannella hatarampi havukatos heinille. Neljännellä seinällä oli ainoa ikkuna, jonka tuli antaa valoa. Saunakötykkä seisoi vähän erillään tästä huoneryhmästä.

Mökin ympärille oli kuokittu muutama kapanala peltoa ja siihen keväällä kylvetty ohraa ja perunoita. Sen verran tätä viljelystä oli, ettei tarvinnut mennä kylästä kysymään, miten on käynyt ihmisten elatustarpeille. Vaikka perunan varsia kasvoi aivan tuvan seinämällä, ei siinäkään ollut ainoata kirkasta lehteä jäljellä. Olipa halla maan sisästäkin kaivellut, ettei kuin pakkasen puremia, mustia ja kuoleutuneita varren rankoja rimotti mullan päällä. Ohrakin oli täytynyt leikata kesken kasvunsa ja kyyhötti siinä kuhilaalla, surkean harmaana, hoikat, ravintoaineensa menettäneet tähkät ruostepilkuissa. Näin oli käynyt melkein kaikkialla Suomessa, ja sepä se pani mökin väenkin miettiväiseksi.

Mökin mies, Juuso Määttä, istui pöytänsä päässä allapäin ja Juuson vaimo kuroi ainakin kymmenettä paikkaa nuttunsa rintapieleen. Lapsia oli heillä kolme tyttöä, joista Laara niminen oli jo muutamia vuosia elättänyt itseään palveluksella. Nyt kun halla oli tuhonnut viljat, oli palvelijain vaikea saada sijapaikkoja, ja sen johdosta tuli Laarakin vanhempainsa puheille.

Eikö ne ota siihen Nevanperällekään yhtään palkollista? kyseli Juuso.

Eivät kuuluneet ottavan, selitti Laara rohkean mäikävällä puhetavallaan. Isäntä sanoi, ettei ole varaa millä elättää. Emäntä minulle jo ennen hallaa puhui, että olla ensi vuosi, mutta isäntä peräytti nyt pois.

Eikö sinua ole muualle tahtoneet?

Olisi Pärmäselle pyytäneet, mutta eivät luvanneet palkkaa, ruuan ja vaatteen ainoastaan.

Siihen sitä täytyykin tyytyä tämmöisenä vuotena, sanoi Laaran äiti.

En rupea siihen. Kuluttakoot huonommat ryysyjään petäjäisen edestä. Minä olen jo monena syksynä ajatellut mennä Savoon ja nyt minä menen.

Eikö liene köyhyys sielläkin, arveli äiti.

Paremmin siellä toki eletään, väitti Laara. Kaikkipahan kehuvat, jotka ovat menneet, että aivan se on toista siellä. Ruveta täällä ilman edestä kitumaan, silloin kun minun käsissäni kääntyy jo työ niin hyvin kuin toisenkin käsissä.

Juuso kohotti jo päänsä ylös, mutta hankaili vielä takkinsa hihoja pöytään, joka oli mitä pahimmassa siivossa ruuan jätteistä, joita ei viikkokausiin pyyhitty, paitsi mitä Juuso hankaili paikkatakkinsa hihoilla. Tuo likaisuus oli niin tavallista, ettei tämä sitä ensinkään huomannut, vielä vähemmin nyt, kun oli tyttären matkallelähtö ajateltavana. Sitä ei Juuso ottanut surun kannalta, päinvastoin toivo välkähti hänen mustaksi pinttyneillä kasvoillaan, kun hän puuttui uudestaan puheeseen.

Ei se ole minunkaan mielestäni tyhmintä tekoa, jos menee Savon lääniin, tuumaili hän. Siellä on tiheään sattunut, että täältä menneet piikatytöt on naitu taloihin.

Talossa kaiketi kuuluu Karusen Leenakin olevan, tiesi Laara.

Ja entäs Tyyskän Maija, lisäsi Juuso. Täältä lähtiessään ei hänellä ollut kunnon vaatteita päällä, vaan nyt on emäntänä, ja kun mennä talvena kävi täällä, niin vihtoriinissa kyöhäsi.

Vanha ja rumapa tuo oli se Maijan ukkoraja, näinhän minä tuon, moitti vaimo. Ja sitkeään oli pitänyt sitäkin saadessa, aivan oli ollut hajoamassa, ennenkuin oli Maija saanut pappilaan sen ukon.