Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast   By: Eino Leino (1878-1926)

Kirj.

Eino Leino

1907, 1908 ja 1909.

SISÄLLYS:

LALLI. 4 näytöksinen.

TUOMAS PIISPA. 4 näytöksinen legenda.

MAUNU TAVAST. 4 näytöksinen legenda.

LALLI

4 näytöksinen

(Naamioita II, 1907)

HENKILÖT:

HENRIK PYHÄ, Suomen apostoli. LALLI, talonpoika. KERTTU, hänen vaimonsa. SINIKKA, hänen tyttärensä. INKO, metsänkävijä. TUURA, kylänvanhin.

Paikka: Lallin tupa. Aika: 1158 j.Kr.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Talvi ilta. Päre palaa pihdissä, tuli takassa. Lalli oikealla pitkän pöydän päässä tahkoaa kirvestä. Kerttu karsinanpuolella vääntää värttinätä. Vaitiolo.

KERTTU: Lalli!

LALLI ei vastaa.

KERTTU (kovemmin): Tahtoisin kanssasi puhua, Lalli.

LALLI (kärsimättömästi): Puhu, puhu!

KERTTU (sysää värttinänsä syrjään, nousee, kävelee poikki näyttämön ja istuu rahille pöydän toiselle puolen; painokkaasti): Tyttärestämme haastaa halaisin.

LALLI: Mitä hänestä?

KERTTU: Hän viipyy kauan ulkona.

LALLI: Kah, metsä on mieluisa hänelle.

(Vaitiolo.)

KERTTU: Minne luulet hänen menneen?

LALLI: Kuulit, kun sanoi: läksi hiihtelemään kuutamoisessa yössä.

KERTTU: Katsomaan jänislankojaan?

LALLI: Lie mennyt rihmojaan kokemaan.

(Lyhyt vaitiolo.)

KERTTU (painokkaasti): Paras olisi kenties, että itse kokisit rihmasi, Lalli.

LALLI: Sinikka tekee sen niin mielellään.

KERTTU: Sen kyllä uskon. Mutta oletko tuuminut tuota, miksi hänestä nyt äkkiä on tullut niin innokas metsänkävijä?

LALLI: Kah, ihana on kulkea illan kuutamolla.

KERTTU: Luulet hänen erässä kulkevan? Kun ei itse sattuisi satimeen!

LALLI (hymyillen hiljaa): Isänsä tytär on Sinikka. Pitää herkät hiiren korvat. Välttää erämiesten ansapuut.

KERTTU: Ansat kiertää, erämiestä ei kierrä.

LALLI (katsoo häneen): Tiedätkö jotakin?

KERTTU: Tiedänpä, mitä tiedän. Kaksi varjoa vierekkäin kuutamoisilla hangilla hiihtelee.

LALLI (hymähtäen): Hiihtää tyttö kilpaa kuvajaisensa kanssa.

KERTTU: Inko metsämies on hänen kerallaan. Toistaan huhuilevat he salojen siimeksessä.

LALLI: Inko? (Hymähtäen.) Hyvä, kun huhuilevat.

KERTTU: Niin sanot sinä.

LALLI: Mitäpä itse virkat?

KERTTU: Inko? Mikä on Inko? Köyhä metsänkävijä, ilman peltoa, ilman niittua, vailla edes vakinaista elosijaa maailmassa. Hänellekö tyttären työntäisimme?

LALLI (piloillaan): Maasta ei kelpaa, taivaasta ei anneta.

KERTTU (arvokkaasti): Turun rikkaimmat kaupit Sinikan oikeat kosijat ovat.

LALLI (kuten edellä): Mutta kun ne eivät tule.

KERTTU (alakuloisesti): Eivät. (Lyhyt vaitiolo.) Eiväthän ne tule, kun sinä et liiku missään. Kävisit kerran edes Kokemäellä tyttöinesi.

LALLI: Käythän sinä.

KERTTU: Ei se ole saman veroista. (Huokaa.) Mistäpä ne kosijatkaan meidät täältä korven keskeltä löytäisivät!

LALLI (huoaten piloillaan): Siinäpä se.

KERTTU: Siksi pitäisi sinun toki vähän liikkua oman talosi takamaita ulompana. Elät kuin karhu pesässäsi.

LALLI: Kun on pesä, näetkös.

KERTTU: Onhan toisillakin, mutta käyvät ne sentään markkinoilla ja muualla.

LALLI (vakavasti): Näiden neljän seinän sisällä on minun maailmani.

KERTTU: Maailmasi on käynyt ahtaaksi, Lalli.

LALLI (hymähtäen): Taikka kenties minä leveämmäksi.

(Vaitiolo.)

KERTTU: Sinä olet käynyt niin harvapuheiseksi viime aikoina.

LALLI: Häh?

KERTTU: Ja niin synkkämieliseksi. Tuskinhan enää päiväkausiin suutasi aukaiset.

LALLI: En ole ennenkään ollut mikään kielenpieksäjä luonnoltani.

KERTTU: Et. Mutta nyt näytät aivan mykistyneen.

LALLI: Soitat sinä suuta minunkin sijastani.

KERTTU: Lienenkö liiaksi suupaltti minäkään! (Vaitiolo.) Kolkkona käyt sinä kotona, synkkänä korvessa...

LALLI (jyrkästi): Entä sitten? Eivätkö ole omat askeleeni?

KERTTU: Ka, ka...

LALLI: Milloin loppuu lappamisesi?