Laulajat Jutelma   By: Marie Sophie Schwartz (1819-1894)

LAULAJAT

Jutelma

Kirj.

MARIE SOPHIE SCHWARTZ

Mukailemalla suomentanut Arvo Lempiranta

Tampereella, Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa, 1881. Emil Hagelberg'in kustannuksella.

"Oletteko kuullet suurta uutista, tytöt", huusi Selma Saurio, kun hän eräänä kaunina heinäkuun aamupäivänä tuli serkkujensa Emma ja Eeli Luodon luo. Heidän isänsä oli kauppias kauniissa X:n kaupungissa.

"Mitä uutista?" kysyivät molemmat serkut ja katselivat kysyvästi tullutta.

" Mitäkö ?! O, te surkuteltavat olennot, jotka ette mitäkään ele kuulleet, mitäkään saaneet tietää, jotka ette tiedä, että tänne kaupunkiin on tullut ... niin, arvatkaapas kuka."

"Keisari", huudahti Emma.

"Oh, parempaa", vakuutti Selma leyhytellen nenäliinallansa.

"Parempaa kuin keisari", sanoi Eeli, "kukapa se olisi? Annahan olla Skobelev."

"Te olette hirveän typeriä. Olisiko meille, vähäisille pikku kaupungin tytöille, mitään iloa siitä, jos keisari tulisi tänne. Ei ensinkään, maistraati ja virkamiehet saisivat puhua ja syödä majesteetin kanssa, ja me tyttöraukat saisimme osallemme vaan katselemisen huvin."

"No, eikö se olisi hauskaa?" kysäsi Emma.

"Tralalala", lauloi Selma. "Minun mielestäni se ilo olisi jotenkin kuivamoinen. Keisari on tullut niin korkealle yhteiskunnassa, että pian saa suonenvedon niskaansa jos sinne ylhäälle tahtoo katsella, ja mitä Skobeleviin tulee, niin en minä käsitä mitä iloa meille siitä olisi, jos hän tulisi tänne."

"Kuinka Selma puhuu, eikö olisi juhla, kun saisi nähdä sen miehen, jonka maine täyttää koko Euroopan", virkkoi Eeli.

"Mitä se meihin kuuluu?" kysäsi Selma. "Minä puolestani ihailen mielukkaammin noita hirveitä suuria etäältä. Jos minä saisin nähdä tuon suuren Skobelevin, ja hänellä esim. olisi ruuppa nenällänsä, katselisi kierosilmäisesti taikka jos hänellä olisi vihriäiset hampaat, väärät polvet taikka joku virheys, joka loukkaisi minun kauneuden aistiani, lentäisi kaikki ihailukseni 'ain ylös mäkihin', ja tuo suuri Skobelev ei miellyttäisi minua enemmän, kuin rajasuutarin kierosilmäinen oppipoika."

"Selma on hirveän kevytmielinen", arveli Eeli, "sillä jos Skobelevilla olisikin kaikenlaisia ruumiin vikoja, olisi hän kuitenkin aikansa suurimpia miehiä."

"Kernaasti minun puolestani", sanoi Selma, "mutta kulta Eeli mitä meidän on politiikan, sodan ja Turkin kanssa tekemistä. Se olkoon miehille, mutt'ei meidän kaltaisillemme nuorille, tanssinhaluisille tytöille."

"No, kuka se sitten on, joka tänne on tullut?" kysäsi Emma, joka halukkaammin toivoi saavansa tietää sitä, kuin kiistellä Skobelevin suuruudesta.

Eeli oli taasen tarttunut työhönsä ja ompeli nyt ääneti loukatun näköisenä, ikäänkuin hän olisi halveksinut kevytmielistä serkkuansa.

"No, avatkaat siis korvanne ja kuulkaat", alkoi Selma.

Emma näytti, kuin olisi hän tahtonut silminkin kuunnella, ja Eelikin nosti silmänsä työstänsä.

"Tänä aamuna saapui tänne Helsingistä laivalla..." Taasen keskeytti Selma puheensa.

"Näyttelijä seura", täytti Emma. "Ah, kuinka hupaista, kuinka hauskaa!"

"Hän sanoi näyttelijäseura", huudahti Selma ja nosti käsiänsä ilmaan päin. "Emma ei ansaitse nauttia sitä onnea, joka meille kaikille on suotu, kun hän niin taitaa saastuttaa niitä vieraita, jotka ovat astuneet maalle meidän rannallemme. Tietäkäät siis, että kahdeksan..."

"Hyvää päivää hempeät serkkuni", huusi ääni ovelta, ja kynnyksellä seisoi nuori mies valkoinen lakki kädessänsä.

Tytöt olivat kaikki kääntyneet, ja Emma lensi odottamatonta vierasta vastaan, huudahtaen:

"Herra Jumala, se on Väinö; mikä iloinen äkkiarvaamaton tulo! Milloin sinä tulit, ja miksi et ole ilmoittanut meille, että aivoit tulla tänne?"