Maria Dundee eli Puolalaiset Tukholmassa Historiallinen novelli   By: Gustaf H. Mellin (1803-1876)

E text prepared by Tapio Riikonen

MARIA DUNDEE ELI PUOLALAISET TUKHOLMASSA

Historiallinen novelli

Kirj.

G. H. MELLIN

Suomentanut Arvo Lempiranta

Tampereella, Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapinossa, 1881. Emil Hagelberg'in kustannuksella.

Kova länsituuli puhalsi Ruotsin saaristossa. Itämeressä, jossa, Elfsnabben'in ulkopuolella, eräs sotalaivasto majesteetillisesti liikkui aalloilla. Viidentoista laivan avaroiden ja kullattujen peräpeilien ylitse liehui Puolan lippu ja niiden kansilla vilisi kiiltäviin haarniskoihin ja höyhentöyhtöillä koristettuihin rauta lakkeihin puettuja miehiä. Nuot suuret sotalaivat liikkuivat vitkalleen ja juhlallisesti, jota ei kuitenkaan aina seurannut järjestys ja täsmällisyys. Näytti siltä, kuin olisivat tuhlaavaisella komeudella varustetut sotalaivat halveksineet seurata rajoitettuja ja tarkkoja merisääntöjä, vaan vallattomasti tuulien ja aaltojen uhaksi keijuelivat vaikeassa kulkuväylässä sataman suulla, jossa ne, tavan takaa purjehtimaisillansa toistensa päälle, näyttivät yhtä vaarallisilta itsillensä, kuin sille maallekin, jota ne lähestyivät.

Vähän matkan päässä puolalaisista sotalaivoista, seurasi tarkassa järjestyksessä ja hyvin arvatuilla liikkeillä, kaksitoista suurta Dantsigilaista laivaa, varustettuina sodan uhkaavilla tarpeilla, kuitenkaan sen loistolla komeilematta. Hyvin miehitettyinä, vaikka ainoasti yksinkertaisesti puetuilla merimiehillä, kiitivät ne terävästi tuimaan vastatuuleen erinomaisella vakavuudella ja tanakkuudella, ja saivat sentähden meren oloihin tottuneelta paljon enemmän kunnioitusta, kuin prameat edelläkävijänsä.

Yksi uhkeista puolalaisista purjehtijoista, ja juuri komein ja suurin, oli vähän eronnut muusta laivastosta, ja halvensi itseänsä ajamaan takaa pientä saaristo jahtia, joka, revityin purjein ja sangen turmeltuneessa tilassa, kuitenkin koki kaikin voimin päästä pakoon.

"Jos ei se mene Impisalmen ja Joutsenkallion väliin, niin me saamme sen pian käsiimme," sanoi muuan ruotsalainen herra joka seisoi nuoren puolalaisen päällikön rinnalla lippukirstun vieressä.

"Levittäkää vielä pari purjetta!" käski puolalainen perämiestänsä. "Meidän täytyy nähdä mitä sillä ylpeällä pienokaisella on mukanansa. Muuten olisin jo aikaa ammuttanut sen säpäleiksi."

"Siihen on vaikea osata näin kovassa ärjyssä!" lausui ruotsalainen hymyillen. "Elfsnabben'in haltija on laskenut valkoiset lampaansa merelle, ja kun ne leikkivät vesi laitumellansa, ei ole helppo tähdätä isompaakaan lapetta, kuin tuo pieni keijukainen meille näyttää. Se on keveä kuin joku noista aalloista itse; ja rivakasta merimiestä se nyt tottelee, se on varmaa."

"Jos näin oikein," jatkoi puolalainen, "niin vivahti tuolta ylihangan partaalta tulipunanen hame. Olempa varma siitä, että tuolla aluksella on joku ruotsalainen aatelisneito, taikka ehkäpä itse Anna neiti, kuninkaan sisar".

"Ei se ole mikään kuninkaallinen pursi," sanoi ruotsalainen äkkiä; "se on erään Tukholmissa asuvan skottilaisen kauppiaan. Minä tunnen sen jo sangen hyvin."

"Soo? Se onkin luultavaa!" vastasi puolalainen kopeasti, "sillä eihän se tunne meri tapoja ja vaatimuksia. Mutta kyllä me sen opetamme! Valmistakaa pari Kartanilaista kanunaa alahangan keulalla; annetaan sen perään pari rautapalloa. Saas nähdä, jos hän sitten laskee purjeensa."

"Herra Czarnkovski!" sanoi ruotsalainen vakaan ja uhkaavan näköisenä. "se on ruotsalainen pursi ja me olemme jo Ruotsin vesillä. Varokaa ett'ette te'e mitä ette voi vastata."

"Jos jo olemme Ruotsin aloilla," nauroi puolalainen, "niin olemme matkamme pää määrässä; ja jos saamme tilaisuutta kutittaa ruotsalaista ja opettaa hänelle rahtusen nöyryyttä, niin te'emme juuri tehtävämme. Olkaa valmiina ampumaan. Laukaiskaa!"

Heti ammuttiin molemmista kanuunista.