Nora Näytelmä kolmessa näytöksessä   By: Henrik Ibsen (1828-1906)

(ET DUKKEHJEM.)

NÄYTELMÄ KOLMESSA NÄYTÖKSESSÄ

Kirjoittanut Henrik Ibsen.

Suomennos.

Ensimmäisen kerran julkaissut K. E. Holm 1880.

HENKILÖT.

ASIANAJAJA HELMER. NORA, hänen vaimonsa. TOHTORI RANK. ROUVA LINDE. ASIANAJAJA KROGSTAD. HELMERIN KOLME PIENTÄ LASTA. ANNA MAIJA, Helmerin lapsenpiika. SISÄPIIKA samassa talossa. KANTAJA.

(Tapaus tapahtuu Helmerin asunnossa.)

Ensimäinen Näytös.

(Soma ja kauniisti vaikkei rikkaasti sisustettu huone. Oikealla puolella perällä oleva ovi vie etuhuoneesen; toinen vasemmalla puolella perällä oleva vie Helmerin työhuoneesen. Näitten molempien ovien välillä on piano. Vasemmalla sivulla on keskellä seinää ovi ja edempänä ikkuna. Lähellä ikkunaa on ympyriäinen pöytä nojatuolineen ja pikku sohvaneen. Oikean puolisella sivuseinällä, hiukan taempana, on ovi, ja samalla seinällä, lähempänä katsojaa, on fajanssiuuni ja sen edessä pari nojatuolia ja liekkutuoli. Uunin ja sivuoven välillä on pieni pöytä. Seinillä on vaskipiirroksia. Kirjahylly porsliinikaluineen ja muine pikku taideteoksineen; pieni kirjakaappi kauniisti sidottuine kirjoineen. Mattoja lattialla; tulta uunissa. Talvipäivä.)

(Etuhuoneesta kuuluu kellonhelinää; vähän ajan takaa kuullaan, että ovi avataan. Nora tulee mielissänsä hyräellen huoneesen, hänellä on päällystakki yllänsä ja hän kantelee koko joukon paketteja, jotka hän panee oikealla puolella olevalle pöydälle. Hän jättää oven etuhuoneesen auki ja siellä näkyy kantaja, joka kantaa joulukuusta ja koria, minkä hän antaa sisäpiijalle, joka oli avannut oven heille.)

Nora. Kätke joulukuusi hyvin, Leena. Lapset eivät saa nähdä sitä ennenkuin illalla, kun se on koristettu. (Kantajalle, ottaessaan rahakukkaroa esille.) Kuinka paljon ?

Kantaja. Viisikymmentä äyriä.

Nora. Tuossa on kruunu. Ei, pidä se kokonansa!

(Kantaja kiittää ja menee. Nora panee oven kiinni. Nora hymyilee iloisella mielellä riisuessaan päällystakkinsa.)

Nora (ottaa paperi pussillisen konfehtiä taskustaan ja syö pari kappaletta; sitten menee hän varovasti ja kuuntelee miehensä kamarin ovella.)

On, hän on kotona. (hyräilee taasen mennessään oikealla puolella olevalle pöydälle.)

Helmer (huoneestaan.) Leivolintunenko se visertelee siellä?

Nora (avatessan muutamia paketteja.) Se se on.

Helmer. Pikku oravako se siellä häärii?

Nora. Juuri se!

Helmer. Milloinka orava tuli kotia?

Nora. Vast'ikään. (panee konfehtipussin taskuun ja pyyhkii suutansa.) Tules tänne, Torvald, niin saat nähdä mitä olen ostanut.

Helmer. Äläppäs häiritse. (vähän ajan perästä; avaa oven ja katsoo ulos kynä kädessä.) Ostanut, sanot. Noita kaikkia? Onko nyt käpyseni käynyt ulkona taasen hukkaamassa rahoja?

Nora. Niin, Torvald, voimmehan tänä vuonna todellakin vähän menettää rahoja. Onhan tämä ensimäinen joulu, jolloin meidän ei tarvitse säästää.

Helmer. Oh, tiedätkö mitä, tuhlata emme voi.

Nora. Hiukan, Torvald, hiukan voimme kyllä tuhlata nyt. Eikö niin? Pikkuruisen vain. Saathan sinä nyt ison palkan ja tulet ansaitsemaan paljon, paljon rahaa.

Helmer. Niin, uudelta vuodelta alkaen; mutta koko neljännes vuotta kuluu ennenkuin palkka saadaan.

Nora. Hui, hai; voimmehan lainata siksi aikaa.

Helmer. Nora! (menee hänen luoksensa ja nipistelee leikitellen häntä korvasta.) Onko kevytmielisyys nyt ulkona kummittelemassa? Olettakaamme, että minä tänäpänä lainaan tuhatta kruunua ja sinä tuhlaisit ne jouluviikolla ja minä sitten uuden vuoden aattona saisin katonpaanun päähäni ja jäisin siihen paikalle.

Nora (sulkee kädellään hänen suunsa.) Oh hyi; älä puhu niin ilkeästi.

Helmer. Niin, olettakaamme että niin tapahtuisi mitäs sitten?

Nora. Jos jotakin niin pahaa sattuisi, niin olisipa melkein yhdentekevää oliko minulla velkaa vai ei.

Helmer. Entäs ne, joilta minä olin lainannut?