Paashi Leubelfing   By: Conrad Ferdinand Meyer (1825-1898)

Kirj.

K. F. Meyer

Suomensi Aatto S.

Helsingissä, K. E. Holm'in kustantama. 1883.

I.

Erään ylimystalon konttorissa lähellä Lorensia Nyrnbergissä istuivat isä ja poika suuren kirjoituspöydän ääressä vastatusten, selvitellen mitä tarkimmasti jotakin suurenlaista kauppa asiaa. Kumpikin luki omalla paperillaan yhteen samoja pitkiä numerorivejä, katsoakseen paremman varmuuden tähden, saivatko sitte summat yhtä suuriksi. Hoikka, ihan isänsä näköinen nuorukainen kohotti ensiksi terävän nenänsä kauniisti piirretyistä numeroistaan. Hänen työnsä oli päättynyt ja hän nyt, vähä itsetunnon vivahdusta laihoissa, surumielisissä kasvoissaan, odotteli varovaisemman isänsä valmistumista.

Silloin astui sisään palvelija, kädessään suurimuotoinen, isolla sinetillä lukittu kirje. Eräs ruotsalaisen ratsuväen kornetti oli sen tuonut; hän oli mennyt raatihuoneen luo katselemaan maailmanmainioita kuvia ja luvannut palata juuri tunnin kuluttua.

Kauppias tunsi ensi katsahduksella Ruotsin kuninkaan Kustaa Aadolfin paksupiirteisen käsialan ja oudosteli hiukan semmoista kunniaa, että sai kuninkaalta omakätisen kirjeen. Olihan syytä peljätä, että kuningas, jota hän oli äsken rakennetussa Nyrnbergin kauneimmassa talossaan kestinnyt, tahtoisi saada rahalainaa isänmaalliselta vierasystävältään. Mutta ollen äärettömän rikas ja tietäen pitää arvossa ruotsalaisen valtiorahaston tarkkaa oikeudentuntoa, rikkoi kauppias arvelematta, melkeinpä hymyillenkin kuninkaan sinetin. Mutta kun hän sai silmäillyksi nuo muutamat, kuninkaallisen lyhytsanaisesti kirjoitetut rivit, muuttui hänen muotonsa yhtä vaaleaksi kuin huoneen korutekoinen laki, jossa Iisakin uhraaminen oli kuvattuna. Ja hänen kelpo poikansa kalveni myöskin isäänsä tarkastellessaan, kun arvasi hänen kuivan muotonsa muuttumisen ennustavan suurta onnettomuutta. Pojan peljästys vielä eneni, kun vanhus häntä kirjelevyn ylitse katseli surumielisesti ja isällisen hellästi.

"Herran tähden!" kysäsi nuorukainen, "mitä siinä on, isä?"

Vanha Leubelfing sillä sen ylhäisen kauppiassuvun jäseniä nämä molemmat olivat ojensi hänelle vapisevalla kädellä paperin. Poika luki:

"Rakas Herra!

Tietäen ja hyvin muistaen Teidän poikanne haluavan päästä paashiksemme, ilmoitamme täten, että se tänään täydellisesti voi tapahtua, koska entinen paashimme, Max Beheim vainaja (edellisen Utzen Stoomer vainajan ja senedellisen Götzen Fucher vainajan jälkeinen) tänään rynnäkössä heidän molempien kuoltua sai tykinkuulalla jalkansa pois ammutuiksi ja autuaasti kuoli meidän sylissämme. Meistä on erittäin miellyttävä, että taaskin saamme ottaa palvelukseemme yhden pojan evankelisesta valtiokaupungista Nyrnbergistä, jota me suuresti suosimme. Että poika saa hyvän ylläpidon ja jokapäivä kristillisiä neuvoja, siitä saatatte olla ihan varma.

Teitä hyvin suosiva Gustavus Adolphus Rex" (kuningas).

"Voi taivahinen!" valitteli poika, huolimatta salata isältään pelkurimaisuuttansa, "nyt on minulla kuolemantodistus valmiina ja te, isä kunnioituksella puhuen olette syypää minun aikaiseen kuolemaani, sillä kukapa muu kuin te olisi kuninkaalle voinut niin väärin esitellä minun toiveeni ja haluni? Jumala meitä armahtakoon!" sanoi hän kääntäen kasvonsa taivasta kohti juuri hänen päänsä päällä riippuvaan kipsisen patriarkan (Abrahamin) teurastusveitseen. ''

"Poika, sinä muserrat sydämmeni!" vastasi vanhus, niukanpuolinen kyynel silmässä. "Kirottu olkoon se Tokai viini, jota liiaksi join "

"Isä", keskeytti vanhuksen valitukset poika, jolla kurjuudessaankin pysyi pää selvänä, vaikka kyllä ei ihan pystyssä, "kertokaas mitenkä se onnettomuus tapahtui."