Pahassa pulassa Yksinäytöksinen huvinäytelmä   By: Robert Kiljander (1848-1924)

Yksinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

R. KILJANDER

Ensimmäisen kerran julkaissut K. J. Gummerus, Jyväskylä, 1889.

HENKILÖT:

KAMREERI. EMMA, hänen rouvansa. HILMA, heidän tyttärensä. ONNI, Hilman sulhanen. REETTA, palvelustyttö. Eräs poliisipalvelija.

Tapahtuu eräässä pienessä maaseutukaupungissa.

(Sali kamreerin luona. Ovi perällä ja molemmilla puolilla. Oikealla puolella näyttämöltä katsoen sohva ja sen edessä pieni pöytä. Vasemmalta suurehko pöytä, jossa on laatikko. Samalla puolella, keskellä seinää, vinoon asetettu sohva ja sen takana kukkapöytä kukkineen. Kello on noin 10 ap.)

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Reetta. Onni.

REETTA (huivi päässä seisoo oikealla puolella pöydän ääressä lukien sanomalehteä, toisella kädellä kantaa hän pientä koria, jossa on seltteripulloja).

ONNI (pistää päänsä sisään peräovesta): Hyvää huomenta, Reetta! Onko Hilma neiti jo ylhäällä?

REETTA (panematta pois lehteä): Päivää, Onni herra!

ONNI. Onko Hilma jo ylhäällä?

REETTA. Kyllä.

ONNI. Hyvä, sitten minä tulen sisään. (Kun hän astuu esille, huomataan hänen piilottavan jotakin takkinsa alla.) No, mitä sinä siellä niin ahkerasti lueskelet, Reetta? Naima ilmoituksiako vai mitä? Ha ha ha!

REETTA. Eikö mitä, minä luen tuosta viime yön hirmuisesta tappelusta, kun humalaiset herrat löivät tuota merimiestä niin hirveästi, että ihan oli henki lähteä.

ONNI. Ohoh, oliko se niin vaarallista?

REETTA. Niin, tässä seisoo, että tohtori oli sanonut, että kyllä se on niin ja näin, jos hänestä enää tulee miestä ollenkaan.

ONNI. Soo, soo! Mutta kuulepas, Reetta, voitko sinä sanoa minulle yhden asian ?

REETTA. Jahah, kunhan vaan (Lukee:) »Sillä sekä oikeus että kohtuus vaatii, että rikos mitä ankarimmin rangaistaan.» (Puhuu:) Voi, voi, niitä herroja sentään! Niin, mitä Onni herralla ?

ONNI. Voitko sanoa minulle, millä tuulella Hilma neiti tänään on?

REETTA. Milläkö tuulella? Kuinka niin?

ONNI. Muuten vain. Näyttääkö hän iloiselta vai surulliselta?

REETTA. No, en minä nyt voi sanoa. Vähän kiukkuinen hän kumminkin näkyy olevan, koska hän aamulla sanoi minua tomppeliksi, kun en oikein osannut häntä auttaa pukiessaan, ja tuommoista sanaa en vielä häneltä milloinkaan ole kuullut.

ONNI. Ai, ai, hän on siis vielä suutuksissaan! (Erikseen:) Mutta kyllä minä hänet lepytän, kyllä minä hänet lepytän.

(Osoittaa pakettia povessaan).

REETTA. Mutta eihän tuo olisikaan niin kummallista, jos hän olisi hiukan äreällä tuulella, koska koko talo on aivan ylös alaisin.

ONNI. Noh? Mitä nyt on tapahtunut?

REETTA. Eipä juuri mitään erityistä. Rouva vain pitää siitä niin kauheata elämää, kun kamreeri eilen oli seurahuoneella lystäilemässä ja tuli kotiin niin myöhään. Hän äyskii ja räiskii jokaiselle, ettei tiedä, kuinka olla ja liikkua.

ONNI. Mitä hiiessä? Oliko ukko eilen viftillä? Sepä ei juuri usein tapahdu.

REETTA. Ei, mutta kyllä hän tällä kertaa olikin aika tellukassa. Kello yhden aikana kuulimme koputusta kyökin ovelta, ja kun menin aukaisemaan, niin putosi kamreeri kynnykselle kuin mikäkin mytty, ja samassa kuulin poisjuoksevien askelia ja hiljaista naurua ja kikattamista. Rouva tuli sitten ja talutti hänet sänkykamariin ja en minä sinä yönä olisi tahtonut olla kamreerin sijassa, se on nyt vissi.

ONNI. Ha ha ha! No, en minäkään! Mutta nyt hänellä luultavasti on hirmuinen kohmelo, jos hänet oikein tunnen. Eikö niin?

REETTA. Niin onkin. Sen vuoksihan minutkin lähetettiin tätä seltterivettä hakemaan. Mutta ei rouva sittenkään ole ripityksiään lopettanut. Yhä niitä vain sataa, ja minä oikein surkuttelen herraa, sillä niin harvoin kuin se

TOINEN KOHTAUS.

Rouva. Edelliset.