Passaripoika Näytelmä 1:ssä näytöksessä   By: Maria Ramstedt (1852-1915)

Näytelmä 1:ssä näytöksessä

Kirj.

MARTTI HUMU [oik. Maria Ramstedt]

Helsingissä 1896. G. W. Edlund kustantaja.

Helsingissä, J. C. Frenckell ja Poika, 1896.

Näytelty seuranäytelmänä.

HENKILÖT:

Malakias Illi , rikas vanhapoika. Susanna Helander , emännöitsijä, nuori leski, Illin sukulainen. Kirsti , palvelijatar. Nokki , passaripoika.

Siististi sisustettu huone, ovi perällä ja molemmalla puolella.

NOKKI (lakasee laattiata. Vähän ajan kuluttua tulee Kirsti ovelle).

KIRSTI. Nokki! Jokos puhdistit ne herran saappaat?

NOKKI. Häh! Nokki saat itse olla. Minä olen Enokki Matinpoika Korholiin.

KIRSTI. Se hyvä. Mutta ne saappaat? Rouva eilen käski...

NOKKI. Saappaatko! Saappaat seisovat kunniavahteina herran makuuhuoneen ovella. Ne ovat niin kirkkaat, että kuvansa näkee niistä ja niitä on kaksi: toinen vanhempi ja toinen uudempi.

KIRSTI. Se hyvä. Entäs se herran takki, jokos sen olet puhdistanut?

NOKKI. Ei se kaipaa puhdistusta enään. Vast'ikään sen kepitin melkein siekaleiksi.

KIRSTI, Se hyvä. Miksikä sinä siihen niin suutuit?

NOKKI. Miksi herra minua eilen pieksi niin, ett pakottaa vieläkin.

KIRSTI. Se hyvä. Vaan mistä syystä?

NOKKI. Sussun tähden. Onhan siinä syytä kyllin.

KIRSTI. Se hyvä. Kuka se Sussu on?

NOKKI. Se meidän Sussu.

KIRSTI. Mikä Sussu? En minä tiedä.

NOKKI. Kah! Etkö nyt ymmärrä, emännöitsijä tiemmä.

KIRSTI, Se hyvä. Nokki, mutta miksikäs sinä sitte herran rokkia pieksit?

NOKKI (kärsimättömänä). Pitääkös minun kaikki yksin kärsiä, Saakoon herran takki osansa myös.

KIRSTI. Se hyvä. Mistä syystä Nokkia piestiin?

NOKKI (ylpeästi). En minä ole mikään Nokki! Se vanha setä, sehän se minulle semmoisen nimen antoi. Minä olen Enokki Matinpoika Korholiin, johan sen äsken kuulit!

KIRSTI, Se hyvä. Entäs se rokki?

NOKKI. No, sen puhdistin ja heitin omaan naulaansa. Kyllä herra sen siitä löytää.

KIRSTI (katselee ympärilleen). Se hyvä. Juodaanko tässä talossa aamulla kahveeta leivän kanssa?

NOKKI. Ei, kun vehnäsen kanssa, ja vehnäspakat ovat niin ohkaset että kärpänen läpi lentää.

KIRSTI. Se hyvä. Milloinka rouva aamulla ylös nousee?

NOKKI. Silloin kun unestaan heräjää ihan samaan aikaan kun ennenkin.

KIRSTI. Se hyvä. Jokohan menen kahvia keittämään?

NOKKI (tuskastuneena). Eihän tuossa näytä olevan muutakaan työtä.

KIRSTI, Se hyvä. (menee; mennessään kaataa ympyriäisen pöydän kirjoineen). Se hyvä! (peljästyneenä pois).

NOKKI. Niin! (jäljitellen). Se hyvä! Senkin köntys! (Juoksee ovelle). Laita luusi tänne saattamaan kaikki paikoilleen!

KIRSTI (sisällä). En minä osaa niitä laittaa! Eikä mulla ole aikaa.

NOKKI. No, nyt ei ole muka aikaa, mutta odotappas! (järjestää kirjat). Siinä se nyt on tuo meidän uusi kyökkäri. Kyllä siinä tulee kuuma Sussulle, ennenkuin tuosta kalua tulee, Se raukka on vasta maalta tullut. (Istuu). Mutta on sitä hauska nähdä miten nyt ruokaa laitetaan ha, ha! Naurattaa jo kun sitä ajattelenkin. (Sisältä kuuluu yskimistä). Ahah! Nyt se peevelin Sussu on noussut, eikä minulla ole vielä huone puhdistettu. Nyt minä saan silliä, mutta minä en anna hänelle perään sittenkään.

SUSANNA (aamupuvussaan, katselee ympärilleen). Taas se Nokki on maannut niin pitkään, ettei ehdi mihinkään koko päivänä!

NOKKI (ihmetellen). Mihinkäs tästä nyt pitäisi matkustaa sitten?

SUSANNA. Vaikk'ei mihinkään, mutta huoneet pitää olla siistittynä siksi kuu herra nousee.

NOKKI. Ei tuo vielä ole noussutkaan. Vasemmalle kylelleen kääntyi vasta kun asetin kunniaporvarit paikoilleen makuuhuoneen ovelle.

SUSANNA. Ethän vaan ryskänyt siellä, Nokki?

NOKKI (itsekseen). Taas Nokki ja aina vaan Nokki! (ääneen). Se on tietty, ryskin kyllä!

SUSANNA. Mutta sitä ei saa tehdä, kuuletko? Hiljaan täytyy olla.

NOKKI (asettuu sohvalle istumaan). Ahaa! Vai niin! Hyvä, ollaan sitten hiljaan.