Puulusikka   By: Unknown (1804-1889)

Kirj.

Onkel Adam [Carl Anton Wetterbergh]

Suomennos ["Träskeden", Tapani Kärkönen]

Tampereella, Tampereen kirjapainossa, 1882. [Jalander]

SISÄLLYS:

Joutsenvesi Kamreeri Miller Kahdeksan vuoden perästä Annetten kamarissa Vastapäätä kadun toisella puolella Vanhukset Hätää yhä kestää Muuan kohtaus Pitkämatkainen tervehdys Suoramielisyys Mietinnöitä Syntymäpäivä Olkia kadulla Lähettiläs Kihlaus Aika sen jälkeen Muuan päivä myöhemmin Huolia Huomioita Kanssapuhe Kuulutuspäivä Nuoret rouvat Joutsenvesi

JOUTSENVESI.

Hiljaisuus vallitsee metsässä. Onko herttaisempaa kuin käveleminen kauniina, valoisana kesäpäivänä mäntymetsissämme, joissa siellä täällä vaihettelee koivulehtoja; yksinäistä on niillä harvoilla avonaisilla paikoilla, jotka sijaitsevat alkuperäisessä jylhyydessänsä ja joissa kenties joku kaadettu puu, mihin talvisin on viritetty pauloja teille, on ainoana todistuksena että ihmisiä on siellä liikkunut. Miten erilainen on tämä näyttämö siihen verrattuna, jossa toiset meitä kaikin puolin ahdistavat, sekaannutetaan heidän riitoihinsa ja maalitauluna työnnetään esille toisten suojelukseksi, katoamme vilisevään joukkoon, unhotamme itsemme ja joudumme unhotuksiin.

Aivan toisin on yksinäisessä metsässä, mihin suuren koneiston pauhina, jonka nimitämme yhteiskunnaksi, ei ulotu, jossa yksistään ajatustensa kanssa luulee olevansa kokonaisempi, totisempi, kuin tuolla, jossa lainaa muotoja, valoja ja varjoja toisilta eikä milloinkaan hallitse itseänsä, vaan on toisten oma.

Jokaisessa pohjoismaalaisessa on tarve olla yksinään itsensä kanssa, mieltymys äänettömään, piiloutuneesen luontoon, jonka helmassa leikitsimme lapsena... Aina, suurimpain tapausten aikana, ihastuksen ja kansan hurraahuudon paraillaan kansallisjuhlassa kaikuessa, kuulemme ikäänkuin äänen hiljaisista metsistämme, joka houkuttelee meitä sinne rauhan ja levon valtakuntaan, voidaksemme oikein sätehikköön koota kaiken ihanan, pyhän ja hyvän mitä olemme kokeneet.

Mutta teollisuus on tungeinnut kaikkialle, ja ainoastaan Norrlannin ikuisissa metsissä, joissa ei yhtään ole kanavia sen hyväksi käytettävänä, on kyynäspäätilaa, ja saa kulkea pitkät matkat auringon, lintuin ja omain ajatustensa keralla.

Siellä lähellä sijaitsee se tunturiselänne, joka sulkee meidät pois veljeskansastamme, ahdas laakso tunturien välissä. Vaaleanviheriä koivumetsä ympäröipi sitä pientä järveä, joka on täynnä saaria ja jonka rannoilla joukko niemiä jakaa veden kokonaisiin kuvastin riveihin. Järvi kuvattiin rajaa järjestettäissä kartalle, mutta se olikin ainoa tilaisuus, jolloin siitä puhuttiin maailmalle, ja, Jumalan kiitos, tuon vähäisen veden pitävät kartan nähneet vaan kaikkein pienimpäin vuorimäkien välissä olevana vesilätäkkönä.

Se on onni; sillä muutoin olisi luultavasti joku keinoilija naulannut kokoon siellä lautasuojuksen sveitsiläiseen tapaan, vouratakseen sen jollekulle englantilaiselle, joka tahtoisi parantaa synkkämielisyyttänsä onkimalla siinä pienessä järvessä.

Joutsenvesi on sen vähäisen järven nimi, joka lepää niin piiloutuneena ja unhottuneena; mutta joka sitä on kerta käynyt katsomassa, ajattelee monasti, kun hänen karkoittaa yhteiskunnan virta, Joutsen vettä.

Koivumetsän takana korkenee maa penkereittäin. Mänty ja kuusimetsä seisoo ylähällä metsän päävoimana, tummanviheriänä ja korkeakasvuisena, suorana ja vakavana; mutta vielä ylempänä tuntureilla ilmestyy taas koivumetsä, sillä koivu on pohjolan metsäin etu ja jälkiväki.

Yli koko maiseman kohottavat tunturit lumisia huippujansa ja sadottain puroja lirisee läpi metsän ja kiiruhtaa valkovaahtoisena tunturin halkeamain ja kivilohkareitten lomitse, kunnes ne heittäytyvät Joutsenveteen tahi yhdistyvät jokeen, joko virtaa pois siitä.