Rahan valtaa Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä   By: Emmi Haapanen (1866-1947)

Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä

Kirj.

i n [Emmi Haapanen]

Helsingissä 1897, G. W. Edlund, kustantaja.

HENKILÖT:

Heiskanen, talonisäntä. Liina, hänen tyttärensä. Eerikki, Heiskasen veli. Antti, Heiskasen entinen renki. Aatami Ahola, nuori talon isäntä Toivola, puhemies. Anna Maija, kylän eukko.

(Iso tupa. Vasemmalla ja oikealla ovi. Peränurkassa pöytä, kaappi, perällä penkki ja pari tuolia. Ovi vasempaan auki).

LIINA (ommellen pöydän luona selin oveen, laulaa):

"Länteen lähti mun kultani, Meni kauvas pois. Ken nyt kuulevi ääneni? Tuulonen jos tois Koti rantahan rakkaani, Suloisen ystäväni, Suuri surun huojennus Se oisi rinnalleni".

ANNA MAIJA (Tulee vasemmalta, seisahtuu ovella, puhuu itsekseen). Aina yhtä surullinen on Liina. Tuo Antti on hänellä vielä mielessä! Mikä uppiniskaisuus! Muistella nyt ijän kaiken moista renkinahjusta, vaikka isäkin on sen pois ajanut. Jos olisin Liinan siassa, en olisikaan noin itsepäinen. Ja merenpohjassa se lieneekin jo koko kapine. Ei, mutta nyt asiaan. (Yskähtää hiljaan).

LIINA (on pannut kädet silmillensä, istuu ajatuksiinsa vaipuneena eikä kuule vieraan tuloa).

ANNA MAIJA. Eipäs näet kuule ollenkaan, niin on ajatuksissansa. Aholan Aatami lupasi minulle tynnyrin ohria ja lampaan puolikkaan joulupaistiksi, jos saisin Liinan hänelle hieman lempeämmäksi. Illalla hän aikoo sitten tulla kosimaan, oikein puhemiehen kanssa, jos saan vähän niinkuin lupia, hi, hii.

LIINA (hyräilee surullisena eikä kuule).

ANNA MAIJA. Voi kuinka surullista nuottia tuo nyt hyräileekin. Niin, niin Aholan Aatamille ovat tytöt vähän yrmeänlaisia, kun hän on tuommoinen tyhmänsekainen, mutta rahaa sillä on ja se, se paras lienee. Mutta Anna Maija oleppas nyt sukkela! Hieman vahvistusta ensin! (Kaivaa nuuskarasian poveltaan ja nuuskaa). Tsiu! Tsiu!

LIINA. (Säpsähtää ja kääntyy). Ka, Anna Maija!

ANNA MAIJA. Hyvää päivää Liina!

LIINA. Hyvää päivää! Istukaa!

ANNA MAIJA. Kiitos, kiitos! (Istuu). No kapioitakos se Liina nyt ompelee?

LIINA. Kelleppä minä semmoisia ompelisin?

ANNA MAIJA. (Nuuskaa). Itsellesi tietysti, itsellesi.

LIINA. Mitä se Anna Maija joutavia löpisee! Ensinhän sen sulhasenkin täytyy hankkia ja sitte vasta kapiot.

ANNA MAIJA. Sulhasen noin sievä tyttö kyllä saa, milloin vain halua, saa vaikka viisi joka sormelle!

LIINA. Kylläpä se Anna Maija nyt on antelias.

ANNA MAIJA. Olen kyllä sinun moisillesi tytöille. (Nuuskaa ja tarjoaa Liinalle).

LIINA. Kiitos! Minä en nuuskaa.

ANNA MAIJA. (Sivulle). Oho, miten hieno! (Liinalle). Mutta tuo Aholan nuori isäntä on vasta höyli mies ja rikas, ihan äärettömän rikas. Tsiu! Voi miten armottoman suuria sikojakin sillä on, ja lampaita on navetta täynnä. Kävin tänä aamuna siellä, ja kovin oli isäntä höyli. Näytteli talonsa yltä ja päältä ja veipä vielä kamariinkin ja (söpöttää) tarjosi minulle lasillisen oikeata selvää kumina viinaa. (Huutaa). Niin, niin, kyllä siellä on komeaa! Kelpaa sinne kyllä emännänkin tulla.

LIINA. Aha, Anna Maija kävi kai talon katsojaisilla, mihin paikkaan rukin asettaisi.

ANNA MAIJA. Älähän leikkiä laskettele.

LIINA. No, eihän se niin ihmeellistä olisi, onhan teillä tytär.

ANNA MAIJA. Eihän ne semmoiset metsäläisiä. Rikasta rikas hakee.

LIINA. Niinpä kyllä; mutta eipä se Aatami oikein kuulu rikkaissa onnistuvan.

ANNA MAIJA. Lieneeköhän tuo vielä toden perään kosioinutkaan, ennenkun nyt vasta.

LIINA. Nyt vasta! Joko Aatami on taas heittänyt verkkonsa apajalle?

ANNA MAIJA. Koht'sillään, koht'sillään. Varo vain itseäsi Liina. Hi, hi, hi, hii!

LIINA. Sen kyllä teen!

ANNA MAIJA. Kohta se Aatami tulee tänne puhemiehen kanssa sinua "tervehtimään."

LIINA. Rukkaset on jo valmiina.

ANNA MAIJA. Ettäkö rukkaset?

LIINA. Niin, ja paksut.