Ristiaallokossa Kokoelma runoelmia   By: Kasimir Leino (1866-1919)

Kokoelma runoelmia

Kirjotti

Kasimir Leino

WSOY, Porvoo, 1890.

»Il n'y a de bonheur pour aucune espèce vivante, qu'à suivre ce à quoi la nature la destine». André Chénier.

»O rara temporum felicitas, ubi sentire quae velis et quae sentias dicere licet!» Tacitus I.

SISÄLLYS:

[Tähdellä merkityt runot, 8 luvultaan, olen valinnut ennen julkaisemistani »Runokokoelmista».]

Ristiaallokossa (esipuheeksi).

I. Yleis aiheisia.

Suonion muistoksi M. A. Castrén'ille Herätykseksi! Kansan lapsi Mieleiseni mies Innotta nuoruus, päiv' on auringotta Gladstonelle

II. Kuvauksia.

Nukkuvalle tytölle vuoristossa Laulajatar Käyntini Versailles'issa Memento mori Huutolaistyttö kehdon ääressä Myrskylintu Sunnuntaina Hääilta Mun isäni armahan kuolema vei

III. Mietelmiä.

Surutonna suolla sorsa Mun vuodenaikain ei ole syys Tien ha'ussa Päivän laskiessa En teitäsi kulje Ulapalla I & II Ylinnä kaiken vapaus! Mä tahdon toivoa! Pois sanariita! Mi orjuutta, se kurjuutta Luonnon ihailua Parantumaton Epäilykselle Yksin ollessa Mietelmiä I IV Hengen tasavalta En rakasta tyyntä

IV. Lempi.

Lemmittyni muistoksi Annettelle Suukkosten keskessä Koittaa järki jäykkä olla Neiden mielet, I III Impeni I III Ensi vuokko Tuommoinen tyttö on mieleeni mun Vieraalla maalla Mustat silmät Jos tohdit ja tahdot Niin varmasti Kaikki kaikessa Daimooni Hän huomaa ei Sen jo tiedän Vertauksia luonnosta Päivän noustessa Mik' onpi syynä

V. Ivallisia.

Elämän kokemusta Valtion syöttiläälle Mies kuin muutkin Eräälle kirjailijalle »Kallihin kansan vuoksi» »Kunnon mies» Bulevardi kahvilassa Mahtava mies

VI. Uskonvainojen ajoilta.

I. Petrus Valdo a) Collège de la gaya scienza b) Valmistusta c) Provencen laaksossa d) Maanpakolaisuudessa Böhmissä II. Varastettu!

RISTIAALLOKOSSA.

On joenlahden rannalla loitolla Pohjolassa Mun kotikenttä kultainen, mä jolla leikin lassa, Ja metsänlammen laineeton oli lahden sinipinta Ja yhtä tyyni, puhtoinen ja kirkas oli mun rinta.

Ja täällä hetken' herttaimmat mä leikin elämästä, En tiennyt tuhon tuulista, en myrskyn mylvinnästä, Mut salmen suusta aukeevan mä seljän aavan luulin Ja kaukaa kumman kohinan mä houkuttavan kuulin.

»Tuo tuoll' on meri, lapseni, ja vaarallinen sulle, Näin lausui kerran lapsena mun äityeni mulle Jos lähdet joskus laineillen ja loitommaksi rantaa, Niin katso, ett'ei venhoas saa virta tuonne kantaa.

Näät meri vain on miehillen, isoille, voimakkaille, On hauska heidän taistella ja soutaa muille maille; Jo salmen suusta avautuu ulappa aava tuolla Siis pysy aina, lapseni, sä salmen tällä puolla!

Nään kuinka siellä aallot käy ja purjepurret kiitää, Nään vihureissa vinhoissa kuin lokkilinnut liitää, Nään siellä miehet voimakkaat ja heissä sankar' innon Ja tunnen jäntereissäni mä tuohon leikkiin kunnon.

Jo salmen suussa tuolla käy näät kummat ristituulet, Ne valtahansa venhos saa jo ennen kuin sä luulet, Kun sitten siinä heittelee sun purttas tuulten hyörre, Niin seljemmäksi venhoas vie salmen virran pyörre.

Ja pyörre kerran aavallen kun purtes tuonne vienee, On varma vaara tarjonas, se hautasikin lienee Jos lemmit siis sä äitiäs, niin tottelet sä kyllä!» Näin päätti äiti armahin neuvonsa syleilyllä.

Ja joka viikko varmistuu tuo tuuma uusi mulla: Mä tahdon tuonne taisteluun ja miesten moiseks tulla, Mä tahdon tarmon koitteluun vesille väljemmille, Jos kuolo siellä kohtaakin, niin minkä voin mä sille.