Runoelmia 1   By: F. F. Brummer (1847-1893)

Sepitellyt [F. F. Brummer].

I.

Ensimmäisen kerran julkaissut H. F. Helminen 1878.

Sisällys:

Sivu. Runottarelleni........................ 1. Siksi laulan.......................... 3. Harjulla.............................. 4. Attilan häät.......................... 7. Sydän................................. 8. Paimenessa............................ 10. Yksinänsä............................. 12. Jos olisin Wäinämöinen................ 14. Koska toisin.......................... 16. Lasisilmäin ostaja.................... 18. Tuulten tuudittama.................... 19. Pyry ilmassa.......................... 21. Toivo................................. 23. Lentotähti............................ 24. Kylmä kirje........................... 25. Älä ruoski hevoistasi................. 26. Vanhus kellollensa.................... 28. Syksyn koivu.......................... 30. Mistä laulaisin?...................... 32. Syksyn kukat ovat vaaleita............ 33. Kullalleni............................ 34. Pikku Annin mietteet.................. 35. Ilta laulu............................ 36. Kotimaassa............................ 37. Uutisasukkaat Ristikorvessa........... 39.

Runottarelleni.

Ois mieli sulla lentää Jo taivaan pilvihin, Mut myötäis en voi entää Jos siinnät silmihin; Ja siipiesi päällä Jäis kesken kulkuni. Ei; pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.

Kas, taivaallista eikö Maan päällä oisikaan? Sen Luoja pojes veikö? Ei luulla voisikaan: Näe lehdot suvisäällä, Näe silmät Selmani! Ei; pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.

Täll' ensin Edenissä Oil taivas tarjona, Ja puhtaan sydämessä Se viel' on avoinna. Kuin liukkahalla jäällä Vaikk' oisi matkani, Niin pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.

Ihmeeksi merten ääret Ne Luoja tänne loi, Ja satakielten äänet Vaan ylistystä soi. Viel' alppein ryntähällä Rehoittaa ruusuni. Ei; pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.

Kun maiset siteet laukee, Ja taivaan laulu soi, Mun äänein silloin raukee, Niin laulella en voi. Ja torvet ylähältä Kun kaikuu korviini, Niin lähdetään me täältä, Maan päältä, armaani.

Siksi laulan.

Oil öisen synkkä mieleni, Ja murhe ahdisteli; Myös kyynel peitti silmäni, Ja rinta huokaeli.

Mut mietin: paremp' itkua On vaikka naureskella, Ja auvoisempi surua On vainen lauleskella.

Ei soinnu somast' ääneni, Vaan kas, kun veisaelen, Min kohta haihtuu huoleni, Ja siksi lauleskelen.

Harjulla.[1]

[1] Harju on Jyväskylän kaupungin lounais puolella oleva korkea mäki.

Oi, Herra, maailmaasi Saan taaskin ihailla. Kuin voisin kunniaasi Ma kyllin veisailla! Sun ihmetyösi ovat Niin suurenlaatuiset Ja luonnon jalot kuvat Niin vaihtelevaiset.

Kas Kanavuorta tuolla, Mi siintää silmihin; Sen kummallakin puolla On seutu herttaisin. Ja Haapakosken pauhun Sen kuulen tännekin: Oi, Luoja, voimas laadun Näen luomastasikin.

Kuvana lempeästä, Mi mielet lumoilee. Ja luonnon liepehestä Kuin lapsi hymyilee Nään Lohikosken lehdot Ne ihmeen ihanat, Sen kummut, kukkakehdot Ja rannat vihannat.

Jo Alvejärven vuossa On aallot nukkuneet, Ja väreet Tuomiossa On tyyten tauonneet. Tän seudun syvää rauhaa Ken hennois hämmentää? Vaan rastasparvi laulaa Ja peippo visertää.

Kas Jyväsjärven pintaa Nuo purret kiitelee; Ne varmaan ennen iltaa Nyt kotiin rientelee. Ja höyrylaivat lentää Jo päässä Päijänteen; Ne piakkohon entää Äijälän salmehen.

Ja kaupunki tuo sievä On tulevaisuuden. Se kansan viel on vievä Luo valon aarteiden. Tääll' oivat miehet loipi Tiedolle alttarin, Ja monet järjet juopi Lähteestä Mimerin.