Sata runoa Valikoituja maailmankirjallisuudesta   By: Valter Juva (1865-1922)

VALIKOITUJA MAAILMANKIRJALLISUUDESTA

Suomentanut Valter Juva

Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström Osakeyhtiö 1916.

Kokoelmaan otetut runonäytteet kuuluvat, muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, n. s. klassilliseen ynnä aikaisempaan romanttiseen kirjallisuuteen. Vastaisuudessa on suomentajalla aikomus julkaista täydentävä lisäkokoelma, johon tulisi myöskin näytteitä maailmankirjallisuuden uusimpien runoilijoin laulurunoudesta.

Olen yleensä tahtonut saattaa suomalaiselle lukijalle tunnetuksi eri aikojen ja maiden lyyrikoita, heitä todella edustavien runojen kautta. Vihjaus maailmankirjallisuuden suurmiesten runoelmiin on omansa laajentamaan mielikuvitusta ja rikastuttamaan tunne elämää.

Kirja muodostaa kylläkin kirjavan mosaikkiteoksen. Sen yhtenäisyys ja tasasuhtaisuus voisi parhaassakin tapauksessa jäädä yksinomaan sen varaan, missä määrin, valintaa tehtäessä, on pysytty suomentajan omassa tunnelmapiirissä. Tämäntapaisissa valikoimissa ei kuitenkaan mainittu seikka saa vaaliin ratkaisevasti vaikuttaa.

Goethen »Faustista» otetuissa suomennoksissa olen saanut eräitä kärkikohtia Kaarlo Koskimieheltä, »Thulen kuninkaassa» sen ohella Eino Leinolta ja O. Manniselta. Runossa »Kylälehmuksen alla» on suomennoksen pohja Kaarlo Koskimiehen.

Schillerin »Kello laulussa» olen lainannut Oksaselta yhtä ja toista, vaikka lainaukset eivät aina tule selvästi näkyviin.

Vörösmartyn »Julistuksessa» on eräitä säkeistöjä ja käänteitä lainattu Arvi Jännekseltä.

Heinen runossa »Lorelei» on loppusointupari lainattu Suoniolta.

Runebergin suomennokset perustuvat aikaisempiin yrityksiini vv. 1885 ja 1905. Nykyisessä muodossaan ne ovat sovittelukokeita, joissa olen käyttänyt hyväkseni Paavo Cajanderin ja O. Mannisen y. m. suomennoksia.

Rydbergin »Tontussa» olen saanut pari kohtaa Paavo Cajanderilta sekä runossa »Aallotar tytölle» kaksi tärkeätä säettä Kaarlo Koskimieheltä.

Suomen runokieli on aikaisemmin omistanut suuren joukon uusia sanoja ja muotoja. Nykyaikana eräillä tahoilla ei enää sallittaisi uusia käytäntöön otettaviksi. Missä loppusointuja on olemassa, tulisi näitä kuitenkin säilyttää, ottamalla ne visusti talteen. Varovaisuuden oikeutetut vaatimukset tunnen ja tunnustan.

Helmikuulla 1916.

VALTER JUVA.

QUINTUS HORATIUS FLACCUS.

1.

NEITOJEN JA NUORUKAISTEN KUOROLLE.

Rietasta kansaa vihaan, se jääköön pois! Vait, kuulkaa! Ihka uusia lauluja ma laulan nyt, Apollon pappi, teille, te neidot ja nuorukaiset!

Kuninkaat ylväät laumansa pelkoon saa, mut heilläkin on herrana Jupiter, mi murskas gigantit ja maailmaa kulmia rypistäin järkähyttää.

Kai ehkä toinen laajemman köynnösmaan voi istuttaa, ken, kerskuen syntyään, Mars kenttää astuu virkain vaaliin; kellä on kunto ja maine kuulu,

kun kilpaan käy; ken turvata ehkä voi klienttein joukkoon : määräpä kohtalon on yksi ylhäin, yksi alhain, uurnasta kaikkien arpa kirpoo.

Yli korskan pääs jos riippuvan ainiaan näät miekan paljaan, ei sua viehtää voi sikuulilaiset herkut hienot, ei sulo soitot ja lintuin laulut

saa uneen viihtää. Vienoa unta ei jää vaille maamies halvassa majassaan, ei rantain varjostoissa, eikä Menoissa leyhkissä Tempe laakson.

Ken eloon niukkaan tyytyvi, häntä ei saa hätään hyrskyt hurjat, ei raivosäät, kun Arkturus käy loimuin länteen, ei idän taivaalla Kauriin uhka,

ei viinivuoret rakeiden raastamat, ei puistomaat, jos toivehet pettäiskin kun milloin märkyys vaivaa, milloin tähtien hehku, tai talven kylmät.

Veet kohta ahtaiks saattavat kaloille nuo vuoret, mereen louhitut: paasiaan nyt veteen latoo taitoniekat orjien kanssa, kun herrat rikkaat