Sipolan Aapon kosioretki   By: Jussi

SIPOLAN AAPON KOSIORETKI

Kirj.

Jussi

Helsingissä, K. E. Holm'in kustantama. 1883.

I.

Nuorra naida pitää, vaatii se siihen vanhempanakin.

Olipa lauantai ilta loppupuolilla elokuuta. Loppuneet ovat viikon kiireiset leikkuutyöt; vasta kylpemästä tullut väki hämärässä tuvassa istuksii ja somastipa hohtaa kaikkien päällä puhtaat, valkoiset paidat. Etuakkunain ääressä miehet päätänsä sukivat, mikä luukammalla, mikä liinaharjalla, mutta karsinassa istuu naisväki ja hiuksiansa palmikoille laittelee. Jutellaan siinä ja tarinoidaan eikä ennen heretä kuin höyryävä perunapata on liedeltä pöydälle siirtynyt, Paikallensa sitten kukin pöytään ehtii eikä kotvalle muuta kuulu kuin piimän särpimistä ja tuoppien kolahtelemista pöydän honkaiseen pintaan. Vaan vähitellenpä kuorikoko kunkin edessä suurenemistaan suurenee ja padan mustanpaistava pohja käskee syömämiehiä herkeämään. Kohta nouseekin väki pöydästä ravittuna, ja pianpa kumpuaa miesten piipuista sinertelevä savu kohden tuvan nokisia orsia. Uudistuu äskehinen puhekin ja hilpeästi hyppelee aatokset sukkelain sanojen selässä, kun mieli on rauhainen ja tyyni ja lepopäivä vartoo.

Muut ovatkin jo aikoja äänessä olleet, mutta talon ainoa poika ja sen nykyinen isäntä, tuo harvapuheinen Aapo, se ei suutaan avaa. Ei se näytä muiden puheista huolivan eikä sekaudu niihin; istuu vaan ääneti pöydän päässä, piippunykä hampaissa, seinää vasten nojaten. Luulisipa miehen melkein nukkuvan siinä, ell'ei rätisevä koppa ja pöllyävät savupilvet ilmoittaisi hänen henkensä työstä. Eipä kuitenkaan kukaan pidä lukua hänen äänettömyydestään, sillä tuommoinenhan on mies ollut jo melkein siitä pitäen, kun isävainaja isännyytensä hänelle heitti ja itse muutti tuvan turvetalon alle asumaan. Suruko lienee isän kuolemasta ja huolenpito isosta talosta miehen entistä miettelijäämmäksi tehnyt vai lieneekö muitakin huolia ollut? Eipä siltä että Aapo ennenkään olisi ketään puheellaan pulahan pannut, pienuudesta pitäen oli hän ollut harvapuheinen ja aatoksiaan muille uskomatoin mies ja siksipä hänestä pitäjän mielipide useinkin arveli, että "jos hän ei juuri tuhmimpiakaan ollut, niin eipä järin terävä päinenkään". Vaan olipa niitäkin, jotka sen kohdan aivan toisella lailla selittivät. Satuitpas vaan jotain semmoista arvelemaan hänen vanhalle äidilleen taikka tämän monille kyläisille kahvitovereille, joiden parissa Aapo aina näytti parahiten viihtyvän, veisaten ja heille kirjasta lukien sillä Aapolla oli lapsuudesta pitäen ollut hyvät lahjat lukuun ja veisuusen niin kylläpä toista kuulit! Nämä arvokkaat emännät ne sanoivat, että "Aapo on aina ollut vakava mies, joka ei tyhjiä hommaile ja puhu, eikä ole vanhemmillekaan ihmisille ylpeä, niinkuin kaikki muut nykyajan nuoret."

Pahat kielet, jotka aina syitä löytävät jos mihin ja kaikkien asioista puhuvat eivätkä jätä hiljaistakaan rauhaan, ne kuitenki yhä juttelivat, että Aapon alakuloisuuteen on syynä yksistään se, ett'ei hän saa millään lailla emäntää taloonsa. Rukkasia niitä oli vaan joka talosta jakanut, vaikka Sipola oli rikas talo, vaikka äidit oli puolella olleet ja kanttori puhemiehenä. Niin sitä usein puhuttiin, vaikk'eihän siitä kuitenkaan mitään tarkkaa tietoa kellään ollut eikä kukaan sitä itse ollut näkemässä taikka kuulemassa ollut. Oli sitä äitikin noista puheista vähän vihiinsä päässyt, sillä eukolla oli vielä vanhoillaankin tarkat korvat ja osasi hän taitavasti aitan ovien takana kuulostella, mitä piiat siellä sisällä puhelivat. Mutta silloinpa siitä aina nousi seuraavana päivänä kova meteli ja ankara hammaskiista, sillä eukko oli kielevä ja poikansa maineesta ylen tarkka. Hän olisi vaikka papillekin uskaltanut sanoa, että hänen poikansa on yhtä hyvä kuin muidenkin talojen pojat ja semmoista lukumiestä ei löydy koko tässä pitäjässä eikä monessa muussakaan!